Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Suot ovat Suomen suurin hiilivarasto, mutta joka suota ei kannata ennallistaa

Käsitys Suomen suomaista näyttää muuttuneen. Aiemmin niitä ojitettiin urakalla metsiksi ja pelloiksi, nyt kiinnostavat monimuotoisuus ja ilmastovaikutus.

Noin puolet Suomen soista on ojitettu. Luonnontilaisiakin soita on, kuten Lahdessa sijaitseva Linnaistensuo. Kuva: Mirja Hussain

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Jussi nappasi kuokan käteensä, mylläsi suon pelloiksi, ja loppu on kirjallisuushistoriaa.

Suot ovat pitkään olleet kohteita, joita on hyödynnetty tavalla tai toisella: maata, josta voidaan ojittaa metsämaata, kuivattaa peltoa tai nostaa turvetta.

Näkökulma näyttää kuitenkin olevan osin muuttumassa. "Sijoita päästösi suohon", kehotetaan esimerkiksi viime vuonna perustetun Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssin verkkosivuilla. Sen ajatuksena on hyvittää hiilijalanjälkeä soita ennallistamalla.

Mitä on tapahtunut, ja mikä on soiden merkitys?

"Yksi monista ratkaisutavoista"

Luonnonvarakeskuksen professori Anne Tolvanen allekirjoittaa voimakkaasti ajatuksen, että käsitys soista on muuttunut.

– Maankäyttömuodoilla on dramaattinen vaikutus monimuotoisuuteen, ja sitä on alettu nostaa esille jo 1970- ja 1980-luvuilla. On hoksattu, että sillä on merkitystä, mitä soille tapahtuu ja mitä niille tehdään, Tolvanen sanoo.

Soiden ennallistamisella ei ratkaista ilmastonmuutosongelmaa, mutta se on yksi monista ratkaisutavoista. Professori Anne Tolvanen, Luonnonvarakeskus

On toinenkin syy: herääminen ilmastonmuutokseen. Suot ovat Tolvasen mukaan yksi tärkeimpiä hiilivarastoja, joita Suomessa on. Suomen maapinta-alasta yksi kolmasosaa on soita, ja ne toimivat varastona kahdelle kolmasosalle koko Suomen ekosysteemien hiilivarastosta.

– Soiden ennallistamisella ei ratkaista ilmastonmuutosongelmaa, mutta se on yksi monista ratkaisutavoista, Tolvanen sanoo.

Palauttaako rahkasammal suon?

Suotyyppejä on monia: rämeet, korvet, nevat, letot, luhdat ja rämeiköt. Kuva Linnaistensuolta Lahdesta. Kuva: Mirja Hussain

Tolvanen vetää projektia, jossa ennallistettiin tänä syksynä entistä turvesuota Pudasjärvellä Oulun lähistöllä. Aiemmin ryhmän ennallistamiskohteina ovat olleet metsäojitetut suot, mutta nyt kokeillaan, voitaisiinko entisten turvesoiden pohjia ennallistaa.

Usein suonpohjat metsitetään ja niissä kasvavia puita käytetään energiantuotantoon. Nyttemmin on alkanut yleistyä märkien soiden vettäminen vesilintujen kosteikoiksi.

Pudasjärvellä yritetään nopeuttaa suopohjan palautumista suoksi tuomalla sinne rahkasammalta. Esikuvia on, sillä Tolvasen mukaan suonpohjien soistamista tehdään paljon Skotlannissa.

Mitään nopeaa tällainen toiminta ei ole, sillä Tolvasen mukaan suonpohjan palautuminen suoksi vie useita ihmissukupolvia. Metsäojitetuilla soilla muutoksia alkaa näkyä vasta kymmenen vuoden jälkeen.

Suo ei paljasta salaisuuksiaan helpolla

Karut suot ovat nykytiedon mukaan hiilineutraaleja, rehevät suot kuormittavat vettä ja ilmastoa, Anne Tolvanen kertoo. Kuva: Mirja Hussain

Suosta on myös tutkimuskohteeksi, ja esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Minna Väliranta on tutkinut soiden historiaa.

Väliranta kertoo, että soiden kerrostumia tutkimalla on esimerkiksi tutkittu jääkauden jälkeistä ilmastoa. Eri ilmastokausina suot kasvavat tai kutistuvat ja sitovat tai vapauttavat hiiltä vaihtuvalla tahdilla.

On kuitenkin käynyt ilmi, etteivät suot paljasta salaisuuksiaan aivan helpolla.

– On ollut vähän hauska juttu: näyttää siltä, että suot ovat hyvin monimutkaisia ja haastavia tutkimuskohteita. Näyttää siltä, että ne käyttäytyvät epätoivotun epäsäännöllisesti, Väliranta sanoo.

Suot elävät omaa elämäänsä, joten muutokset eivät välttämättä johdu vain ulkopuolisesta maailmasta.

– Yleisymmärrys on, että jos on ollut lämmintä ja kosteaa, hiiltä on kertynyt paljon, ja toisinpäin, Väliranta sanoo.

Arvioiden mukaan jääkauden jälkeen suomalaisiin soihin on sitoutunut 3 miljardia tonnia hiiltä. Tavallisesti neliömetri suota sitoo itseensä vuosittain noin 30 grammaa hiilidioksidia, joskus jopa yli 100 grammaa.

Väliranta kertoo, että nyt käynnissä olevissa tutkimuksissa selvitetään, miten 1980-luvulta alkanut ilmaston lämpeneminen näkyy soiden biologiassa, ja miten se vaikuttaa turpeen ja hiilen kertymiseen.

Joka suota ei kannata ennallistaa

Soiden uhanalaiset kasvit ovat enimmäkseen putkilokasveja, perhosia ja sammalia. Kuva: Mirja Hussain

Entäpä suon merkitys luonnon monimuotoisuudelle? Ainakin uhanalaisia lajeja on metsälajeissa enemmän kuin suolajeissa.

– Soiden uhanalaiset lajit ovat pääasiassa putkilokasveja, perhosia ja sammalia, mutta joukossa on myös lintuja, Tolvanen kertoo.

Moni uhanalainen laji elää rehevillä soilla, jotka on otettu ensimmäisenä ojituskäyttöön.

– Ennallistamista kannattaa tehdä lajikeskittymien ja suojelualueiden lähellä, Tolvanen sanoo.

Lisäksi ojituksen aiheuttama vesistökuormitus loppuu noin kymmenen vuotta suon ennallistamisen jälkeen.

Jokaista suota ei kuitenkaan kannata ennallistaa.

– Osa ojitetuista soista on jo hiilineutraaleja lyhyellä tähtäimellä. Jos suo ennallistetaan, se onkin metaanilähde vuosikymmenien ajan, Tolvanen kertoo.

– Jos suo tuottaa hyvää puustoa, en lähtisi ennallistamaan sitä. Ennallistus kannattaa kohdentaa heikkotuottoisiin soihin, joissa ojitus on epäonnistunut.

Sellaisia soita on Suomessa noin 800 000 hehtaaria.

Lisäksi ennallistamiskohdetta valikoidessa pitää katsoa suotyyppiä.

– Karut, ravinneköyhät suot ovat nykytiedon mukaan hiilineutraaleja. Rehevät suot taas ovat kovia kuormittamaan vettä ja ilmastoa, Tolvanen sanoo.

Soita voi olla myös virkistyskäytössä. Linnaistensuon poikki kulkee luontopolku. Kuva: Mirja Hussain
Lue myös: Tutkijat selvittävät tekeekö luonto nuoret onnelliseksi - lahtelaisluokkia toivotaan mukaan tutkimukseen
Fakta

Suomen suot

Soita on Suomessa vajaa 10 miljoonaa hehtaaria. Noin puolet siitä (5,5 miljoonaa hehtaaria) on ojitettu.

Soita on ennallistettu noin 30 000 hehtaaria eli alle prosentti soiden kokonaismäärästä.

Turvetuotantoalueita on Suomen soiden pinta-alasta alle prosentti, muutama kymmenen tuhatta hehtaaria.

Suotyyppejä on useita: rämeet, korvet, nevat, letot, luhdat ja lähteiköt.

Lähteet: professori Anne Tolvanen, yle.fi
Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi