Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Lohiseurannat käynnistyivät Tornion- ja Simojoella

Nousulohien laskennassa käytettävät kaikuluotaimet on asennettu Simo- ja Tornionjokeen. Tornionjoella laitteistot sijaitsevat Kattilakoskella napapiirin tuntumassa. Luotaimen tuottamasta videokuvasta nähdään kalojen määrän lisäksi muun muassa niiden pituus ja uintisuunta. Kuva: Atso Romakkaniemi, Luke

Lohiseurannat käynnistyivät toukokuun lopulla Tornion- ja Simojoella. Ensimmäiset nousulohet on jo havaittu kaikuluotausseurannassa. Kudulle nousevien lohimäärien kehitystä voi seurata Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta.

Luonnonvarakeskus (Luke) seuraa myös lohen poikasvaellusten runsautta sekä tutkii Tornionjoen lohien ja meritaimenten vaelluksia radiolähetinmerkinnöillä.

Kesien 2017 ja 2018 aikana Tornion- ja Simojokeen vaelsi edellisvuosia vähemmän lohia kudulle.

– Lohikantojen poikastuotanto on kuitenkin yhä runsasta, joten edellytykset runsaalle lohennousulle ovat jälleen olemassa, Luken erikoistutkija Atso Romakkaniemi kertoo. Lohen poikasvaelluksen runsautta seurataan molemmilla joilla tutkimuspyynnillä.

Viime vuonna Tornionjoella aloitettiin 4-vuotinen projekti, jossa tutkitaan nousulohien ja -taimenten kutuvaelluskäyttäytymistä. Tänä vuonna projektissa jatketaan nousukalojen merkitsemistä radiolähettimillä ja seurataan niiden vaellusta kudulle eri osiin vesistöä.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi