Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koti

Aino Jääskeläisen kotiin on ostettu uutena vain sänky ja muutamia astioita: "Minä olen sellainen romuimuri"

Verhoilijan elämä koki täysmuutoksen lääkärin sanojen jälkeen.

Arkipelago-kynttilänjalat ovat Aino Jääskeläisen heikkous. "Ne ovat kuin jääpalikat, ja siksi kiehtovat." Kuva: Inka Virpinen

Kodin pitää aina tuoksua joltain, sanoo Aino Jääskeläinen, 58.

Nyt aromia tuovat tuoksukynttilät, mutta usein ruoka tai suklaakakku.

63 neliön kaksio 1950-luvun kerrostalossa on oma maailmansa. Verhoilut, koristetupsut, massiiviset puukaapit ja syvät värisävyt huokuvat 1920–30-luvun henkeä. Levylautasella soi jazz. Kiire jää taakse.

– Tämä on minun näköiseni koti. Minulla on hyvä olo omassa tilassa. 1920–30-luvun funkkis ja jugend ovat parasta, vaikka vanhempia huonekaluja onkin vaikeampi saada sopuhintaan, miettii Jääskeläinen.

Kaupasta on ostettu uutena vain sänky ja muutamia astioita.

– En pidä punaisesta, mutta sitä pitää olla, että tulee vastakohtaa siniselle ja ruskealle.

Tuolien verhoilut ovat Aino Jääskeläisen käsialaa. Kuva: Inka Virpinen

Aino Jääskeläinen on verhoilija ja puualan artesaani. Verhoilijan elämä koki täysmuutoksen, kun lääkäri totesi, ettei rakasta ammattia voi enää harjoittaa.

Aino Jääskeläisen olohuoneessa seisova valkea italialaistyylinen tuoli oli jo roskiksessa. Sieltä verhoomoalan ammattilainen Jääskeläinen "dyykkasi" tuolin ja verhoili sen uudestaan.

– Olisi siellä ollut samaa sarjaa sohvakin, mutta en tarvinnut sohvaa, muistelee Jääskeläinen.

Hän sai vision verhoilla tuolin säkkikankaalla. Lopputulos oli täydellinen.

– Juutti on todella kestävää eikä pölyynny. Eikä se ole karkea istuakaan. Parasta oli huomata, että saa vision toimimaan, iloitsee Jääskeläinen.

Hän on pelastanut monia vanhoja huonekaluja verhoilemalla niitä uudelleen. Jääskeläisellä oli noin kymmenen vuotta sitten myös oma verhoomoalan yritys. Se oli hänen juttunsa. Mutta rakkaasta ammatista piti luopua, kun Jääskeläisellä todettiin selkäydinkanavan ahtauma.

– Eli kun on 10 kilon kantorajoitus, ei huonekalujen kanssa paljon puljata, huokaa Jääskeläinen.

– Meni vuosia, että puhkesin itkuun, kun puhuin, etten voi jatkaa työtäni. Mutta ei ole auttanut muu kuin tottua ajatukseen.

– Kansalaisopiston kudontakurssi toimi terapiasta. Siellä sain nollata pääni.

Jääskeläinen palasi keikkahommiin taidemuseolle, jossa työskentelee nyt mielellään.

Rahi on alunperin egyptiläinen matkamuisto, kamelin selkään laitettava istuin. Kuva: Inka Virpinen

Taidemuseossa työskentelevä kuopiolainen Jääskeläinen löytää sisustuksensa pääasiassa kirpputoreilta ja vintageliikkeistä.

– Ihmiset kysyvät, haluanko tai tarvitsenko jotain, mitä ovat pois heittämässä. Usein en tarvitse, mutta haluan. Minä olen sellainen romuimuri, nauraa Jääskeläinen.

Romuja ei näy, mutta upeita vanhoja ja entisöityjä kalusteita on koti täynnä. Erään viltin alta paljastuu 1700-luvun tuoli, jota Jääskeläinen entisöi hiljalleen.

– Sitä on maalattu monta kertaa, mikä on pelastanut sen. Se lienee ollut alunperin harmaa kirkkaansinisin koristein. Rapsuttelen sitä kirurgin veitsellä ja entisöin sitten. Siinä on tosi hyvä istua.

Tässä 1700-luvun tuoli, jota Jääskeläinen entisöi hiljalleen. "Sitä on maalattu monta kertaa, mikä on pelastanut sen. Se lienee ollut alunperin harmaa kirkkaansinisin koristein. Rapsuttelen sitä kirurgin veitsellä ja entisöin sitten. Siinä on tosi hyvä istua." Kuva: Inka Virpinen

Olohuoneen kristallikruunun valohaaroissa on eriväriset varjostimet.

– Mietin pitkään, olenko jo tarpeeksi vanha ostamaan kristallikruunun. Se oli ikäkysymys. En edes ollut miettinyt moista kotiini ennen kuin näin tuon, nauraa Jääskeläinen.

Kuvut on vaihdettu jälkikäteen eri kirpputoreilta löytyneistä lampuista ja lampeteista.

Nyt olohuoneessa on kaksi kristallikruunua. Toinen ei toimi.

– Mutta se on kiva esine. Kun aurinko osuu prismoihin, ympäri huonetta tulee sateenkaaria.

Olohuoneen kristallikruunun valohaaroissa on eriväriset varjostimet. Kuva: Inka Virpinen

Makuuhuoneen ovi on verhottu "surkeuden peitolla". Sen alta löytyy darts-taulu.

– Se on kaverini kuolinpesästä. Heitimme hänen kanssaan aina tikkaa. Taulussa on oviteline, mutta pidän sen piilossa, koska tila ei riitä heittelyyn. Ehkä joskus minulla on ovi, johon taulun saa järkevästi, miettii Jääskeläinen.

Oma makuuhuone on Jääskeläiselle suhteellisen tuore tuttavuus.

Olen joskus yrittänyt ostaa sisustuslehtiä, kuvitellut hölmöyksissäni, että minulle tulisi moderni sisustus. No ei tule.

– Olen nukkunut aina olohuoneessa, koska muksu nukkui makuuhuoneessa.

"Muksu", eli 26-vuotias Sara Jääskeläinen, muutti kotoa nelisen vuotta sitten. Sängyn tilaan jäi tyhjä paikka.

– Meni pitkään, ennen kuin totuin makuuhuoneeseen. Hmph, olen minäkin hölmö! Mutta nyt tuntuu ihanalta, että olohuone on pyhitetty olohuoneeksi ja makuuhuoneessa on makuutilat.

Makuuhuoneeseen on jäänyt "muksun" katos.

– En ole krumeluurihenkinen. Mutta esimerkiksi tänään heräsin sen alla ja totesin, että olen oman elämäni prinsessa.

Olohuone on todellakin pyhitetty oleilulle. Entisöidyt tuolit, lipastot, käsityökorit ja viherkasvit reunustavat tilaa.

Sohva on 1930–40-luvulta, jolloin Aino Jääskeläisen ukin veli Eemeli teki sen vanhemmilleen.

– Sain sen mummoni siskon jäämistöistä. Se on näpsäkkä vuodesohva yövieraille.

Sohva on 1930–40-luvulta, jolloin Aino Jääskeläisen ukin veli Eemeli teki sen vanhemmilleen. "Sain sen mummoni siskon jäämistöistä. Se on näpsäkkä vuodesohva yövieraille." Kuva: Inka Virpinen

Pieni osa kirjahyllyn laidalla on mediaosastoa – siellä lymyää pieni tv. Kirjahylly on enemmän täynnä muistoesineitä, sarjakuvia ja levyjä.

– Kuuntelen kaikkea Keith Jarrettista Maaritiin, kunhan se vain on kaunista. Osa levyistä on kulkenut mukanani lapsuudenkodista lähtien. Stereot ostin 30 vuotta sitten. Niitä on pitänyt vähän huollattaa, mutta hyvin ovat toimineet.

Olohuoneen nurkissa on massiiviset puukaapit: toinen askartelutarvikkeille, toinen vaatteille.

Pöydällä olevat korut on itse tehtyjä. Yksi kiviasetelman koristeista on fossiili Saharasta. Lipaston päältä löytyy esineitä täynnä tarinoita.

– Näin ystäväni taiteilija Mikko Pitkäsen luona tällaisen koristelehmän, ja kysyin, paljollako hän myisi sen. Mutta Mikko antoikin minulle tekemänsä lehmän ja porsaan joululahjaksi. Lehmän nimi on Leikuna ja possu on vaan potsi.

Italialaistyylinen tuoli pelastettiin roskiksesta. Hyllyllä on taiteilijaystävä Mikko Pitkäsen tekemät, joululahjaksi saadut lehmä ja potsi. Taustalla oleva nalle puolestaan on Alastair Maaton. Se tehty Teddykarhun 50-vuotisjuhlilla, ja sen tarinaan liittyvät uhkapelaaminen ja yllätyspoika. Kuva: Inka Virpinen

Seinillä on paljon taidetta.

– Minulla on taulukasoja siellä sun täällä. Se on ihanaa. Niin kauan kuin seinät ovat paljaat tai koti kokonaan riisuttu, se on persoonaton, ei-kenenkään-koti. Heti, kun seinillä on maalia ja tapettia, se näyttää ihmisen laittamalta. Se on olemassa.

Taulut Jääskeläinen valitsee värin perusteella.

– Siinä on oltava jotain... kauneutta. 1990-luvulla entisöinti- ja verhoilukurssilla tutustuin taiteilija Anne Mäkelään, jonka tauluja minulla on parisenkymmentä.

Kodin kaunein on Tauno Lappalaisen maalaus.

– Siinä viehättävät värit ja se, ettei kuva ole tarkkaan piirretty. Siinä on tunnelmaa.

Lue myös: 27 sisustuskirjaa tehnyt valokuvaaja, toimittaja, bloggaaja ja kirjailija Ilona Pietiläinen yhdistää sisustuksessa rohkeasti erilaisia ajallisia kerroksia
 

Iltaisin parasta on pistää ovet kiinni ja keskittyä olemiseen: Jääskeläinen kuuntelee musiikkia ja neuloo tai lukee kirjaa.

– Istun tässä, eikä tarvitse katsoa mihinkään.

Kaikkialla näkyy oman käden jälki: entisöityä, verhoiltua tai itse tehtyä. Tuolilla kurkistelee Jääskeläisen lapsuusajan duffelitakista tehty kettu ja oman lapsen kanssa tehty pupu.

– Kun muksulla oli alakoulussa lomaa, hän tuli verstaalle kaverinsa kanssa. Kaveri ihaili yhteistyöpupuamme, jolloin ajattelin, että työt ehtii tehdä vähän myöhemminkin, ja teimme pupun myös kaverille.

– Olen joskus yrittänyt ostaa sisustuslehtiä, kuvitellut hölmöyksissäni, että minulle tulisi moderni sisustus. No ei tule. Hyvä vain, että meitä sisustajia ja koteja on joka lähtöön. Mitä siitä tulisi, jos kaikki olisivat samanlaisia.

Makuuhuoneeseen on jäänyt "muksun" katos. "En ole krumeluurihenkinen. Mutta esimerkiksi tänään heräsin sen alla ja totesin, että olen oman elämäni prinsessa." Kuva: Inka Virpinen
Kristiina Poutiainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi