Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Joulu

Mikä on rakkain joulukoristeesi? Muistoja pursuavat aarteet kaivetaan joka vuosi esiin

Rakas joulukoriste tuo oikean tunnelman.

Piia Virtanen, Sysmä

– Minun rakkain joulukoristeeni on vanha, kolhiintunut, punainen joulupallo, joka soittaa narusta vetämällä Jouluyö, Juhlayö -kappaletta. Pallo roikkui lapsuudessa mummolassa leivinuunin leipäorressa. Ihailin pienenä sen kiiltelevää pintaa, ja narustakin piti vetää aika usein.

Mummi kuoli kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen joulupallo on ollut minun kodissani kunniapaikalla. Pallo on välillä mennyt rikki, ja sitä on korjattu liimailemalla. Yhden korjauksen jälkeen sen alapuolelle on laitettu sonnin nenärengasta muistuttava vyönsolki.

Joulupallosta tulee vahvasti lapsuusjoulut mieleen. Mummini oli ilmeisesti saanut joulupallon tuliaiseksi tädiltäni jouluna 1968.

Kirsi Salminen, Heinola

– Minulle ei tule joulua ollenkaan ilman poikani aikoinaan askartelemia muutamia joulukoristeita. Tuukka on nyt 29-vuotias, joten on vähän ihme, että foliosta askarreltu pieni enkeli on edelleen ehjä. Sinisen enkelin paikka on aina kuusessa, ja persoonallinen tonttu taas kurkistelee jossain hyllyn päällä. Lippunauhan Tuukka teki muistaakseni eskarilaisena.

Kaivamme askarrellut koristeet joka joulu esiin, ja aina niistä vaihdetaan ainakin muutama sana. Joskus minusta tuntuu, että tekijä itsekin etsii niitä katseellaan ja on tyytyväinen ne nähdessään.

 Muuten en ole kova jouluihminen. Viime vuosina olen kiertänyt ulkomailla muutamilla joulutoreilla ja hankkinut niistä joulupalloja.

Heimo Vartiainen, Heinola

– Säilytän minulle tärkeimpiä joulukoristeita tässä harmaassa laatikossa. Koristeet ovat peräisin 1950-luvulta asti. Eriväristen enkelipapereiden sisällä ei ole puupaloja vaan ihan oikeita karkkeja lapsuudestani asti. Koristeet olivat esillä lapsuudenkodissani joka joulu niin kauan kuin muistan.

 Yhdessä vaiheessa ne olivat pitkään poissa käytöstä, koska mökki oli kylmänä. Karamellit ovat kerran myös sulaneet, kun koristeet olivat unohtuneet lieden lähelle.

Otamme vanhat joulukoristeet esille aina vasta aattona ja koristelemme niillä kuusen. Minulle tulee niistä lapsuuden jouluja mieleen – esimerkiksi se kerta, kun pelkäsin tosissani joulupukkia. Oma perheeni arvostaa vanhoja joulukoristeitamme korkealle. Muut eivät ole niitä paljon nähneet tai kommentoineet. Koristeita ei voi käsitellä kovakouraisesti, koska ne ovat hyvin hauraita.

Maria Nevalainen, Heinola

– Sain nämä joulukellot neljännellä luokalla koulun pikkujoulupaketista vuonna 1978. Jokainen meidän luokalta toi siis kouluun oman paketin, jotka arvottiin kaikkien kesken.

Joulukelloista tuli minulle heti todella rakkaat. Olin yllättynyt, että joku oli keksinyt niin fiksun ja kestävän lahjan. Yleensähän pikkujoulupaketeissa on kaikenlaista tilpehööriä. En usko, että monellakaan on tallessa enää koulun pikkujouluista saatua lahjaa. Sain koulussa selville, kuka kellot oli ostanut, mutta en ole ollut häneen enää missään yhteydessä, koska muutimme toiselle paikkakunnalle.

Aikuisiällä olen ottanut joulukellot ympärivuotisesti esiin, ja ne roikkuvat eteisessä. Kauniisti soivat kellot ovat säilyneet täysin ehjinä, eikä edes niiden narua ole koskaan tarvinnut korjailla.

Kristiina Liinaharja-Mattila, Heinola

– Minulla on kaksi joulukoristetta, jotka ovat erittäin rakkaita. Pienen tontun sain isotädeiltäni vuonna 1960. Se oli ainoa joululahjani, koska siihen aikaan ei paljon lahjoja annettu.

Seimen ostin omaan kotiini. Olin halunnut sellaista jo pitkään, ja ihastuin tähän seimeen helsinkiläisen Wintterin lelukaupan ikkunassa. Molemmat lapseni ja kaikki lapsenlapseni ovat leikkineet seimellä ja sen yhteyteen ostetuilla enkeleillä ja eläimillä paljon. Seimi on mielestäni sopivan kokoinen, ja muut aikuiset ovat ihastelleet sitä.

Italiassa valmistettu koriste ei ole kovin suomalainen, mutta seimet ovat hyvin tavallisia Keski-Euroopassa. Sekä tonttu että seimi ovat aina joulun aikaan esillä lipastojen päällä.

Marju-Riitta Salonen, Heinola

– Nimesimme tämän kynttilänjalan siskoni kanssa kummittelevaksi kynttilänjalaksi, koska se huojuu ja liikkuu niin aavemaisesti. Kynttilänjalka kuului äidilleni, joka sai sen jostain sodan jälkeen.

Minun jouluihini kynttilänjalka on kuulunut tiukasti 1950-luvulta lähtien. Se laitettiin aina aattona keittiön ruokapöydälle valkoisen liinan ja joululiinan päälle. Siitä tuli juhlallinen olo.

Muistan hyvin lapsuudestani sellaisen aattoaamun, kun heräsin talon ohi juosseiden hevosten kulkusten helinään ja näin äitini sytyttämässä tämän kynttilänjalan kynttilöitä. Pystyn näkemään sen hetken edelleen elävästi, ja siinä hetkessä tiivistyi hämärän jouluaattoaamun tunnelma.

Äitini kuoltua kynttilänjalka tuli minulle. Poltan siinä äitini tapaan vain valkoisia pitkiä kynttilöitä, ja otan sen esiin vasta aattona.

Itä-Häme julkaisee jouluna uusintana aiemmin printissä julkaistuja jouluaiheisia juttuja. Tämä juttu julkaistiin printissä 22.12.2017.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@mediataloesa.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi