Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Hanhetkin alkavat tulla – lintujen kevätmuutto vauhdittuu

Osa kiirehtii valtaamaan parhaat pesintäpaikat.

Ensimmäiset metsähanhet saapuivat jo maaliskuussa. Kuva: Marko Puumalainen

Lintujen kevätmuutto on ottanut melkoisen harppauksen eteenpäin viime aikoina.

Uusia lajeja on ilmestynyt maastoon lähes päivittäin. Koska yöt ovat olleet kylmiä ja lumikerros maastossa viime aikoihin asti syvä, lintumäärät ovat jääneet vähäisiksi joitakin harvoja lajeja, kuten harmaalokkia ja töyhtöhyyppää, lukuun ottamatta.

Kuitenkin on tavattu jo muun muassa metsähanhia, kanadanhanhia, kalalokkeja, naurulokkeja ja jopa västäräkkejä.

Kuten yleensäkin keväällä, lintujen määrällinen muutto voimistuu vasta, kun Suomeen saapuu vesisateinen matalapaine kaakon ja lounaan välistä. Kun lämpötila pysyy plussan puolella öisinkin, liikettä riittää.

Monet päivisin aktiivisista linnuista muuttavat mieluiten yöaikaan. Tällaisia ovat esimerkiksi monet varpuslinnut, vesilinnut ja kahlaajat.

Majakkasaarien lintuasemilla merellä on todistettu, että myös mieluiten päiväsaikaan lämpimässä, aurinkoisessa ja sopivasti myötätuulisessa säässä muuttavat petolinnut, kuten varpushaukat, saattavat taittaakin muuttomatkaansa pimeään yöaikaan.

Aluksi liikkeellä tunnustelijat

Alkuvaiheessa kevätmuutto etenee yleensä niin, että ensimmäiseksi liikkeellä ovat niin sanotut tunnustelijat, joita usein löydetään maastosta hyvin talvisessakin kevätvaiheessa.

Kansainvälisessä Ecological Indicators -julkaisusarjassa ilmestyneessä tutkimuksessa todettiin, että juuri aikaisin saapuvien muuttolintujen, kuten laulujoutsenten, kiurujen ja töyhtöhyyppien kevätmuutto on aikaistunut Pohjois-Euroopassa ja Kanadassa viime vuosikymmenten aikana kaikkein eniten, joidenkin lajien kohdalla jopa joitakin viikkoja.

Myös myöhemmin toukokuussa muuttavien lajien tulo on varhentunut, muttei niin selvästi kuin varhaismuuttajien.

Pengottuaan laajaa lintuasemilta kerättyä havaintoaineistoa tutkijat päätyivät, että keskimääräisen linnun tuloaika esimerkiksi juuri Suomen leveysasteille on lajista ja muuton ajankohdasta riippumatta aikaistunut noin viikon muutamassa vuosikymmenessä.

Töyhtöhyypät ovat vähitellen alkaneet runsastua. Kuva: Hannu Kauhanen

Osa kiirehtii valtaamaan parhaat pesimäpaikat

Luonteenomaista kevätmuutolle on sekin, että ensimmäiset muuttolintulajit saapuvat eteläisimpään Suomeen jopa viikkoja ennen kuin löytävät itsensä pohjoisimmasta Suomesta.

Riippuen ilmaston lämpenemisen vauhdista tämäkin käytäntö voi olla muuttumassa tasaisempaan suuntaan.

Sen sijaan vasta toukokuun puolella saapuvat pohjoisessakin pesivät lajit, kuten vaikkapa sinirinta tai tervapääsky, eivät juuri viivyttele Etelä-Suomessa sinne ehdittyään, vaan ovat melko äkkiä nähtävissä myös vaikkapa Lapissa.

Tässä vaiheessa vuotta pohjoisen kevät on ottanut muutenkin kiinni etelän vastaavaa vuodenaikaa.

Kaikkein kiireisimpiä muuttajia ovat ne aikuiset linnut, jotka varmasti ovat tulossa pesimään ja haluavat vallata itselleen parhaat paikat. Sen sijaan esimerkiksi sellaiset laulujoutsenet, jotka eivät ole vielä sukukypsiä, eivät pidä kiirettä, vaan saattavat oleilla luppoparvina jopa kesään asti.

Mustarastaita pihoilla

Viime päivien aikana pihoilla ja puutarhoissa ovat alkaneet näkyvästi runsastua mustarastaat. Ne saavat vanavedessään aivan pian esimerkiksi peipot ja punarinnat. Myös muiden rastaiden, kuten räkättirastaiden, laulurastaiden ja punakylkirastaiden pääjoukot alkavat vähitellen lähestyä.

Tämä paitsi näkyy myös kuuluu. Peipot ja mustarastaat ovat laulaneet jo päiviä, mutta kun edellä mainitut ja esimerkiksi järripeipot saapuvat, konsertti on etenkin aamuisin komea.

Mustarastaiden kevätmuutto käynnistyi vasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Kuva: Hannu Kauhanen

Siitä kannattaa nauttia nyt, sillä lintujen lauluaika on loppujen lopuksi lyhyt. Sitä paitsi monet täällä nyt oleilevat ja laulavat yksilöt ja lajit jatkavat matkaansa pohjoisemmaksi. Toki kaiken aikaa saapuu muita uusia lajeja.

Kirjosiepot, leppälinnut, kertut ja uunilinnut muodostavat vappuna ja sen jälkeen kevään varpuslintujen muuton toisen kohokohdan. Myös pääskylajit runsastuvat noihin aikoihin.

Lintukevät ei ole staattinen tila, vaan alati luonnettaan vaihtava. Siksi jokaisesta hetkestä ja tilanteesta kannattaa nauttia nyt ja heti.

Hannu Kauhanen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi