Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Joulu

Kun piparkakkutaloprojektissa juuri mikään ei mennyt niin kuin piti

Ensimmäisen kasausyrityksen jäljet.

Olen mielestäni saanut hyvän idean: pyydän lukijoilta muutamia kuvia piparkakkutaloista ja ryhdyn itsekin leipomishommiin.

Suunnittelen tietokoneella kaavat, ensin Kivalterin talon, mutta vaihdan myöhemmin Heinolan kirkkoon. Mansardikatto tuntui vähän haastavalta.

Päätän vielä kokeilla valmiista osista piparkakkutalon kokoamisenkin. Sen pitäisi olla helppoa. Talon osat saa kaupasta valmiina, ne tarvitsee vain liittää toisiinsa ja koristella koko komeus.

Päivä 1:

Työpäivän jälkeen kello näyttää sen verran paljon, että päätän tehdä talopaketin ensin. Kaupasta on mukaan tarttunut elintarvikeliimaa. Edellisestä kohtaamisestani sulan sokerin kanssa on muistona pieni palovamma sormessa, joten helpompi ja vähemmän riskialtis vaihtoehto houkuttelee.

Puran talon osat paketista ja asettelen ne alustalle. Otan elintarvikeliiman ja puristan. Mitään ei tapahdu. Mies, joka ei ole vielä ehtinyt paeta keittiöstä, saa kaksin käsin puserrettua esiin pienen nokareen. Päätän notkistaa massaa lämpimän veden alla. Mies ja lapsi karkaavat yläkertaan.

Taistelen liiman kanssa. Koetan pursottaa sitä oikeisiin kohtiin, mutta se venyy eikä asetu sinne, minne haluaisin. Tökin sitä sormilla ja se tarttuu niihin kiinni. Sormien nuoleminen ei auta asiaa. Otan esiin kuorrutteen, tuoteselosteen mukaan ne ovat melkein samaa tavaraa. Testailen toiseen saumaan kuorrutetta, toiseen liimaa. Saan seinät ja katon kiinni toisiinsa, mutta lujuus ei vakuuta. Rakojakin jää vähän sinne ja tänne. Ne peitän pursottamalla lisää kuorrutetta.

Kun savupiippu on paikallaan, on aika siirtyä koristeluun. Strösseleitä, koristegeeliä ja sokerimassaa sekä tomusokeria. Kyllä näillä pärjää!

Avatessani tomusokeripaketin huomaan, että mansikanmakuinen tomusokeri on vaaleanpunaista. Pistä mies asialle ja niin edelleen. No, ei se mitään. Ainakaan se ei ole keltaista.

Sokerimassa pitää ohjeen mukaan kaulia tomusokerin päällä. Levitän leivonta-alustalle tomusokeria ja leikkaan palan sokerimassaa. Samalla mietin, että mitenköhän massaa pitää säilyttää, jääkaapissa vai huoneenlämmössä? Laitan sen jääkaappiin.

Kun uudesta kaulimesta on saatu revittyä siihen järjenvastaisesti liimattu lappu ja sokerimassa kaulittua, huomaan, ettei minulla ole mitään ideaa siitä, mitä massalla teen. Otan omenaporan ja päätän tehdä unohtamieni ranskanpastillien korvikkeeksi massasta ympyröitä. Ajansäästämiseksi teen kerralla useamman reiän massalevyyn ja tökin pyörylät sormella pois. Hetken päästä iskee ahneus, ja teen kerralla liian monta reikää. Massa jumittuu omenaporaan. Sorkin sen pois väkivalloin ja saan pelastettua vain pari pyörylää. Syön vähän sokerimassaa.

Olen ajatellut kiinnittää pyörylät sillä geelimäisellä aineella. Tässä vaiheessa kaikki tuubit, sormeni ja keittiön pöytä ovat tahmeina tomusokerista ja muusta. Eri työvaiheiden kuvaaminen on jäänyt eikä tahmaisilla sormilla voisi koskeakaan kameraan.

Olen ehtinyt ripotella tomusokeria piparkakkutalon katolle. Talo muuten tuntuu pysyvän pystyssä muutenkin kuin pyhällä hengellä. Kun pursotan punaista (miksi ostin punaista?!) geeliä piparkakkutalon katolle, se liukuu tomusokerin päältä ihan muualle kuin olisin halunnut. Jotenkin saan loppujen lopuksi paineltua pyörylät kiinni kattoon. Ne eivät muuten yhtään näytä ranskanpastilleilta.

Syön yli jääneen sokerimassan. Lapsi valittaa, että tämä tuntuu jotenkin väärältä, kun keittiössä ei tuoksu piparilta.

Tahmaan vielä strösselipurkin auki. On lumihiutaletta ja ties mitä. En keksi, miten saisin pienet hopeiset strösselit pysymään katolla. Tökin lumihiutaleita katon kuorrutesaumaan. Epäilen, että olen ostanut liian vähän kuorrutetta. Sitä tarvitaan hemmetisti lisää peittämään kaikki tämä sekoilu.

Päivä 2:

Jätän valmistalon oman onnensa nojaan. Sen ehtii myöhemminkin, nyt on ryhdyttävä tositoimiin.

Alku vaikuttaa lupaavalta. Avustava leipuri kaulii taikinaa vauhdilla ja leikkaa kaavojen mukaan siitä piparkakkutalon osia. Paistamisvaiheeseen päästään noin puolessa tunnissa. Piparit eivät pala uunissa.

Kun osat ovat jäähtyneet tarpeeksi, avustava leipuri neuvoo, että ne kannattaa koristella ennen kasaamista, on kuulemma helpompaa. Masentaa, että 12-vuotiaalla on asiasta parempi tietotaito.

Myös koristelu sujuu avustavalta paremmin. Kattopalat peittyvät strösseleistä, paitsi minun. Päädyn muovailemaan sokerimassasta lumiukon. Syön salaa vähän sokerimassaa. Annamme kuorrutteiden kovettua ennen kasaamista.

Kun kasaaminen on tarkoitus aloittaa, vie televisio avustavan huomion. Jään yksin keittiöön kirotun elintarvikeliiman kanssa. Onneksi olen löytänyt lisää kuorrutetta. Se, että se(kin) on vaaleanpunaista, on nyt sivuseikka.

Ensimmäinen virhe tapahtuu, kun ryhdyn asettelemaan seiniä pohjan päälle. En ole ottanut huomioon seinien paksuutta. Survon ne kuitenkin varovaisesti jotakuinkin kohdilleen. Riittävästi elintarvikeliimaa ja vähän kuorrutetta ja saan koko komeuden pysymään kasassa. Ei se kyllä kaunis ole, mutta en välitä. Kello on paljon.

Katto tuottaa hankaluuksia. Ensin tajuan, että kaksi kattopalaa olisi pitänyt kääntää vastakappaleidensa peilikuviksi. Koristelut jäävät sisäpuolelle. Aivan sama. Ne voi koristella myöhemmin uudelleen.

Otan päädyn ja sivukappaleet, joihin olen pursottanut elintarvikeliimaa, varmuuden vuoksi myös vähän kuorrutetta. Saan osat kiinni toisiinsa ja nostan ne katolle. Ei pysy. Pitäisi olla enemmän käsiä, jotta voisin pitää kappaleita kasassa, liimata uusia ja asetella niitä paikoilleen. Lisäksi huomaan, että kaavassa on mittavirhe. Katto-osa C on liian matala. Olen mitannut sen kolmion väärän sivun mukaan. Kiroan, mutta toivon, että tilanteen voi paikata vaikka sokerimassalla.

Siitä ei tullut Heinolan kirkkoa.

Seinien saumat eivät ole kovettuneet tarpeeksi ja ne alkavat notkua, kun painan kattorakenteita niihin. On pakko keksiä jokin toinen keino. Viritän tomu-sokeripurkin pitämään osaa katosta pystyssä. Ei auta. Kattopalat uhkaavat pudota, seinät kaatuilevat. Pohjan päälle kasaaminen alkaa kostautua, kun seinät eivät tue toisiaan oikein. Yhdestä kattopalasta murtuu nurkka. Kuorrutus tahriintuu ja strösselit kimpoilevat lattialle. Kaikki on kirjaimellisesti tahmeaa.

Päätän, että on parempi irrottaa seinät ja kasata ne uudelleen, tällä kertaa eri tavalla. Irrotan seiniä ja jostain kuuluu rasahdus. Toinen isoista sivuseinistä on mennyt rikki.

Se ja pari kattopalaa on pakko tehdä uusiksi.

Kello on puoli kymmenen illalla. Luovutan. Päätän jatkaa seuraavana päivänä, voin ainakin ostaa lisää kuorrutetta. Ja valkoista tomusokeria.

Päivä 3:

Olen kyllästynyt koko piparkakkutaloprojektiin. Väsyttää, eikä flunssa ei helpota tilannetta. En jaksa aloittaa. Syön illallisen olohuoneessa, jotta minun ei tarvitse katsella keittiön pöydällä lojuvia piparkakkutalon palasia.

Olen korjannut kaavan mittavirheen, mutta suoraan sanottuna ei kiinnosta pätkääkään ryhtyä leipomaan uusia osia. Hautaudun sohvaan sillä verukkeella, että kasaaminen on yksin täysin mahdotonta.

Kun mies saapuu kotiin, ryhdymme kasaamiseen innottomina. Olen ostanut lisää kuorrutetta, valkoista tomusokeria sekä varmuuden vuoksi suklaata, jolla ajattelen voivani peittää koko katon tarvittaessa. Projekti alkaa käydä hintavaksi tällä menolla.

Kasaamme seinät nyt eri tavalla, ei pohjan päälle vaan ympärille. Kirottu elintarvikeliima ei kovetu tarpeeksi nopeasti ja seinät uhkaavat kaatua jatkuvasti. Sorrun taas syömään sokerimassaa, tankoja, joista piti tulla koristeita seiniin.

Kärsivällisyys ei riitä, kello lähenee yhdeksää. Pitäisi päästä jo tekemään kattoa. Mies vetää teippiä seinien ympärille. Kattopalat hajoilevat käsiin. Viritämme termospullon tukemaan niitä katon osia, jotka olemme onnistuneet saamaan edes jotenkin oikeille paikoilleen.

Valkoista sokerikuorrutetta käytetään kuin kittiä, onneksi ostin sitä lisää. Sormet ovat tahmeita ja strösselit kimpoilevat taas pitkin lattioita. Keittiö näyttää siltä kuin siellä olisi vieraillut pyörremyrsky.

En jaksa enää, eikä puolisokaan vaikuta innokkaalta jatkamaan yhtään pidemmälle. Päätämme luovuttaa.

Perhesovun takaamiseksi lupaan, että tämä oli viimeinen kerta vähään aikaan, kun teen piparkakkutalon.

Joskus on parempi luovuttaa.

Itä-Häme julkaisee jouluna uusintana aiemmin printissä julkaistuja jouluaiheisia juttuja. Tämä juttu julkaistiin printissä 10.12.2016.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi