Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Hirvet ja saukot hyötyvät majavan puuhista – Evolla on tutkittu majavalampia

Majavista on hyötyä muillekin nisäkkäille. Kuva: Jussi Murtosaari

Majavalammilla on enemmän nisäkäslajeja kuin tavallisilla metsälammilla.

Patoja rakenteleva majava on ekosysteemi-insinööri, jonka puuhat hyödyttävät monia eläimiä jopa vuosikymmenten ajan. Helsingin yliopiston tutkimuksesta ilmenee, että majavien myönteiset vaikutukset eivät rajoitu vain kaloihin, sammakoihin, hyönteisiin ja vesilintuihin. Myös nisäkkäät saavat etua majavista.

Tutkimuksessa havaittiin, että majavalammilla oli lähes kaksinkertainen määrä nisäkäslajeja verrattuna majavattomiin metsälampiin. Nisäkäsyksilöitä oli majavalammilla yli kymmenen prosenttia enemmän.

Majavalammilla runsastuivat etenkin saukko, näätä, lumikko ja hirvi. Saukko hyötyy talvisin majavalampien sulapaikoista, joista sen on helppo pulahtaa kalaan. Näätä ja lumikko saalistavat myyriä, joita on majavalampien reunoilla ennemmän kuin tavallisilla metsälammilla.

– Hirvet voivat hyödyntää majavien kaatamien puiden latvuksia. Majava-altaiden alueelta löytyy hirville maistuvaa kasvillisuutta, kuten lumpeita, ja veden pinnan laskettua esimerkiksi vesakkoa, sanoo yliopistonlehtori Petri Nummi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimus tehtiin Evon valtionpuistossa Hämeenlinnan Lammilla vuosina 2017–2018. Luvut perustuvat lumijälkiin ja riistakameran kuviin.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi