Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Liikenne

Traktoreiden erikoismies on kirjoittanut jo seitsemän tietokirjaa

Pekka Myyry on kiinnostunut historiasta ja etenkin ihmisestä tekniikan takana.

Mosse-kissa on aina siellä, missä kirjoitan, toteaa Pekka Myyrä. Lemmikin nimi on vanhaa perua eikä sitä ole nimetty tietyn automerkin mukaan. Kuva: Mervi Varonen

Kirjoita itse paremmin, tokaisi päätoimittaja Pekka Myyrylle, joka poikkesi Koneviesti-lehden toimitukseen Helsingissä. Kiteeläinen traktoriasentaja oli tullut kertomaan, että vanhoista traktoreista kertova artikkeli oli kirjoitettu päin honkia.

- Minä sitten kirjoitin tarinan ja lehdestä sanottiin, että niitä voi kirjoittaa lisääkin.

Myyryn ensimmäinen lehtijuttu ilmestyi Koneviestissä vuonna 1988. Aloittelija sai ammattilaisilta hyviä neuvoja tekstin tuottamiseen.

- Sain ohjeeksi, että kirjoita joka päivä jotakin. Se on sama homma kuin urheilijalla, että pitää koko ajan treenata. Inspiraatiota ei toinna käydä odottamaan.

Minua kiinnostaa historia ja etenkin ihminen tekniikan takana. Pekka Myyry

Ja Myyryhän kirjoitti eikä tahti ole suinkaan laantunut. Viiden viime vuoden aikana on syntynyt seitsemän kirjaa vanhoista vehkeistä ja kahdeksas on työn alla.

Kirjailijaksi sattumien kautta

Miten traktoriasentajasta tuli tietokirjailija? Pekka Myyry arvelee, että kipinä taisi syttyä jo 1950-luvulla.

- Kun olin kolmen vanha, oli kotipihassamme Kiteellä vanha traktorin romu. Kuulemma istuin kaikki kesäpäivät Hanomagin pukilla, vain ja ainoastaan siellä.

Nuorukaisen tie vei ammattikouluun ja hän valmistui autoasentajaksi. Sitten hän lähti Jyväskylään Valmetin ammattikouluun ja erikoistui traktorin huoltoasentajaksi. Myyry touhusi toistakymmentä vuotta Valmetin koneiden parissa, kunnes asennuspuolen työt loppuivat ja piti etsiä uutta elantoa.

Seuraavaksi Pekka Myyryltä on tulossa lasten ja nuorten kirja, koneiden historiasta sekin. Kuva: Mervi Varonen

Hän opiskeli koneteknikoksi Joensuussa, mutta päätyi taas Jyväskylään vuosituhannen vaihteessa, kun Valtralle tarvittiin teknisen dokumentaation taitaja. Käyttöohje-, varaosa- ja korjaamokäsikirjojen tekeminen loi hyvän pohjan tietokirjojen tekemiseen, vaikka sellainen ei suinkaan ollut suunnitelmissa. Kun dokumentointi ulkoistettiin, Myyryn työt hiipuivat silläkin saralla.

Onneksi sattuma puuttui taas peliin lehtijutun kautta. Myyryn kirjoittama historiikkiartikkeli ruotsalaisessa traktorilehdessä kiinnitti suomalaisen kustantajan huomion ja häneltä tilattiin kokonainen kirja.

Vuonna 2014 ilmestyi Myyryn ensimmäinen teos Suuri traktorikirja ja seuraavana vuonna Suuri suomalainen autokirja. Traktorikirjasta jäi aineistoa yli niin paljon, että hän palasi aiheeseen. Viime vuonna ilmestyivät sekä Suuri suomalainen traktorikirja että Suuri suomalainen lentokonekirja.

Mikä niissä koneissa jaksaa innostaa?

- Minua kiinnostaa historia ja etenkin ihminen tekniikan takana. Se, että minkä takia joku suunnittelija on päätynyt johonkin tekniseen ratkaisuun, miksi se onnistui tai mikä meni pieleen.

Lue myös: Raatonen ei kiilloilla koreile - Niemisten silmäterä on kuorma-autosta ja picupista rakkaudella synnytetty seropi
 

Netissä tiedon kerros on ohut

Myyry on kerännyt valtavan määrän aineistoa ja käyttänyt lukemattomia tunteja tiedonhakuun. Hän penkoo mieluummin arkistoja kuin seikkailee bittiviidakossa.

- Nykyään nettiä pidetään autuaana paikkana, mutta siellä olevan tiedon kerros on ohut. Syvemmän tiedon polku tyssää äkkiä. Suomalaiset kirjastot ovat äärimmäisen hienoja tietopankkeja.

Kirjailijan arki on siistiä sisätyötä kotona, mutta kesäisin hän palaa traktorin penkille, koska lisäansiot ovat tarpeen.

- Eläminen tällä ammatilla on niin ja näin. Mutta kun tykkään lukea ja kirjoittaa, ja siinä ohessa syntyy kirja, josta joku muukin tykkää, se on hienoa.

Myyryllä on myös harrasteautoja, mutta isoa laumaa hän ei ole haalinut. Autotallissa on kaksi klassikkoa, Chevrolet Impala ja Volkwagen Kupla sekä tietenkin yksi traktori, 1970-luvun International.

- En voisi harrastaa sellaista laitetta, jolla ei voisi koskaan ajella. Olen käynyt museoissa ja on hienoa, että joku auto on laitettu alkuperäiseen kuntoon. Mutta jotenkin tuntuu, että ei se vehje sinne kuulu, vaan tien päälle.

Mervi Varonen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi