Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koti

Putkiremontin alta pois, mutta minne? Kalustettuun vuokrakotiin voi mennä pelkkä hammasharja mukana

Joskus voi tulla äkkilähtö omasta kodista, eikä toisten nurkkiin tee mieli. Tässä on vaihtoehto.

Kotimaailman lahtelaisyrittäjät Pentti ja Anu Harju kalustavat jälleen uutta asuntoa majoitusta tarvitseville. Kuva: Sami Lettojärvi

Apua, kodissa on sattunut kaamea vesivahinko ja nyt pitäisi päästä äkkiä muualle asumaan. Tai sitten taloyhtiön putkiremontti on sen verran iso, että olisi kiva lähteä alta pois. Mutta minne?

Joskus voi tulla tarve saada lyhytaikaista majoitusta, tai sitten oma koti on hetkellisesti poissa pelistä. Hotelli on yksi vaihtoehto, mutta pidemmän päälle kallis, eikä oikein tunnu asunnolta. Sitten on tämä muodikas Airbnb, eli mennään jonkun vieraan ihmisen kotiin asumaan. Joskus hän on itse myös paikalla.

Kotimaailma on yritys, joka vuokraa kalustettuja asuntoja väliaikaiseen tarpeeseen. Kyseessä on kotimainen ketju, ja vuosi sitten se rantautui myös Lahteen. Pentti ja Anu Harju olivat kenkäkauppayrittäjiä Kouvolassa, mutta muuttivat Lahteen yrittäjiksi.

– Mietimme, että lähtisimmekö Espanjaan asumaan vai mitä teemme, mutta sitten tuli tämä, Anu Harju kertoo.

Pariskunta on tähän mennessä vuokrannut 18 asuntoa vapailta markkinoilta, ja tarjoavat niissä majoitusta sitä tarvitseville. Heillä on nyt 76 petipaikkaa käytössään. Uusinta asuntoa kalustetaan Kauppakadulle, kaikki asunnot sijaitsevat aivan Lahden ydinkeskustassa.

Keskimääräinen asukas on paossa joko vesivahinkoa tai putkiremonttia.

– Tyypillinen asukas on ollut putkiremontin alta muuttanut mummo, joka asuu meillä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen ja maksaa asumisensa itse, Pentti Harju kertoo.

Lyhyin majoitusaika on kaksi vuorokautta, mutta osa piipahtaa viikon kerrallaan, muutamia viikkoja tai kuukausia. Vesivahingot ovat tuoneet Harjuille monta asiakasta.

Anu Harju on sisustanut vuodessa 18 asuntoa. Tarvittavien asioiden lista alkaa mennä jo rutiinilla. Kuva: Sami Lettojärvi

Kyytiä ja kuulumisia

Lyhytaikainen vuokraus tasoittaa myös majoitustarpeen piikkejä silloin, kun kaupungin hotellikapasiteetti ei riitä. Cheekin päätöskeikka ja nuorten hiihdon MM-kisat olivat tällaisia. Seminaarit ja lyhyet työmatkat ovat myös tyypillinen syy vuokrata asunto vaikka viikoksi.

– Asunnot ovat kalustettuja eli asukkaan tarvitsee tuoda mukanaan vain hygieniatarvikkeet, vaatteet ja ruoka, kaikki muu on valmiina, Anu Harju kertoo.

Majoittajat asuvat itse keskikaupungilla ja jos aikaa on, asiakkaita passataan enemmän kuin sopimus edellyttää. Pentti Harju kyydittää ulkomaalaisia majoittujia nähtävyyksissä ja mummoasukkaiden kuulumiset välitetään sukulaisille.

– Yleensä soitan ja kysyn, miten asukkaat voivat. Joskus käyn ihan luona juttelemassa, hän kertoo.

Harjuilla on tarjota yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Majoituksen hinta vaihtelee asunnon koon, majoittuvien henkilöiden lukumäärän ja majoitusajan perusteella. Pidempiaikaiset viipymiset ovat vuorokausihinnaltaan edullisempia kuin lyhyet vierailut. Osaan asunnoista saa tuoda myös lemmikkejä.

Vuosi majoitusyrittäjänä on yllättänyt iloisesti.

– Mitään ei ole viety tai rikottu, kaikki ovat asuneet tosi siististi, kiittelee Anu Harju.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi