Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Metsähallitus on tehnyt ennallistamispolttoja jo 30 vuotta – tänä kesänä metsä roihuaa 14 alueella

Metsähallitus kulotti metsää Heinolan Paistjärvellä viime kesänä. Kuva: Sami Lettojärvi

Metsähallitus on tehnyt yli 200 ennallistamispolttoa 100 suojelualueella. Euroopan ensimmäinen pystymetsän ennallistamispoltto tehtiin kesäkuun alussa vuonna 1989 Pohjois-Karjalan Patvinsuolla. Poltoilla matkitaan luontaisia paloja, jotka ovat tärkeitä pohjoisten metsien monimuotoisuudelle.

Metsähallituksen mukaan polttojen huippuvuosi oli 2006, jolloin yhden kesän aikana tuli roihusi 27 suojelualueella. Viime vuonna poltettiin 16 suojelualueella. Eteläisimmät kohteet löytyvät etelärannikolta ja pohjoisimmat Lapista. Tänä kesänä polttoja on suunniteltu 14 alueelle.

Vaativaa työtä

Ennallistamispolttojen ekologiset tavoitteet ja vaikutukset vaihtelevat eri kohteilla ja eri puolilla Suomea. Etelä-Suomessa suurin osa polttokohteista on nuoria, talouskäytössä olleita havumetsiä, joissa polton ensisijaisena tavoitteena on monipuolistaa metsän rakennetta. Tavallisesti ennallistamispoltossa suurin osa pienistä puista ja kuusista kuolee palossa, mutta isot männyt selviävät elossa. Sammalikon palaminen helpottaa puiden taimettumista, ja lehtipuuston osuus metsässä kasvaa. Laikuittain puita tappava palo tuottaa metsään lahopuuta välittömästi palon jälkeen, mutta myös vuosien viiveellä.

Polton savu houkuttelee paikalle harvinaisia palohyönteisiä. Myös useat harvinaiset kääpälajit hyötyvät paloista ja poltoista.

Polttojen toteutus on vaativaa työtä. Tärkeintä ennallistamispoltoissa on teknisesti onnistunut ja turvallinen toteutus. Poltot myös tarjoavat hyviä harjoitusmahdollisuuksia metsäpalojen torjunnasta vastaaville pelastuslaitoksille.

Lue myös: Mäntykiitäjän toukka on mainio näky kotipihassa - kuva
Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi