Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Joulu

Joulupukit paljastavat, mitä aattoillan keikoilla tapahtuu – "Olin törkimys, olin liikennesika"

Huomenna on jouluaatto. Lapsille se on vuoden jännittävin päivä, mutta jännitystä tuntevat muutkin: joulupukit kertoivat Sunnuntaisuomalaiselle juhlapäivän hikisistä hetkistä.

Poro karkasi

Perheet toivovat joskus, että menen paikalle porolla tai hevosella. Kerran poro karkasi. Se löytyi kymmenen kilometrin päästä. Sen illan aikataulu meni uusiksi.

Hevosta en aja itse, sillä pelkään, että parta jäisi kiinni ohjaksiin ja irtoaisi – tosin ihan helpolla se ei irtoa, sillä se on liimattu kiinni. Olen myös hyvä väistelemään pieniä käsiä.

Kerran esitin perheelle ripaskaa ja osuin olohuoneen pöydän terävään reunaan. Housuni ratkesivat persuuksista. Onneksi minulla oli alla verkkarit, etteivät alushousut paistaneet. Seuraavat keikat hoidin hakaneula housuntakamuksessa.

”Isi, älä töni”

Tein pukin hommia 16-vuotiaasta asti kymmenen vuoden ajan, mutta jäin osa-aikaeläkkeelle, kun omia lapsia alkoi tulla. Nyt olen parina aattona käynyt muutamassa paikassa. Laitan saunan päälle, otan tunnin pukkikierroksella saunahiet pohjalle ja kotiin tultua menen joulusaunaan perheen kanssa.

Nykyään teen enemmän keikkaa jo ennen joulua kaupoissa ja pikkujouluissa. Tänä jouluna olin pukkina kaupassa, ja mukaan pyydettiin myös tonttuja. Pyysin 5- ja 8-vuotiaat lapseni.

Ongelma oli, että he uskovat vielä joulupukkiin. Sanoin lapsille, että Korvatunturilta soitettiin, ettei pukki pääsekään kauppaan paikalle, ja isi lupasi tuurata. Lapsiin se meni täydestä.

Kaupassa tuli vastaan nuoremman tontun päiväkotikaveri. Lapseni siinä sitten selitti kaverilleen, että ”ei se ole mikään joulupukki, se on meidän isi”. Yritin hyssytellä ja töninkin vähän lastani syrjemmälle. Lapsi siihen kovaan ääneen: ”Isi, älä töni.” Nauratti hirveästi.

Varmistin vielä myöhemmin, ettemme tulleet pilanneeksi päiväkotikaverin joulupukkiuskoa. Onneksi niin ei käynyt.

Mummon tukka kärähti

Jouluaattona aika pitäisi pysäyttää kolmeksi tunniksi kello 16.30 alkaen. Kaikki perheet haluavat pukin neljän ja kuuden välillä. Jos viimeinen paikka on vasta kahdeksan maissa, lapset ovat jo ehtineet vääntää kuusen nurin.

Kävin 22 vuoden ajan 10–12 perheessä, joista liki kaikki olivat tuttuja.

Kerran kaarsimme vieraaseen pihaan, joka oli täynnä autoja Ruotsin rekisterikilvissä ja porstuassa hirveä määrä lahjoja. Vähän hirvitti, sillä joulupukkihan ei puhu kuin korvatunturia ja suomea.

Tutuille aina vannotin, että nimet pitää kirjoittaa isolla mustalla tussilla paketin päälle, mutta siellä näin ei tiedetty tehdä. Nimet olivat vielä ruotsalaisia. Avuksi tuli onneksi noheva teini-ikäinen. Huh.

Sitäkin aina vannotin, että pukkia ei saa laittaa istumaan minkään tulisijan viereen. Kun päällä on paljon kampetta, eikä edes pään kautta voi hikoilla, iskevät tuskaiset paikat.

Kerran mummo otti kuvia lapsenlapsista, joita istutettiin pukin syliin. Mummo peruutti ja peruutti. Kohta ilman täytti palaneen haju: mummon tukka oli kärähtänyt takanreunan tuikussa.

Surulliset humalaiset

Moni asia on muuttunut sitten 1980-luvun, kun aloitin joulupukin hommat. Silloin perheen isä ja äiti olivat joskus humalassa ja tuli mietittyä, että onkohan tämä nyt ihan oikein ja pärjätäänköhän siellä. En mennyt niihin koteihin toista kertaa, sen verran surullinen olo niistä jäi.

Onneksi tällaiset kokemukset ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Ennen kodit olivat usein tupakansavusta harmaana. Se on loppunut niin kuin sekin, että pukille tarjottaisiin alkoholia. Koskaan en ole suullistakaan ottanut.

Silmämunat hiessä

Alkuvuosina, kun joulupukin tamineeni eivät vielä olleet niin priimaa, lapset saattoivat tapittaa silmiin ja tarjota konvehteja. He halusivat testata, pystynkö partani takana syömään suklaata. Tein ovelan heilautuksen kädellä ja sujautin karkit poronnahkarukkaseeni.

Autossa sitten valutin sulanutta suklaata pois rukkasesta.

Se on muuten kumma juttu, että pukki istutetaan aina mieluiten talon pönttöuunin viereen. Jouduin varsinkin nuorempana toppaamaan itseäni tyynyillä ja paksuilla vaatteilla, ja sehän tarkoitti sitä, että silmämunatkin uivat hiessä.

Kun pääsin autoon, lasit vetivät huuruun. Autossa vallitsi suorastaan trooppinen ilmasto, ja siinä sitä sitten yritin putsata tuulilasiin aukon, että pääsin jatkamaan matkaa.

Pissat housussa

Yhdessä perheessä hyvin musikaalinen äiti soitti pianoa, ja eskari-ikäisen pojan piti laulaa. Kesken laulun pojan suu meni mutrulle, ja pissat tulivat housuun. Laulu loppui lyhyeen, ja pojalle tuli itku.

Seuraavana vuonna poika ei enää laulanut, vaan sen puolen hoiti äiti. Poika oppi kerrasta.

Yhteen perheeseen minut ovat usein kutsuneet mummu ja pappa. Olen ollut pukkina heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleenkin. Vaikka olen perhetuttu, nyt jo aikuiset lapset eivät vieläkään tiedä, että olin heidän lapsuutensa joulupukki.

Koti on maalla, jossa ei ole asutusta ihan lähellä. Kerran menin paikalle hankia myöten lamppu kädessä. Kopautin seinää ja siirryin ikkunan alta sivuun.

Sisältä kuului kauhea huuto: ”Se ei tullut, se meni ohi.” Kun menin hetken päästä sisälle, tyttö sanoi: ”Luulin, että menit pois, etkä muista meitä ollenkaan, kun olemme tulleet tänne Helsingistä. Olitko menossa Helsinkiin?” Kun kerroin hänelle, että toki muistin heidät, hän ihasteli: ”Kyllä pukki on ihmeellinen.”

Naama jäi mieleen

Pukkiurani alussa tienasin 50 markkaa, nyt 50 euroa käynniltä. Nykyään käyn noin viidessätoista kodissa, mutta parikymppisenä tein enemmänkin. Tonni oli siihen aikaan iso raha opiskelijalle ja tein pukinhommia rahan takia, toisin kuin nykyään.

Soitan perheisiin etukäteen, kysyn lasten nimet ja toiveet ja ohjeistan jättämään 50 euroa kirjekuoreen. Kerran kuoressa oli vain 20 euroa. Se kyllä otti päähän, mutta en perinyt rahaa myöhemmin. Joskus olen sitä kuitenkin muistellut, kun olen nähnyt perheenisän kaupassa. Naama on jäänyt mieleen.

Saappaat Petteristä

Pukin asuuni on aina kuulunut poronnahasta tehdyt saappaat ja hanskat. Joku lapsi kysyi kerran niistä. Olin jo möläyttämässä ”nämä ovat poroa”, mutta huomasin onneksi nopeasti, että nyt menee metsään.

Eräässä kodissa oli upottava sohva, ja huomasin sieltä lähdettyäni, että puhelimeni oli kadonnut. Arvelin sen pudonneen sohvatyynyjen väliin, joten kotiin päästyäni soitin perheeseen. Puhelimeen vastasi nuorimmainen, noin viisivuotias lapsi. Aloitin puhelun sanomalla ”kävin äsken teillä”, sitten tajusin esittäytyä: ”Täällä on joulupukki. Saisinko äidin puhelimeen?” Lapsi huusi: ”Äiti puhelimeen, joulupukki soittaa.”

Puhelin ei kuitenkaan ollut jäänyt sinne, vaan löytyi seuraava aamuna tien varrelta talon lähistöltä.

Pukista tuli liikennesika

Joitakin vuosia sitten olin matkalla maahanmuuttajaperheiden pikkujouluihin joulupukiksi. Pikkujoulut olivat arkipäivänä, ja ajankohdan on täytynyt olla myöhäinen iltapäivä, koska keikkapaikalle mennessäni oli vielä valoisaa. Vaihdoin pukinvaatteet päälle ennen autoon hyppäämistä.

Keikkapaikka oli toisella puolella kaupunkia, ja iltapäiväruuhka alkoi olla pahimmillaan. Liikenne tuntui sumppuuntuvan poikkeuksellisen pahasti, ja kaikki taulapäät, hidastelijat ja liikennekyvyttömät olivat lähteneet yhtä aikaa ruuhkaan. Tai niin ainakin kuvittelin.

Yhtäkkiä tajusin, että minulla on parta ja lakki ja silmilläni joulupukin silmälasit. Tunsin vapautuneeni kaikista sosiaalisista normeista. Koska olin naamioitunut, minun ei tarvinnut välittää häpeästä tai moraalista. Kukaan ei näkisi oikeita kasvojani, ja poliisin liikennevalvonta – no, se nyt on vähäistä muutenkin.

Aloin ajaa kaasu pohjassa törkeästi kiilaillen ja kaahaten. Soittelin torvea ja vaihtelin kaistoja miten sattuu. Idiootti oli joulupukki, en minä. Tai se olin minä, mutta joulupukkina.

Yhdentekevää.

Minun ei tarvinnut olla kiltti, huomaavainen ja rauhallinen autoilija. Olin törkimys, olin liikennesika. Jossain vaiheessa ajattelin, että ehkä muista autoilijoista on hauskaa, kun he huomaavat joulupukin kaahaamassa keskellä liikennettä. Oikeasti se tuskin oli kenestäkään hauskaa.

Pääsin ajoissa perille ilman onnettomuuksia. Keikkapaikan pihalla oli tupakkakatos, jossa näytti olevan paikallisen oppilaitoksen oppilaita. He osoittelivat minua, kun nousin autosta. Kävelin tupakkakopille ja karjaisin teineille:

– Onkos täällä oltu kiltteinä?

Eriarvoisuus näkyy

Joissakin paikoissa lahjoja saattaa olla kymmenen jätesäkillistä, joissakin vain muutama pussukka. Siitä tulee aina paha mieli, kun ihmisten eriarvoisuuden todella näkee.

Siitäkin annan kyllä kritiikkiä pukeille, että hinnoittelu on karannut käsistä. Tiedän, että pukin käynnistä saatetaan pyytää jopa 80 euroa ja vartin käynnistäkin 40 euroa. Se on minusta liikaa.

Olen aina sanonut, että palkkaa saa maksaa omatunnon mukaan. Yleensähän se on aina rahaa, mitä annetaan: markka-aikaan 50–100 markkaa nyt 20–50 euroa. Joskus saan lisäksi suklaarasioita ja lasten piirustuksia. Ne lämmittävät mieltä.

Lasten ilon ja riemun näkeminen ilahduttavat aina. Ja kyllä ne eläkeläisetkin kaupoissa joulupukista ilahtuvat, kun heille tarjoaa suklaata ja toivottaa hyvät joulut.

Lapsi tunnisti kellosta

Lapset ovat todella tarkkaavaisia. Olin tavannut naapuruston lapsen vain kerran, mutta hän tunnisti kelloni. Kuulin, kun hän kuiskasi lähtiessäni isälleen: ”Pukilla oli samanlainen kello kuin naapurin Reijolla (nimi muutettu).”

Ääneni on hyvin tunnistettava. Ensimmäisinä vuosina kokeilimme äitini kanssa, saisinko muutettua ääntä jotenkin. Laitoin suuhuni kokeeksi limsapullon korkin ja yritin puhua, mutta sehän kuulosti siltä kuin olisin ollut humalassa. Ja olihan siinä sekin riski, että nielaisisin korkin. Päätimme luopua ajatuksesta.

Kauppakeikoilla on aina hirveä stressi, tunnistavatko lapset minut. Olen tuttu niin monista yhteyksistä. Aina joku sieltä kuuluu sanovan, että ”pukilla on Reijon ääni”. Lapset myös saattavat kurkistaa parran alle, onko se kunnolla kiinni.

Stressasin aluksi muutenkin hirveästi pukkikeikkoja. Ravasin ennen keikalle lähtöä alvariinsa vessassa pissalla ja kakalla. Kaikki on kuitenkin aina mennyt hyvin.

Parta pois ratsiassa

Poliisit pitivät välillä joulun aikaan pukkiratsioita. Olen joutunut pukkiurani aikana puhaltamaan alkometriin kahdesti. Parta on aina pitänyt irrottaa, sillä ajokortissa on poliisien mielestä liian eri näköinen naama.

Parta oli kiinni teatteriliimalla, joten kyllähän sen irrottaminen vähän tuskaista oli.

En kyllä ihmettele pukkiratsioita. Kerran kuulin, että yksi oli kadottanut autonsa ja toinen sammunut pubin pöytään kesken kierroksen.

Liekö humala ollut silloinkin taustalla, kun lähdin yhdestä paikasta, ja perääni juoksi naapurista perheenisä. Pukin olisi pitänyt tulla pari tuntia aiemmin, mutta ei vain näkynyt. Kävin nopeasti auttamassa hädässä ja jaoin yhdet lahjat. Se tilattu pukki ei koskaan ilmestynyt.

Suosituin pukkien taukopaikka oli urheilukentän parkkipaikka. Siellä ei nimittäin ollut katuvaloja. Siinä sitä aina tasattiin aikatauluja ja vedettiin savut porukalla. Se oli hauska näky.

Kun oma poikani sai ajokortin, hän toimi poronani joka joulu. Ilta päättyi siihen, että ajoimme läheiselle huoltoasemalle hampurilaiselle.

Saunanlauteilta töihin

Kerran olin jo heittänyt 15–16 pukinkeikkaa ja olin kotona saunassa, kun tuttu soitti kahdeksan ja yhdeksän välillä. Tilattu pukki oli pari tuntia myöhässä, eikä häneen saatu yhteyttä. Lapset olivat jo aika hermona. Vedin pukin tamineet takaisin niskaan, lähdin keikalle ja päästin lapset ja vanhemmatkin pinteestä.

Jälkeenpäin selvisi, että pukki oli sammunut autoon jo pari taloa aiemmin.

Monessa paikassa pukille tarjotaan ryyppyä, mutta koskaan en ole ottanut. Mainostan olevani raitis ja autoileva pukki ja siitä myös pidän kiinni.

Joskus miesväelle on joululahjoiksi pulloja, joita nimitän vatupasseiksi, kun en viitsi lasten kuullen pulloista puhua. Toisinaan isäntäväki hoputtaa pukkia matkaan; on tainnut emäntä sanoa, että pulloa ei avata ennen kuin pukki on käynyt.

Joskus isäntäväki hössöttää pienessä nosteessa, mutta änkyräkännissä kukaan ei ole ollut. Mutta olen minä muilta pukeilta kuullut juttuja niistäkin perheistä, joissa isä ja äiti eivät meinaa jaloillaan pysyä.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi