Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Oma raha

Kuinka paljon säästöjä on riittävästi? - eläkelaskuri auttaa arvioimaan

Susanna Miekk-oja ja Seija Järvinen ovat pankkitaustaisia säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijoita, jotka keskittyvät keski-iän ja sen jälkeiseen taloudelliseen hyvinvointiin Taloustaito-lehdessä julkaistavassa blogissaan.

He esittävät eräässä luetuimmista blogikirjoituksistaan yhden tavan arvioida, kuinka paljon eläkkeelle jäädessä olisi hyvä olla säästöjä.

Sen pohjana on Danske Bankin laatima eläkelaskuri. Se lähtee siitä, että jos haluaa säilyttää työuran loppupuolen elintason, eläkeajan kokonaistulon (bruttoeläke+lisätulo) tulisi olla noin 80 prosenttia eläkeaikaa edeltävästä bruttopalkasta.

Jos bruttoeläke on noin puolet palkasta, loppu 30 prosenttia olisi saatava omista säästöistä tulovirraksi koko eläkeajalle.

Laskelman mukaan elintason säilyttäminen vaatii, että eläkkeelle lähtiessä säästössä on noin neljä kertaa viimeisen bruttovuositulon määrä. Esimerkiksi 40 000 euron bruttotuloilla siis 160 000 euroa.

Oheinen kuvio kertoo, kuinka paljon tavoitteeseen pääsemiseksi on säästettävä riippuen siitä, minkäikäisenä kuukausittaisen säästämisen aloittaa.

Kuvion esimerkissä säästöajan vuotuinen tuotto-oletus on 6 prosenttia ja säästöjen purkuajan 4 prosenttia, eli kun säästöjä nostetaan, niitä usein sijoitetaan hieman maltillisemmalla riskillä. Ideana laskelmassa on siis, että säästöjä puretaan vähitellen vuosien mittaan.

Eija Marja-aho
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi