Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Konniveden järkälemäinen ahven niitti kunniaa kalakisassakin, lähellä Suomen ennätysahventa

Toukokuu toi mukanaan runsaan kalakirjon ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Konniveden ahven rinnallaan 7-kiloisen hauen fileet. Kuva: Ismo Jokinen

Vuoden piti mennä aina toukokuulle asti ennen kuin kalahanat Etelä-Suomen Sanomien kalakisassakin saatiin kunnolla auki. Saalistilasto on monenkirjavaa luettavaa ja kisakaloja tuli ilahduttavasti ympäri lehden levikkialuetta.

Toukokuun kiistaton voittajakala on Konniveden ahven. Sen pyydysti Ismo Jokinen 17.5. riimuverkolla Konniveden Rajasaaren kupeesta. Pituutta kalalla oli senttiä vajaat puoli metriä ja painoa peräti 2 100 grammaa.

Kovin kauas kärjestä kala ei jää valtakunnallisessakaan saalistilastossa, jossa Suomen ennätystä pitää nimissään Ahvenanmaalta Kökarista vuonna 2010 virvelillä saatu ahven, joka painoi 2 870 grammaa.

Jokinen kertoo kalastaneensa koko ikänsä, mutta tällaista saalista ei ole toistaiseksi osunut kohdalle. Ettei kalastusreissu olisi jäänyt pelkästään ahvenen varaan, nousi samaisesta verkosta vielä toinenkin mitan täyttävä kala, nimittäin hauki, joka sekin painoi seitsemän kiloa.

Kala takaisin järveen

– Olin Vesijärven Kajaanselällä kalastamassa ahvenia jigillä, mutta 14 metrin syvyydestä jigiin nappasikin hauenmötkäle, jolla oli pituutta 112 senttiä ja painoa 10,3 kiloa, kirjoitti Jari Haasiantarha. Haasiantarha joutui taiteilemaan kotvan, ennen kuin kala suostui haavittavaksi.

Kun mitat oli otettu, teki kalastaja oikean ekoteon ja laski kalan takaisin järveen.

– Siellä se saa jatkaa kasvuaan, kalastaja totesi.

Välineinä Haasiantarhalla oli pikkuhaspeli ja 0,1 millin kuitusiima sekä 2,5 tuuman toukkajigi.

Yli kolmen kilon made

Padasjoen Kauttialajärvestä Tauno Valtonen nosti katiskan, jossa oli suutari. Pituutta kalalla oli 42 senttiä ja painoa 950 grammaa.

Asikkalan Syväjärvi on osaltaan yhtä madetta köyhempi, kun Terho Maskoa onnisti kuun alussa. Kala painoi 3 150 grammaa. Millä ja miten Masko kalan sai, ei käy ilmi puutteellisesta kalakisailmoituksesta.

Lahtelaista Tupu Kuismaa onnisti Vesijärven Komonselällä 7,7-kiloisen hauen verran. 102 sentin mittainen hauki iski jigiin. Tommi Varpenius oli poikansa Kallen kanssa uistelemassa kuhaa Paimelanlahden syvänteen reunassa, kun syvääjään viritetysssä vavassa alkoi näkyä eloa.

– Oletin, että kala on sotkenut siimat toisen vavan kanssa ja ryhdyimme kelaamaan vapoja ylös. Toisessa vavassa olikin hauki, joka painoi 2,6 kiloa. Toisessa siimassa oli puolestaan rasvaevätön istukastaimen, joka painoi 2,3 kiloa, Varpenius kuvaili tilannetta.

Kala, jolla oli pituutta 50,5 senttiä oli pitkä ja laihansorttinen, jos sitä vertaa syksyllä saataviin lajitovereihinsa.

– Saimme äitienpäivän lounaaksi oman järven satoa, josta kiitos lankeaa istutuksille, joita tehdään kalastusmaksuista saaduista tuloista, Varpenius kertoi.

Matti Turpeinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi