Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Toiseen käteen sivellin ja toiseen tuoppi - lahtelaisessa ravintolassa tehtiin kettutauluja rennolla otteella

Täydellisen maalauksen sijaan teemaillassa tavoitellaan rentoa yhteisöllisyyttä hyvässä seurassa. Sivellintä ei kannata laittaa väärään lasiin.

Illan ohjaajana toiminut Elina Korpi-Hyövälti uskoi juomien helpottavan joidenkin maalareiden itsekriittisyyttä. Kuva: Sami Kuusivirta

Mustiin essuihin sonnustautuneilla Heli Niemisellä ja Mari Kaukosella oli edessään erikoinen ilta lahtelaisessa Teerenpeli-ravintolassa. Ystävysten pöydässä oli tuopin ja viinilasin lisäksi siveltimet, akryylimaaleja ja taulukankaat, sillä naiset osallistuivat vasta toista kertaa järjestettyyn Paint & Party (suomeksi maalaa ja juhli) -iltaan.

– Huomasimme ilmoituksen netissä ja ajattelimme, että tämä voisi olla kivaa. Viimeksi olen maalannut joskus ihan pikkutyttönä koulussa. Työkseni maalaan ihmisten naamoja, mutta se on ihan eri juttu, kosmetologina työskentelevä Heli Nieminen naureskeli.

Mari Kaukonen uskoi, että alkoholijuomat ja ohjaajan opastuksella tehtävä taulun maalaaminen sopivat hyvin yhteen.

– Juoma varmaan rentouttaa sopivasti. Aion antaa valmiin työni lahjaksi työkaverilleni, Mari Kaukonen jutteli.

– Minä laitan omani sängyn yläpuolelle, Nieminen suunnitteli.

Saara Leinonen, Tomi Koivisto, Heli Nieminen ja Mari Kaukonen maalasivat persoonalliset kettutaulut. Kuva: Sami Kuusivirta

Luovaa ja sosiaalista kuvataiteilua

Suomeen idean maalausillasta baarissa tuoneet Good vibes -yrityksen yrittäjät Heidi Eerola ja Antti-Jussi Hoivala toimivat Teerenpelissä apuemäntänä ja -isäntänä. Kaksikko tutustui ja ihastui konseptiin vuosi sitten Uudessa-Seelannissa.

– Se oli niin rentouttavaa, luovaa ja jopa jollain tapaa anteeksiantavaa, että halusimme ehdottomasti tuoda tämän myös Suomeen. Illan ideana ei ole opetella maalaamaan täydellisesti vaan tämä on enemmin elämys, jossa haetaan rentoa fiilistä ja yhteisöllisyyttä. Vertaa sitä mielelläni kiipeilyyn, jossa on henkistä keskittymistä ja sosiaalisuutta, Heidi Eerola kuvailee.

Monet sanovat, että tässä on syntynyt heidän ensimmäinen taulunsa. Paint & Party -illan emäntä Heidi Eerola

Eerolan mukaan baarissa maalaaminen sopii myös hiljaisemmille suomalaisille, vaikka ilmassa on aluksi selvää jännitystä ja arastelua. Kokeiluiltojen perusteella palaute on ollut pelkästään positiivista ja maalaajat ovat olleet innoissaan.

– Yli puolet osallistuneista on kertonut, että he ovat maalanneet viimeksi vuosia sitten yläasteelle. Monet sanovat, että tässä on syntynyt heidän ensimmäinen oma taulunsa, Eerola kertoo.

Tällainen tilanne oli ainakin Kaziwa Shiwanilla, joka ei omien sanojensa mukaan osaa piirtää tai maalata ollenkaan. Hän oli yllättynyt, että työtä hahmoteltiin ensin kynällä. Vieressä maalannut Aras Shiwan kertoi, että taulut laitetaan kotona seinälle.

Kaziwa ja Aras Shiwan hahmottelivat kettua ennen siveltimiin tarttumista. Kuva: Sami Kuusivirta

Pikkutarkkuus sivuun

Maksulliseen maalausiltaan osallistuneet tekivät tällä kertaa kuvataiteilija Elina Korpi-Hyövältin mallia seuraten kettutaulun. Ohjeita sai noudattaa orjallisesti tai tehdä teoksesta oman versionsa.

– Koskaan ei ole tullut ihan samanlaista työtä. Kannustan jokaista käyttämään omaa luovuuttaan ja ronskeja liikkeitä. Nyt ei kannata olla liian pikkutarkka, Korpi-Hyövälti sanoi.

Pari tuntia kestävän maalausillan tärkeimpiä sääntöjä ovatkin rentoutuminen, oman työn tutkiminen eri perspektiiveistä ja tauot, jotta työ ehtii kuivua. Emäntä ja isäntä hakivat maalareille tarvittaessa lisää värejä ja juotavaa.

– Muistakaa myös aina laittaa sivellin sille tarkoitettuun kahvalliseen vesilasiin, ei vahingossakaan omaan juomalasiin, Heidi Eerola korosti.

Chimene Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi