Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Maakuntakala pitäisi paistaa, mutta miten se onnistuu, kun lahnat ovat kuulemma kadonneet?

Suomut pois, jos aikoo uuniin laittaa. Raija Mikkola hoitaa asian. Kuva: Juha Peurala

Päijät-Hämeen maakuntakala on lahna, tuo piikikäs ja littana kala, joka viihtyy lämpimissä vesissä, ei kovin karuissa järvissä. Nuorempana se on väriltään hopeinen ja vanhemmiten tummanpuhuva, jopa kuparinvärinen. Keskimääräinen paino on kilon paikkeilla, mutta legendan mukaan reilut sata vuotta sitten eli 1912 Hollolan puolelta Vesijärveä olisi nostettu ennätyskokoinen, peräti 11,5 kiloa painanut lahna. Melkoinen hirviö kalaksi.

Tämän tietäen toimituspäällikkö Kimmo Kangas ehdottaa, että tehdäänpä kesälehteen juttu maakuntakalastamme lahnasta ja laitetaan oikein reseptitkin mukaan. Tehtävään määrätään talon ruokajuttuihin erikoistunut toimittaja.

Psst...mistä niitä saa?

Nyt pitäisi löytää lahna. Perimätiedon mukaan niitä pitäisi olla. Kysytään aluksi Salpausselän Kalasta, firma välittää tilauksesta vaikka mitä, ehkä sieltä löytyisi. Hei kalakauppias Ari Seppälä, onko lahnaa?

– Ei kyllä ole. Ei ole koskaan kukaan edes tarjonnut myyntiin, Ari Seppälä sanoo.

Hän neuvoo soittamaan Padasjoella asuvalle Veli Heinoselle, joka on sentään koko ikänsä kalastanut työkseen. Soitan. Onko lahnaa?

– No ei ole ainakaan myynnissä. Täällä Päijänteen puolella ei ole lahnaa, käytännössä sitä ei tule ollenkaan ja jos tulee, niin ne ovat sellaisia pieniä lappusia, ei niistä ruokakalaksi ole, Veli Heinonen sanoo ja kuulen, miten hän puistelee päätään.

– Vesijärvessä niitä on ollut, soita Heikki Elorannalle, hän kalastaa ammatikseen Vesijärvellä. Lahna menestyy rehevissä järvissä, mutta viime aikoina se on jäänyt heikoille.

Puhelin soi Vesijärven puolella ja Heikki Eloranta vastaa.

– Heikki.

Saamiemme tietojen mukaan maakuntakala, jonka vuoksi kirkonkellotkin vaikenevat, on kadonnut. No, ainakin sellaiset syömäkokoiset puuttuvat. Vai onko sittenkään? Kuva: Timo Filpus

Esitän asiani. Onko lahnaa?

– No kuule. Sen verran voin kertoa, että lahna on menetetty ruokakalana. Vaikka Vesijärveltä onkin saatu se Suomen suurin, niin veikkaan että siinä 11,5 kilossa on vähän kalavaletta mukana, Eloranta toteaa.

Vapaa-ajankalastajien nettisivun mukaan Suomen suurin lahna olisikin saatu verkoilla Imatran Immalanjärvestä ja painoa oli ollut 7,45 kiloa. Lahnan kerrotaan olevan yleinen sisävesikala, joka tarttuu onkeen.

– Toki tämä oli aikoinaan kuuluisa lahnajärvi. Kerrotaan, että lahnan kutuaikana Hollolassa ei saanut edes soittaa kirkonkelloja, ettei ääni häiritse kutua. Etenkin Paimelanlahti oli kuuluisa lahnapaikka, Eloranta kertoo.

– Ennen Vesijärvestä nousi 3–5 kilon tummakylkisiä lahnoja, mutta kun Lahti alkoi laskea likavetensä Vesijärveen, lahna menetettiin. Jos sitä nyt saa jostain matalista vesistä, se on ihan roskakalaa. Ei siis sellaisia, joita voisi valmistaa ruuaksi.

Heikki Eloranta on kalastanut järvellä koko ikänsä, mutta ei ole saanut lahnaa kuin joskus oikein nuorena.

– Isäni oli kalastaja ja minäkin kalastin poikasena isän innoittamana. Sain sellaisia 700–800 gramman lahnoja ja savustin ne. Eihän niissä ollut mitään syötävää, ruotoa vaan vallan perkeleesti, kalastaja täräyttää.

Onks tietoo? Kuva: Juha Peurala

Pitää olla isoa lahnaa, että sen syömistä viitsii edes yrittää. Joutjärven puolelta kuulemma saisi. Matti Turpeinen, jolla on mökki järven rannalla, on maininnut saaneensa sieltä parikolmekiloisia. Heikki Eloranta veikkaa, ettei Vesijärvessä ole sellaista ollenkaan.

– Minäpä kerron sulle jutun Joutjärvestäkin. Tästäkin on jo aikaa. Oltiin bussireissulla Tanskassa ja tuli lahnasta puhetta. Ukot yllyttivät minut laittamaan verkot Joutjärveen ja laitoin oikein isosilmäiset, kun kuulemma niillä tulisi. Laskettiin viisi, kuusi verkkoa. Ne olivat yön järvessä. Ja arvaa mitä tuli?

Veikkaan sadanviidenkymmenen kilon haita, kuten Velipuolikuun sketsissä. Väärin.

– Ei ensimmäistäkään lahnaa... Tiedätkö mitä.

– No?

– Lahna on ihan ku Jeesus. Kukaan sitä ei ole nähnyt, on vaan kuultu.

Matti Turpeinen lupasi tehdä kaikkensa lahnan saamiseksi, mutta sen enempää hänen kuin tuttujen pyytäjien onkiin ei lahna käynyt ainakaan määräajassa. Kalamies ehdotti pientä vilunkia: haetaan lahna Launeen Prismasta, siellä kuulemma on aina välillä.

Kysytääs. Kalatiskiltä vastaa Riitta Kauppi. Esittelen itseni ja kysyn "onko lahnaa".

– On.

Hämmenys on suuri. Sitten tajuan kysyä, että mistä se on tullut.

– Merenkurkusta.

No mitähän se painaa.

– Kilon.

Myyjä kertoo, että Hämeenmaalla on sopimus kahden kalastajan kanssa, että tuovat lahnaa myyntiin jos saavat. Ja antaa tutut nimet: Veli Heinonen ja Heikki Eloranta.

Eli palaan alkupisteeseen. Paitsi että tuli puhuttua hapanjuurileipäkurssilla tutun haastateltavan kanssa. Raija Mikkola esiintyi aikoinaan lehden kala-aiheisessa ruokajutussa. Hän kysyy, olenko tehnyt kalapihvejä.

– En oo... mutta kuule, onko sulla lahnasta tietoa?

– No on! Tuoltahan sitä saa, Asikkalasta kanavanrannasta tai sitten Hollolasta kirkonkylän laivalaiturilta. Oletko muuten kuullut, että Hollolassa aikoinaan pysäytettiin kirkon kellotkin lahnan kutemisen ajaksi, hän mainitsee.

Sovimme, että lähdemme porukalla onkeen eli lahnaa naaraamaan.

Raija Mikkola tuntee lahnan kun sellainen osuu kohdalle, vaikka ei itse kalaa näkisikään. Lahna näykkii, pompottaa ja kippailee kohoa. Kuva: Juha Peurala

Aurinkoisena torstaiaamuna Raija Mikkola istuu lupauksensa mukaisesti, onki kädessä Hollolan kirkonkylän laivalaiturilla. Saan Raimo Mikkolalta oman ongen ja alan uittaa matoa lähellä kaislikkoa, koska Raijakin tekee niin.

Hän onkin kokenut kalanainen, paljon kilpaillutkin ja tuntee kalojen tavat.

– Lahna näykkii, se mutustaa madon sellaisiksi riekaileiksi. Se pompottaa kohoa ja kippaa sen kyljelleen, hän selittää ja katsopas vaan, kaislikon varjossa koho alkaa tehdä juuri niin.

Ottaa, ei ota, ottaa... kala päästää irti. Minä olen hädin tuskin ehtinyt postata someen olevani kalassa, kun Raililla on täysi vauhti päällä. Nakkaan oman kohoni lähelle paikkaa, jossa Railin koho ohi, jos vaikka olisi ahne kala. Ja olihan se!

– Nosta nosta, Raili neuvoo. Minä vedän ja oikein tempaisen. Ruskeakylkinen lahna pääsee irti.

Saan kalavaimolta kunnon läksytyksen kun en osaa edes lahnaa nostaa. Nolottaa.

Näin se kuuluu nostaa, eikä tyhmästi reuhtomalla. Tuli sekin opittua tällä reissulla. Kuva: Juha Peurala

Mutta hei, äkkiä mato uimaan samaan kohtaan, jospa se olisi syömätuulella!

Oli se. Ruskeakylkinen lahna on samantien kiinni Railin koukussa ja toisin kuin edellinen, tämä kalastaja tietää mitä tekee. Hän uittaa kalaa kyljellään pinnassa niin, että sen suu on vedenpinnan yläpuolella.

– Näin se ei pääse potkimaan. Nyt vain haavi alle.

Pian onkin aika riemuita: meillä on lahna! Pieni, mutta lahna!

– 600 grammaa, Mikkolat arvioivat.

Saamme vielä toisen, mutta se on niin pieni että se lähetetään takaisin järveen kasvamaan.

Vielä pikku pesaisu ja kohti seuraavaa vaihetta. Kuva: Juha Peurala

Nyt on lahna. Soitan Matti Turpeiselle. Mitä teen tälle?

– Noin pientä ei kannata savustaa, se kuivuu. Laita uuniin. Täytä riisillä ja keitetyllä kananmunalla, mausta täyte yrteillä, Turpeinen neuvoo ja kertoo, että pudotti kännykän veteen kun tutki Joutjärvellä ollutta katiskaansa lahnojen varalta.

Raija perkasi ja putsasi lahnan ja jäljellä oli viimeinen etappi. Lähikaupan kautta kotiuunin ääreen. Lahna sai ohjeiden mukaiset täytteet, vietti puoli tuntia uunissa suolattuna, yrtein somistettuna, sitruunalla ja voisiivulla hunnutettuna.

Pari tuntia myöhemmin lahtalaisen omakotitalon pihassa komeilee Vesijärven uunilahna. Kuva: Juha Peurala

Tehtävä suoritettu. Uunilahna, olkaa hyvä.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi