Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Lahtelainen lähihoitajaopiskelija on myös tuore sometähti, joka on jo lähellä miljoonayleisöä

Yusur Alkhalidi muutti Irakista Suomeen kaksi vuotta sitten. Tubettamisen hän aloitti vain vuosi sitten. Somekanavillaan hän sujauttaa meikkivinkkien lomaan mielipiteitä – ja vähän politiikkaakin.

Yusur Alkhalidi aloitti tänä syksynä lähihoitajaopinnot, mutta jatkaa samalla tubettajana. Hän on saanut vain vuodessa Youtube-kanavalleen jo yli 660 000 tilaajaa. Instagram-tilillä seuraajia on yli 830 000. Kuva: Juha Peurala

Maisema avautuu harmaana mutta kauniina lahtelaisen kerrostalon parvekkeelta.

– Katso, tuolla näkyy järvi, Yusur Ahmed Alkhalidi näyttää.

Nuori nainen ei arastele kameraa vaan poseeraa tottuneesti, sillä hän kuvaa itseään jatkuvasti somekanaviinsa.

Lahdessa asuva Yusur Alkhalidi on noussut suosituksi tubettajaksi valtavan nopeasti. Hän avasi oman Youtube-kanavansa vasta noin vuosi sitten, mutta kanavalla on tilaajia nyt jo 660 000. Instagram-tilillä on yli 820 000 seuraajaa. Lisää tulee koko ajan.

Millaiset tavoitteet Suomeen kaksi vuotta sitten muuttaneella Alkhalidilla on tubettajana?

– Jos saisin vaikka miljoonan rikki ensi vuonna, Alkhalidi miettii.

– Instatilini oli vielä puolitoista vuotta sitten yksityinen, mutta sitten sisareni Maryam muutti sen julkiseksi. Hän on vähän kuin managerini ja auttaa minua tosi paljon.

Yusur Alkhalidi tekee julkaisunsa pääasiassa arabiaksi. Seuraajia on Suomessa vielä vähän, mutta maailmalla sitäkin enemmän. Heistä suuri osa asuu esimerkiksi Saudi-Arabiassa, Irakissa ja Egyptissä.

Aihekirjo meikkaamisesta politiikkaan

Nuoren naisen some-aiheet käsittelevät hänen omaa elämäänsä ja elämäntyyliään, uusia kokemuksia, meikkausta, pukeutumista, joskus politiikkaakin.

– En halua pitäytyä vain yhdessä aiheessa, vaan käsittelen monenlaisia asioita. Annan mielelläni neuvoja ja ohjeita muille, esimerkiksi meikkaukseen tai pukeutumiseen liittyen.

Alkhalidi tekee kaikki päivitykset, videot, kuvat ja editoinnin puhelimellaan.

– Se kulkee koko ajan mukana, ja on siksi helppo.

Yusur Alkhalidi tuli Suomeen turvapaikanhakijana. Hän on syntynyt Irakissa, mutta asunut lapsena vuosia myös Syyriassa. Kuva: Juha Peurala

Yusur Alkhalidi tuli Suomeen turvapaikanhakijana kaksi vuotta sitten. Hän on syntynyt Irakin Bagdadissa, mutta asunut useita vuosia myös Syyriassa. Synnyinmaahansa Alkhalidilla on ristiriitainen suhde.

– Rakastan Irakia, mutta Bagdadissa on erittäin paha tilanne, ei siellä olisi voinut tehdä mitään. Muutimme Syyriaan, kun olin seitsemänvuotias. Tilanne Irakissa oli silloin niin paha. Irakissa elämä on todella vaikeaa ja levotonta. Siellä ei myöskään ole samanlaista vapautta puhua asioista kuin täällä.

Alkhalidi ei tiedä, olisiko voinut Irakissa ryhtyä pitämään tubekanavaa.

– Ehkä olisin, mutta kerron kanavallani myös Irakin tapahtumista, koska haluan ihmisten tietävän oloista siellä. Suomessa niistä on turvallista puhua.

"Ihmistä ei pitäisi arvottaa hänen taustansa takia"

Perhe tukee tyttären tubetusta.

– Minulla on vanhempieni kanssa hyvä suhde. Äitini tukee ja isäni neuvoo, etten tekisi virheitä. Isä saattaa myös sanoa, että minun ei kannattaisi ottaa videoillani kantaa politiikkaan, uskontoon tai Irakin hallitukseen. Teen sitä kuitenkin välillä salaa, Yusur Alkhalidi sanoo ja virnistää.

Me olemme kaikki tasa-arvoisia, tottakai, niin sen pitäisi olla. Tubettaja Yusur Ahmed Alkhalidi

Hän jatkaa, että ihmisiä ei pitäisi arvottaa uskonnon tai ihonvärin takia.

– Me olemme kaikki tasa-arvoisia, tottakai, niin sen pitäisi olla. Muita kunnioitetaan. Ihmisillä on monesti vääriä mielikuvia esimerkiksi muslimeista, että olemme vain rikollisia tai terroristeja. Suuri osa on ihan tavallisia ihmisiä.

Yusur Alkhalidi asuu Lahdessa vanhempiensa ja siskojensa kanssa.

– Lahti on kiva ja hiljainen kaupunki, kaikki on lähellä. Suomalaiset ovat ujoja mutta ystävällisiä, perheeni ei ole kohdannut rasismia. Ystävyyssuhteita on vain vähän vaikea luoda suomalaisten kanssa.

Tänä syksynä Alkhalidia ilahduttavat lähihoitajaopinnot, jotka hän aloitti koulutuskeskus Salpauksessa.

– Niiden jälkeen haluaisin kouluttautua ehkä hammaslääkäriksi. Olen aina tykännyt auttaa muita, ja haaveillut lääkärin tai hammaslääkärin ammatista. Suomessa on ihan mahtava terveydenhuoltojärjestelmä.

Pikkutyttönä Yusur haaveili ihan toisenkinlaisesta ammatista.

– Hain silloin isäni kanssa leipää leipomosta ja halusin kovasti töihin sinne, hän nauraa.

Yusur Alkhalidi haaveilee lääkärin tai hammaslääkärin ammatista. Kuva: Juha Peurala

Alkhalidilla on kanavillaan myös kaupallista yhteistyötä, esimerkiksi vaate- ja meikkibrändien kanssa. Tulojaan hän ei halua kertoa.

– Valitsen sellaisia yhteistyökumppaneita, joiden arvot sopivat minulle ja seuraajilleni. Esimerkiksi meikkien pitää olla laadukkaita, koska ne laitetaan omille kasvoille.

Yhtäkkinen suosio ilahduttaa, mutta myös hiukan hämmentää.

– En voinut kuvitella tällaista menestystä. Nyt minun täytyy julkaista Youtubessa vähintään kerran tai kaksi viikossa, Instagramissa ja Snapchatissa päivittäin.

Valtaosa Alkhalidin saamasta palautteesta on myönteistä, mutta joskus häntä arvostellaan ilkeästikin.

– Ne jotka eivät pidä minusta sanovat, että en tee mitään kiinnostavaa, olen tylsä. Joskus ihmiset puhuvat pahasti ja haluaisivat murtaa minut.

Alkuun kielteiset kommentit satuttivat ja suututtivat, mutta sisarensa kannustamana Alkhdalidi on oppinut olemaan välittämättä niistä.

– Olen kiitollinen ystävilleni, perheelleni ja faneilleni, jotka tukevat minua. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että mikään ei ole mahdotonta.

Yusur Alkhalidin Youtube-kanava ja Instagram-tili löytyvät nimellä asoothesizzler.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi.

Kuka?

Yusur Ahmed Alkhalidi

Syntynyt Bagdadissa, Irakissa vuonna 1999.

Muutti 7-vuotiaana perheensä kanssa Syyriaan ja asui siellä seitsemän vuotta, kunnes palasi Irakiin. Asunut myös Turkissa vuoden.

Muutti Lahteen marraskuussa 2017.

Perheeseen kuuluu äiti, isä ja kolme siskoa.

Opiskelee lähihoitajaksi koulutuskeskus Salpauksessa.

Perusti oman Youtube-kanavan vuosi sitten. Kanavalla on yli 660 000 seuraajaa.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi