Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Liikenne

Uudessa hallitusohjelmassa kaavailtu polttoaineveron kiristäminen kismittää Lahdessakin – "Bensakulujen nousu voi olla 200 euroa"

Lahtelaiset Risto-Matti Kutila ja Tuukka Salmi kokevat, että polttoaineverotuksen kiristäminen on liian hätiköityä. Kuva: Mirja Hussain

Uusi hallitusohjelma povaa autoilijoille kasvavia rahamenoja lähivuosina. Antti Rinteen hallitus on esimerkiksi korottamassa fossiilisten polttoaineiden verotusta 250 miljoonalla eurolla tulevalla vaalikaudella. Tämä kasvattaisi bensiinin ja dieselin litrahintaa 6,5 sentillä, arvioi Veronmaksajain keskusliitto.

Keskivertoautoilija ajaa vuodessa 17 000 kilometriä kulkuneuvolla, joka kuluttaa polttoainetta 7 litraa sataa kilometriä kohden.

– Näillä oletuksilla bensakulut nousisivat 77 euroa vuodessa, kertoo liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Hänen mukaansa autoilijat ovat yleisesti ottaneet verotuksen kiristyksen vastaan ”varsin nihkeästi”.

– Mielestämme on ymmärrettävää, että haittaveroja korotetaan, mutta vastapainona tulisi olla tuloverojen alennuksia. Tässä hallitusohjelmassa erityistä on se, että tuloverotuksessa ei ole keventävää vastapainoa siten kuin aiemmin.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että polttoaineiden verokorotuksen vaikutukset pienituloisille otetaan huomioon tuloverotuksen ja etuustasojen muutoksilla.

–  Keskituloisilla tai parempituloisilla ei ole tulossa kevennystä tuloveroihin, mutta kulutusverot nousevat, Lehtinen sanoo.

Veronkiristysten ohella hallitus kaavailee lakia tiemaksujen käyttöönotosta kaupunkiseuduilla.

"Hinnat alkavat varmaan nousta muuallakin"

Tiistaina lahtelaisella huoltoasemalla poikenneiden autoilijoiden keskuudessa verotuskaavailut eivät olleet jääneet huomaamatta.

– Hintaa ei olisi vielä kannattanut nostaa, sillä Suomi toimii pitkälti autojen varassa ja bensa on muutenkin melko kallista. Hinnat alkavat varmaan nousta muillakin osa-alueilla. Jos sähköautot yleistyisivät ja niiden hinnat putoaisivat, polttoaineen hinnan korottaminen olisi loogista, sanoo Tuukka Salmi.

Vuosittain noin 20 000 kilometriä ajava Kalevi Puttonen pitää hänkin bensiinin hintaa jo nyt kalliina. Ymmärrystä riitti silti myös valtiovallalle.

– Nyt on kaavailtu aika pientä nousua. Jostainhan valtion pitää verot kerätä, ja autoilu on perinteisesti helppo kohde. Siihen pitäisi kyllä ohjata, että ihmiset pystyisivät ostamaan vähäpäästöisiä autoja.

Kuljetusalalla työskentelevä Hermanni Skofelt suhtautuu hintojen nousuun huolestuneena.

– Mitä vähemmän polttoaine maksaa, sen parempi. Vehkeitä on paljon ja polttoainetta pitää saada. Kun koko ajan kiristetään, työnteko käy vähän vaikeaksi.´

Kuljetusalalla työskentelevä Hermanni Skofelt kokee veronkiristysten haittaavan työntekoaan. ”Mitä vähemmän polttoaine maksaa, sen parempi.” Kuva: Mirja Hussain

"Kulujen nousu voi olla 200 euroa"

Autoilijoiden etujärjestö Autoliitto arvioi verokiristyksen kasvattavan keskivertoajajan vuosittaisia bensakuluja noin 85 eurolla. Toimitusjohtaja Pasi Nieminen uskoo muutoksen herättävän harmia etenkin työn vuoksi paljon kilometrejä taittavien keskuudessa.

– Moni ajaa paljon enemmän kuin 20 000 kilometriä vuodessa. Kulujen nousu voi olla 200 euroakin, jos on pitkä työmatka tai työntekijä tarvitsee paljon autoa.

Nieminen uskoo, että verotuksen muutokset heijastuvat muuhunkin kuin yksityisautoilijoihin.

– Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat laajemmat. Vero näkyy myös julkisen liikenteen ja tavarankuljetusten kustannuksissa.

Uudistukset

Liikenneverotus

Uudessa hallitusohjelmassa perustellaan verotusuudistuksia liikenteen merkittävällä päästövähennystarpeella.

Fossiilisten polttoaineiden verotuksen kiristämisen lisäksi säädetään laki ruuhkamaksuista kaupunkialueilla.

Sähköauton latausetu vapautetaan verosta, ja autoilun työsuhde-etua uudistetaan suosimaan vähäpäästöisen auton valintaa.

Muiden työsuhde-etujen verotusta uudistetaan tukemaan kevyen ja julkisen liikenteen käyttöä.

Suomi tukee myös lentopolttoaineen veron tai lentomaksun käyttöönoton selvittämistä EU:ssa tai globaalist

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi