Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Joulu

Kolumni: Jouluna ikävä kirjoitetaan isoilla kirjaimilla

Matkalla hoitolaitoksesta laulamme äitini kanssa joululauluja täyttä kurkkua, kirjoittaa Ira Blomberg-Kantsila.

Kun olin lapsi, jouluaatto oli aina vuoden kiireisin päivä. Olen avioeroperheen lapsi, ja kävimme aina veljeni ja isäni kanssa ensin molemmissa mummoloissa ja sen jälkeen papan haudalla. Illan kutveessa jatkoimme vielä veljen kanssa äidin luo kotikotiin. Joulupukki tuli sinne, mutta lahjoja avattiin kahdessa paikassa.

Rakastin niitä kiireisiä jouluja. Aikuisten hymyt olivat herkässä, eikä kukaan laskenut, kuinka monta suklaakonvehtia söin. Arjen jännitteet katosivat puna-kultaiseen kimalteeseen.

Oli hienoa, että saimme viettää aikaa molempien vanhempien kanssa.

Tänäkin jouluna saan viettää aikaani molempien vanhempieni kanssa. Isän kanssa työnjako on ollut selvä jo vuosia: hän laittaa kalat ja evakkopaistin, minä paistan laatikot, kehittelen erikoisuudet ja hoitelen jälkiruoat. Hän tulee jouluna meille syömään ja vastasaunaan.

Muistisairaan äitini haen ruokapöytään vajaan 40 kilometrin päästä hoitolaitoksesta. Matkalla laulamme täyttä kurkkua joululauluja radion säestyksellä, eikä äiti onneksi huomaa, että maustan laulut silmieni suolalla.

Tämä on äitini sairastumisen jälkeen toinen joulu, kun hän on niin lähellä, että voin hakea hänet meille. Tällä kertaa jo tiedän, että äitiä ei kannata pyytää riisumaan kenkiään. Kengät jalassa hänen olonsa on turvallisempi.

Osaan jo vahtia, ettei hän vahingossa pese käsiään vessanpöntössä. Ja vaikka pesisikin, mitä sitten. Olen takuulla muistanut jynssätä posliinit kiiltäviksi juuri ennen.

Muistan myös muistuttaa lapsia, että pitävät Soija-mummoa silmällä, ettei hän livahda ulos huomaamatta.

Kukaan ei halua viettää jouluaattoa – sen enempää kuin muitakaan päiviä – haravoimassa lähitienoita kadonneen omaisen perässä. Tästä on kokemusta. Harva asia kylmää yhtä paljon.

Yhä edelleen jännitteet katoavat joulun taikaan. Olo on hyvä, lämmin ja hellä.

Hetken aikaa tuntuu, että kaikki on kunnossa. Voin napata perheeni kainalooni, painaa pääni äitini olkapäälle ja kuvitella hetken, että olen taas lapsi.

Jouluna ikävä kirjoitetaan isoilla kirjaimilla.

Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi