Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Tositv-ohjelma Selviytyjät ei päästänyt heinolalaista Anu Toikkaa helpolla – pahin pelko toteutui jo ensimmäisenä päivänä

Anu Toikka on yllättynyt viesteistä, joita hän on saanut Selviytyjät-sarjan katsojilta. Ihmiset ovat kehuneet Toikan rohkeutta olla oma itsensä. Kuva: Juha Peurala

Heinolalaisen lääkärin Anu Toikan vastaanotolla on tänä syksynä puhuttu Selviytyjistä, tositv-ohjelmasta, jonka uudet jaksot pyörivät parhaillaan televisiossa.

Moni potilas on tunnistanut lääkärinsä Selviytyjät-Anuksi, joka kisasi viidentoista muun suomalaisen kanssa trooppisella saarella 30 000 euron voittopotista.

Selviytyjät Suomi -sarjan uusinta tuotantokautta kuvattiin Filippiineillä alkukesällä. Tällä kertaa mukana oli kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä ja kahdeksan niin sanottua tavallista kansalaista. Toikka ylsi kisassa kuudenneksi. Hän ehti viettää asumattomalla saarella 26 päivää, kunnes kanssakilpailijat äänestivät hänet pois.

Voittaja ratkeaa finaalijaksossa 15. joulukuuta.

Aution saaren romantiikkaa ja kovaa kisaamista

Selviytyjät on yksi maailman suosituimmista tositv-formaateista. Yhdysvalloista lähtöisin olevaa sarjaa on esitetty Suomessa lähes parikymmentä vuotta, ja niin kauan Toikka on ollut sarjan fani. Ohjelman kiehtovuus perustuu Toikan mielestä yhdistelmään aution saaren romantiikkaa ja kovaa kilpailua. Osallistujien on selviydyttävä saaren askeettisissa oloissa, erilaisia taitoja vaativilla tehtäväradoilla ja sosiaalisessa pelissä. Kilpailijat äänestävät joukostaan pelaajia yksi kerrallaan pois. Se vaatii liittoutumista, salailua ja selkään puukotustakin.

Voittajan valitsee pudotetuista kilpailijoista koostuva tuomaristo.

Samanhenkisiä ihmisiä ei löytynyt

Toikan pahin pelko oli, että hän jäisi saarella porukan ulkopuolelle, ja se toteutui.

– Ulkopuolisuus koetteli henkisesti eniten. Se alkoi jo ensimmäisenä päivänä.

Toikka sanoo olleensa pettynyt siihen, että joukossa ei tuntunut olevan muita yhtä kilpailuhenkisiä Selviytyjät-faneja, jotka olisivat halunneet hioa äänestystaktiikkaa ja edetä määrätietoisesti kohti finaalia.

Myös henkilökemioissa oli kitkaa. Toikan sanoin, saarella oli ihmisiä, joista hän ei pitänyt ja jotka eivät pitäneet hänestä. Ohjelmassa nähdään, että osa kilpailijoista ärsyyntyy Toikan suorapuheisuudesta ja laiskottelusta. Toikka puolestaan kaipasi ihmisiä, jotka jakavat samanlaisen huumorintajun.

Anu Toikan Selviytyjät-mittari ei näytä täyttyvän. Hän seuraa edelleen muiden maiden Selviytyjiä ja lähtisi ohjelmaan uudelleen, jos pyydettäisiin. Kuva: Juha Peurala

Saaresta käytössä vain rajattu alue

Jatkuva yhdessäolokin alkoi vähitellen risoa. Kilpailijat elivät saarella rajatulla alueella ja nukkuivat kylki kyljessä samassa laavussa.

– Päivän 20 kohdalla on kuullut kaikkien ihmisten kaikki jutut. Tiedän kilpailijoista enemmän kuin haluaisin tietää kenestäkään.

Kaikkea koettua piti työstää kuvausten jälkeen ja vielä uudelleen, kun jaksot alkoivat pyöriä televisiossa.

– Siinä palasi kaikkiin niihin tunnetiloihin, Toikka sanoo.

Vaikka Toikka näyttäytyy ohjelmassa epäsuosittuna hahmona, hän muistuttaa, että kaikki tunteet eivät ole todellisuudessa niin vahvoja kuin saarella tuntuu ja näyttää. Hän kokee olevansa kaikkien kanssa hyvissä väleissä. Ystävyyksiäkin syntyi. Kasperin, Noran ja Ingan kanssa Toikka viestittelee liki päivittäin.

Polttava helle ja jäätävä kylmyys

Toikka yllättyi siitä, kuinka fyysisesti raskaita kilpailutehtävät olivat – rankempia kuin aiemmilla kausilla. Saman viikon aikana Toikka hikoili temppuradalla polttavassa helteessä ja sinnitteli jääpaloilla täytetyssä häkissä. Lääkärinä työskentelevä Toikka teki asioita, jotka olivat kaikkea muuta kuin terveellisiä.

– Mietin siellä (jääpalahäkissä), että hypotermiaan voi kuolla. Enpä olisi sellaista tehtävää valinnut. Toisaalta ylitin itseni tavoilla, joita en olisi osannut kuvitella.

Kaiken kaikkiaan Toikan vointi oli saarella hyvä paria haavaa lukuun ottamatta. Sairastelu alkoi vasta hotellissa.

Poispääsy ei ollutkaan riemullinen

Kun on viettänyt 26 päivää vähällä ravinnolla, vailla sänkyä ja omaa rauhaa, luulisi, että hotellihuone ja kunnon ateria tuntuisivat taivaallisilta.

Henkinen ja fyysinen toipuminen ja kokemusten läpikäyminen vaati aikaa. Kisa ja sen herättämät tunteet eivät niin vain hävinneet. Siksi kilpailijoilla on apunaan psykologi, Toikka kertoo. Kuva: Juha Peurala

Näin Toikkakin kuvitteli, mutta toisin kävi. Ruoka ei mennytkään alas ja hotellihuoneessa seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Yhtäkkiä Toikka kaipasikin nukkumista toisten kanssa tähtitaivaan alla.

Myös ensimmäinen puhelu kotiin oli enemmänkin hämmentävä kuin riemullinen. Kotona epätietoisuudessa elänyt mies ei heti tiennyt, mitä ajatella kun Toikka soitti kuukauden hiljaiselon jälkeen.

– Hän oli hämmentynyt ja kyseli, olenko minä sairas tai loukkaantunut.

– Tavallaan hänkin oli tehnyt oman Selviytyjät-reissun täällä kotona.

Saarella Toikka yritti olla miettimättä kotia, ettei ikävä iskisi.

– Mies sanoi minulle lentokentällä, että pidä pää siinä pelissä, älä mieti kotiasioita. Niiden ajatteleminen olisi laittanut minut pieniksi palasiksi.

Hyvin valmistautuneena matkaan

Sarjan fanittamisesta oli Toikalle hyötyä. Ohjelmaa seuranneena hän tiesi, millaisia tehtäviä saattaa tulla vastaan ja millaisille taidoille voi olla käyttöä. Toikka harjoitteli kotona ritsalla ja jousipyssyllä ampumista, heitti koripalloa ja ratkoi pulmapelejä. Muutamat arvaukset menivät oikeaan. Toikka sai pelastettua nahkansa, kun hän onnistui ratkaisemaan vastustajaansa nopeammin pulmapelin, jossa värikuutiot tuli asettaa oikeaan järjestykseen.

Lue myös: Ystävinä eronneet lahtelaiset Katja ja Olli eivät kadu kameroiden edessä avioitumista: "Saimme toiseksi parhaan tuloksen"
 

Juuri samanlaista peliä hän oli pyöritellyt olohuoneensa pöydällä vain muutamia viikkoja aiemmin.

Myös puoliso auttoi valmentautumisessa ja metsästi kaupoista tarvikkeita.

– Muut naiset ovat onnellisia saadessaan puolisoltaan ruusuja. Minä olin onnellinen kun sain jousipyssyn, Toikka sanoo.

Vaikka Toikka vietti Selviytyjissä melkein kuukauden, mittari ei tullut täyteen. Hän lähtisi kisaan uudelleen, jos kutsu kävisi. Puoliso tosin on kuulemma saanut ohjelmasta jo tarpeekseen.

Vaikka Toikka on hyvin kilpailuhenkinen, häviö ei taida enää kaivella.

– Olen iloinen ja ylpeä siitä, että kestin koko reissun hyvin.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi.

Kuka?

Anu Toikka

Anu Toikka, 43, on Vierumäellä asuva oikeuslääketieteen erikoislääkäri ja lakimies.

Kisasi Selviytyjät Suomi -ohjelman neljännellä tuotantokaudella. Jaksot pyörivät parhaillaan Nelosella.

Kirjoittaa Selviytyjät-taipaleestaan blogia osoitteessa selviytyjatanu.com

Harrastuksia paintball-värikuulapeli ja kilpatanssi E-luokassa puolison kanssa.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi