Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Koti

Koskenniemet vaalivat satavuotiasta kotiaan – sysmäläinen torppa on suurentunut ja pienentynyt eri aikakausina

Perinnerakentamisen lähtökohtana ovat estetiikka, materiaalit ja työtavat, sanoo perinnemestari Hannu Rinne.

Entinen saunapirtti on kokenut matkan varrella monia muutoksia.
Sysmäläinen mäntymetsä johdattelee pihapiiriin, joka saa olla omassa rauhassaan.

Vanhassa valokuvassa herralla on tuima ilme – sellainen, joita oikein vanhoissa poseerauksissa usein näkee. Vieressä rouva hymyilee veikeästi, kuin tietäisi jonkun salaisuuden.

Ehkäpä Karoliina ja Sigfrid Wirlanderilla olisikin tarinoita kerrottavana kotinsa nykyisille asukkaille, pojanpojanpojalle Mika Koskenniemelle ja tämän perheelle.

Kun muuttaa yli satavuotiaaseen taloon, on kunnioitettava sen henkeä. Tätä mieltä Laura ja Mika Koskenniemikin ovat. He muuttivat tähän vanhasta torpasta rakennettuun taloon vajaat kaksi vuotta sitten.

Oikeastaan muutto oli sattumaa, onni onnettomuudessa. Perheen oma omakotitalo tuhoutui tulipalossa. Jonkin aikaa Koskenniemet asuivat vuokralla mutta sitten Mika Koskenniemen vanhemmat ehdottivat nuorelle perheelle omaa kotiaan, Vähäkummun tilaa. Nämä voisivat asua siinä vuokralla.

– Ympäristö oli lapsille tuttu ja tämä alkoi tuntua omalta, Laura Koskenniemi kertoo.

Mika Koskenniemi asuu perheineen isoisovanhempiensa vanhassa talossa Sysmässä. Talon vanhin osa on hämyisä tupakeittiö.

Lattian alle luonnonmukaiset eristeet

Perheen kolmella lapsella on omat huoneet. Yläkerran makuuhuoneet ovat 4,5-vuotiaiden kaksosten, Ellen ja Eelis Koskenniemen valtakuntaa. Puolitoistavuotias pikkusisko Adele Koskenniemi nukkuu päiväuniaan omassa sängyssään balettitanssijatapettien ympäröimänä. Vanhoissa matkalaukuissa säilytetään lasten piirustuksia ja leluja.

Pihapiiri on omassa rauhassaan, sysmäläisen mäntymetsän keskellä. Talovanhusta on jo remontoitu, mutta töitä riittää yhä.

Kun joku kaappi on tehty sata vuotta sitten, tietää, että se säilyy vielä toiset sata vuotta. Vanhassa talossa asuva Laura Koskenniemi

Mika Koskenniemi on rakennusalalla ja tehnyt myös vanhojen rakennusten korjaustöitä. Tulevana kesänä uusitaan muun muassa tupakeittiön lattia ja eristeet, koska lattia on talvisin kylmä.

– Kaikkien eristeiden täytyy olla luonnonmukaisia. Näissä käytetään selluvillaa tai pellavaa, Mika Koskenniemi sanoo.

Vanhojen ikkunoiden kohdalla pariskunta punnitsi vaihtoehtoja, nyt kauniit ikkunat on tarkoitus säilyttää.

Tupakeittiön seinät ovat tummat.

– Usein näkee, että hirret maalataan valkoiseksi. Ajan patina on tehnyt tämän värin, ei sitä halua käsitellä, Laura Koskenniemi sanoo.

Ellen Koskenniemen vaaleanpunaisessa valtakunnassa on kaikki hyvin.

Vanhoille esineille uutta käyttöä

Tupakeittiössä on yksi uusi huonekalu, sohva. Muuten sisustuksessa on talon edellisten asukkaiden vanhoja ja kirpputorilta ostettuja kalusteita ja esineitä. Piharakennuksista on löytynyt myös monenlaisia aarteita, kuten rukki ja vanha lasten kylpyamme. Renginkaappi toimii lääkekaappina.

– Haluan, että tavaralla on tarina. Ja kun joku kaappi on tehty sata vuotta sitten, tietää, että se säilyy vielä toiset sata vuotta, Laura Koskenniemi tuumii.

Vanhoille materiaaleille ja esineille voi keksiä myös uutta käyttöä. Heinäseipäistä ja vanhoista lankuista tehty pöytä on omiaan hämyiseen tunnelmaan.

Käytöstä poistetut ikkunanpokat käyvät hyvin peilien kehyksiksi. Tällaisia peilejä on talossa useampia, mutta makuuhuoneen peili on ainutlaatuinen. Se on tehty Kalkkisten vanhan kirkon ikkunaan.

Sisustuksessa on hyödynnetty myös vanhoja ovia. Yhteen on tehty esimerkiksi hylly.

– Haluaisin myös terassille pöydän vanhoista ovista, Laura Koskenniemi sanoo.

Ja haaveethan on tehty toteutettaviksi.

Ellen ja Eelis Koskenniemi kurkkivat, näkyykö pihalla liikettä.

Vanhaa korjataan perinteisin menetelmin

Perinnerakentamisen ideaali on, että on vanha talo päässyt mihin kuntoon tahansa, korjausten jälkeen se näyttää siltä miltä se näytti valmistuessaan.

Tämä voi tarkoittaa perinnemestari Hannu Rinteen mukaan jopa talon pienentämistä, esimerkiksi elintasosiiven poistamista.

Perinnerakentamisen lähtökohtana ovat estetiikka, materiaalit ja työtavat.

Rinne sanoo, että alkuperäinen estetiikka katoaa, kun rakennusta lähdetään muuttamaan liikaa.

Vanhan rakennuksen kunnostuksessa käytetään vanhoja perinteisiä materiaaleja, jotka sallivat kosteuden kulkemisen. Muovia vältetään.

– Vanhaa korjataan vanhoilla materiaaleilla, uutta uusilla, Rinne summaa.

Lue myös: Vaaleanpunainen koti? Omaa lempiväriä kannattaa kokeilla rohkeasti
 

Myös työtavoissa palataan juurille. Esimerkiksi panelit kiinnitetään naulaamalla nauloja käsipelillä eli vasaralla. Seinään ei maalata lateksimaalilla vaan pensselillä ja perinnemaalilla.

Hengittävän materiaalin on tärkeä pysyä hengittävänä, ja kosteuden on päästävä läpi. Rinne muistuttaa, että Suomi on täynnä hometaloja.

– Jossain vaiheessa kosteutta voi tiivistyä väärään paikkaan. Kosteutta saa siirtyä hieman rakenteisiin mutta sen täytyy päästä myös ulos. Perinnerakentaja edellyttää, että myös märkä, nestemäinen vesi pääsee kuivumaan nopeasti.

Vanhan ajan materiaalit olivat luonnostaan hengittäviä. Nykyään saa olla tarkkana.

– Vaikka käyttäisi paperitapettia, siinä voi olla muovitus pinnassa tai liisterissä muovia. Tai jos käyttää ulkomaalina lateksia, kosteus jää puun ja lateksin väliin.

Eelis Koskenniemen huoneessa vanhat kalusteet ja uudet lelut kohtaavat.

Tarkista aina talon alapohjan kunto

Vanhan talon hankkimista suunnittelevaa Rinne kehottaa teettämään kuntotarkastuksen ja tutkimaan samalla, kuinka paljon talossa on vanhaa jäljellä. Vesikaton tiiviys pitää tarkistaa, mutta yhtä tärkeää on tarkistaa alapohjan kunto.

– En ostaisi taloa, jos en pääse sen alle. Joskus tulee yllätyksenä, että alapohjarakenteet ovatkin olleet huonossa kunnossa.

Vanhasta talosta haaveilevia mietityttävät myös lämpö, vesi, ilma ja sähkö.

– Vaikka asuu vanhassa talossa, sinne saa nykyajan mukavuudet tyylikkäästikin. Työlästähän se on mutta onnistuu.

Huoneessa voi olla vaikka vain yksi pistorasia, kun niitä tarvitaan nykyajan laitteille kahden metrin välein. Silloin on pohdittava, vedetäänkö sähköt ylä- vai alakautta vai jotenkin muuten.

Entisaikaan sauna on yleensä ollut pihalla ja sisällä on ollut vain yksi kylmä vesipiste. Sisälle saa vesipisteen ja wc:n, mutta Rinne neuvoo minimoimaan riskit kokoamalla vesipisteet samaan päähän taloa. Tällöin putkia ei vedetä koko talon läpi.

– Mitä tulee lämmitykseen, valurautapatterit ja pintajohdot on aivan toimiva ratkaisu. Ei tarvitse pelätä, että kodissa olisi kylmää tai vetoisaa.

Laura ja Ellen Koskenniemi tutkivat vanhoja pyykkilautoja ulkosaunan seinässä.

Alkuperäiset ikkunat voi säilyttää

Kaikkein tärkeintä on asenne. Talosta ei tarvitse tehdä museota tai palauttaa sitä täydelliseen 1920-luvun kuntoon tai saunapirtiksi mutta perinnerakentaja arvostaa oman talonsa rakennusajan tärkeitä piirteitä.

Vanhan talon omistaja oppii remontoimaan myös itse vanhaa kunnioittaen. Esimerkiksi vanhojen ikkunoiden korjausta mietittäessä Rinne kehottaa ottamaan yhteyttä vanhoihin ikkunoihin erikoistuneeseen ammattilaiseen.

– Jos ikkunat ovat alkuperäiset ja kauniit, niiden eteen kannattaa nähdä vaivaa.

Rinne vinkkaa myös yksinkertaisen keinon vanhojen ikkunoiden vetoisuuteen: villalankaa karmin ja pokan väliin ja paperinen liimasuikale päälle. Aina vedon lähde ei tosin ole ikkunoissa, vaan se voi olla vaikkapa seinässä.

Lisätietoja: perinnemestari.fi ja Hannu Rinteen Perinnemestarin remonttikirja.

Makuuhuoneen peili on tehty vanhoista kirkon ikkunoista.

Adele Koskenniemellä on talon vanhimmassa osassa oma jumppapaikka.

 

Vanhassa rakennuksessa on oma tunnelmansa, jota kannattaa vaalia. Adele Koskenniemellä on talon alakerrassa oma huone, jota äiti Laura Koskenniemi on sisustanut.

Historiaa

Vähäkumun tila

Laura ja Mika Koskenniemen kodin paikalla on asuttu jo 1800-luvun alusta. Ensimmäinen maininta on Sysmän rippikirjassa vuosilta 1803–1813. 1853 Isossajaossa paikka kuului Jaakkolan perintörustitaloon, joka jaettiin 1905 kahtia ja Vähäkumu jäi perustettuun NiemisJaakkolaan.

Vuonna 1907 Vähäkumu on erotettu omaksi tilakseen, joka on jaettu kahteen osaan.

Talo on kokenut muodonmuutoksia pitkän ikänsä aikana. Ensimmäinen kuva talosta on 1900-luvun alusta. Silloin asuntoon kuului kolme hirsitupaa, joita yhdisti yhteinen porstua.

Mika Koskenniemen isän isovanhemmat Sigfrid ja Karoliina Wirlander ostivat tilan Sihvolasta vuonna 1925. Torpasta oli purettu jo aiemmin kaksi tupaa pois. Wirlander pienensi tupaa vielä alkuperäisestä noin 2,5 metriä, koska se oli hänen mielestään liian työläs lämmittää. Jäljelle jäivät tupakeittiö ja kylmä ruokahuone.

Myöhemmissä vaiheissa taloa on taas suurennettu. Talo on ollut sekä suvulla että välillä vierailla. Jokainen asukas on jättänyt oman kädenjälkensä. Nykyisellään talossa on tupakeittiö ja neljä makuuhuonetta.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X