Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Luonto

Liikaa omenoita? Näin pääset niistä eroon

Omenoita tulee enemmän kuin syödä ehtii. Pudokkaat eivät kuitenkaan mene hukkaan.

Kujalan jäteasemalle odotetaan tänä vuonna lähes puolta miljoonaa kiloa omenaa. Kuva: Mervi Pasanen

Omenoita tulee nyt enemmän kuin kukaan pystyy käsittelemään. Osa sadosta on huonokuntoista eli ei syötäväksi kelpaavaa. Kuivuudesta kärsineet omenapuut pudottivat osan sadosta raakoina, lisäksi puita vaivaavat muumiotauti ja tuholaiset. Nyt nurmikolle putoilee myös syömäkuntoisia omenoita.

Tässä muutama vinkki, mitä omenavuorille voi tehdä.

1. Mehusta, hilloa, kuivaa

Omenahilloa on helppo tehdä, resepti löytyy hillosokeripussin kyljestä. Mehustamoihin voi olla nyt jonoa, joten varaa oma mehustusaika ajoissa. Kuivatut omenat ovat kuin karkkia: poista siemenkota, leikkaa ohuiksi suikaleiksi ja ripusta joko naruun kuivumaan, käytä kotikuivuria tai kiertoilmauunia.

2. Lahjoita

Omenoita voi tarjota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Facebookin kirppari- ja kierrätysryhmissä omenasato löytää hyvin ottajansa. Omakotitalon portinpieleen voi myös laittaa laatikon "Saa ottaa"-kyltillä varustettuna.

Siiderintekijät tarvitsevat isoja määriä ja mitä kirpeämpiä lajikkeita, sitä parempi siideri tulee. Tarjoa siis satoa pienpanimoihin.

3. Vie kaatopaikalle

Kun omenoita noukkii pihanurmelta päivä toisensa jälkeen, tuntuu kamalalta viedä valtavaa määrää periaatteessa syötäväksi kelpaavaa ruokaa kaatopaikalle. Mutta muista, että kukaan ei pysty syömään tai hilloamaan määräänsä enempää, joten lopulta on pakko antaa periksi.

Älä huoli, jokainen Kujalan jäteasemalle viety omena menee hyötykäyttöön. Aluksi omenoista tehdään mädättämällä biopolttoainetta ja lopputuote jalostetaan vielä lannoitteiksi ja viherrakentamisen tarpeisiin. Käy siis omenakuorman kanssa jäteasemalla hyvin mielin.

Lajittele omenat erikseen jo kotipihassa. Vaikka ne luokitellaan haravointijätteeksi, Kujalassa on niille oma kasansa.

Bonus: omenoiden keräämisen voi ottaa myös hyötyliikuntana. Kyykkyyn, ylös, nosta, kanna ja kippaa. Tee aamuin illoin, niin urakka ei tunnu kerralla suurelta.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X