Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Suomalaiset jouluperinteet ovat usein kansainvälisiä – eräs perinne on varmasti suomalainen

Joulukalenteri tulee Saksasta ja joulukortit Englannista – moni jouluinen perinteemme saapui Suomeen muualta.

Suomalainen joulu on melko kansainvälinen, kun katsotaan, mistä kaikkialta joulutapamme ovat Suomeen tulleet. Kuva: Kaisa Eerola

Suomalainen joulu onkin oikeastaan melko kansainvälinen, jos perinteitä katsotaan. Useat joulutapamme ovat kotoisin Saksasta tai saapuneet Ruotsin kautta, ja osa perinteistä on ehtinyt muuttua alkuperäisestä melko lailla.

Joulukuusi

Ilmeisesti perinne on peräisin Saksasta ja Baltian maista vuosisatojen takaa. Saksassa aikoinaan ensimmäisiä joulupuita roikotettiin katosta latva alaspäin. Suomeen joulupuut tulivat 1800-luvulla, ja aluksi niitä saattoi olla jokaiselle perheenjäsenelle yksi.

Joulukalenteri

Ensimmäinen painettu kuvajoulukalenteri ilmestyi Saksassa 1900-luvun alussa, ja luukut kalentereihin keksittiin 1920-luvulla. Suomeen joulukalenterin toivat partiolaiset vuonna 1947.

Jouluruoat

Jouluun on siirtynyt piirteitä kekristä, ja sieltä tulee myös osa ruokaperinteistä. Kinkku vakiintui 1900-luvun alussa, ja siinä saattoi yhdistyä kaksi tapaa: herrasväki söi possua ja kansa paistettua takajalkaa.

Glögin historia viittaa Saksaan, jossa punaviinistä ja mausteista tehtyä hehkuviiniä eli glühweinia juodaan yhä. Ruotsi-Suomessa sitä on juotu keskiajalta.

Piparkakkuja tuotiin idäntuliaisina Eurooppaan ristiretkien myötä, ja Suomeen ne päätyivät Ruotsin kautta. Toki ne ovat muotoutuneet vuosisatojen varrella. Piparkakkutaloja on rakenneltu 1920-luvulta Hannu ja Kerttu -sadun inspiroimana.

Tapa piilottaa puuroon manteli on lähtöisin Englannista, jossa loppiaisena piilotettiin papu ohrapuuroon.

Joululaulut

Supisuomalaisiakin joululauluja löytyy, mutta moni joululaulu on tuontimusiikkia. Enkeli taivaan -virren on sanoittanut ja mahdollisesti säveltänyt Martti Luther 1500-luvulla, ja Jouluyö juhlayö -virsi on sävelletty Itävallassa vuonna 1818.

Joulukortit

Joulukorttien lähettelyn keksimisestä kiitettäköön englantilaista Henry Colea, joka kehitti ensimmäisen painetun kortin vuonna 1843. Sitä ennen ne olivat käsin maalattuja ja myös kalliita.

Joulurauhan julistus

Keskiajalla tapa oli yleinen Pohjoismaiden kaupungeissa. Turussa se julistettiin ensi kertaa vuonna 1320.

Joulupukki ja tontut

Joulupukin esikuva on Myran kaupungissa nyky-Turkissa 300-luvulla elänyt piispa Pyhä Nikolaus, jonka hyväsydämisyydestä kerrottiin tarinoita. Hollannista hänen nimestään tuli Sinterklaas, ja siitä Yhdysvalloissa Santa Claus. Suomalaisen joulupukin nimi taas viittaa nuuttipukkeihin. Joulupukin punainen takki on peräisin Yhdysvalloista, ja sen leviämisessä auttoi Coca-Colan kampanja.

Suomeen joulupukki tuli 1800-luvulla, ja Korvatunturilla hän on asunut siitä lähtien, kun radion Markus-setä kertoi niin vuonna 1927.

Joulutonttujen ulkonäön määritteli 1800-luvun lopulla ruotsalainen korttitaiteilija Jenny Nyström, jonka mallina olivat kuvaukset keskiajan ruotsalaisista talonpojista.

Tiernapojat

Idea on syntynyt keskiaikaisista mysteerinäytelmistä, jotka kuvaavat raamatullisia tapahtumia. Kolmen tietäjän tarinaa kerrottiin ainakin Saksan Kölnissä. Suomessa tiernapojat ovat kiertäneet 1700-luvun lopulta.

Joululahjat

Lahjoja on annettu joulukuun aikoihin jo ennen kristittyjen joulua. Roomalaisille se oli ollut tuttua jo pitkään ennen kuin joulua alettiin viettää.

Joulusauna

Suomalainen perinne!

Lähteet: Wikipedia, historia.net, auroranlinna.fi, yle.fi, kansanuutiset.fi, maaseuduntulevaisuus.fi, ts.fi, is.fi, tiede.fi, tieku.fi, Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

Lue myös: Marian joulutori Hollolassa saa kiitosta miljööstä ja herkuista – "Tunnelma on tärkeämpää kuin tehdastilpehööri"
Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi