Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Muurmannin suomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa oli kauhea – tässä on poimintoja riipaisevista tarinoista

Pieni pala Stalinin vainoissa kuolleiden kohtalosta valottuu uutuuskirjassa.

Hulkon veljessarja, joista vain yksi jäi henkiin Stalinin vainoissa. Ylhäällä vas. Eetu, Väinö, Hannes, alhaalla oik. Viljo. Alhaalla vas. Arvid, joka sinnitteli vankileirillä kymmenen vuotta, minkä jälkeen hänet vapautettiin. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Kymmeniä tuhansia suomalaisia arvioidaan menehtyneen Stalinin vainoissa. Tarkkaa tutkimusta heidän kohtalostaan ei Suomessa ole, vaikka sen selvittämistä on toivottu aina presidentti Sauli Niinistöä myöten.

Erään pienen palasen rajan takana asuneiden suomalaisten kuvaan tuo esiin tietokirjailija, Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen, joka yhdessä sotahistorioitsija, professori Matti Turtolan kanssa on kirjoittanut juuri julkaistun kirjan Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö.

Muurmannin alue syntyi jäämeren rannalle lähelle nykyistä Muurmanskin suurkaupunkia. Kuva: Suvi Lantta

Kirja kertoo Kuolan niemimaalla asuneiden suomalaisten tarinan. Sen, kuinka noin 4 400 asukkaan vireä suomalaisyhteisö hajotettiin ja tuhottiin lähes kokonaan Neuvostoliiton päämiehen Josef Stalinin käskystä vuosina 1937–1944. Lappalaisen on onnistunut haastatella kirjaa varten vielä muutamia elossa olleita Muurmannin suomalaisasukkaita, Turtola taas nivoo Kuolan niemimaan laajempaan sotahistorialliseen kontekstiin.

– Kirjoitin ensimmäisen kirjani Ruijan suomalaisista. Ajattelin ensialkuun kirjoittaa siihen myös kappaleen Muurmannin suomalaisista, mutta sitten huomasin, että aihe kaipaa oman kirjansa, Lappalainen kertoo.

Tältä näytti Sven Lokan tekemän maalauksen mukaan uuran kylässä Muurmannin alueella ennen karkotusta. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Hänet yllätti, kuinka erilaiseksi rajan ”väärälle puolelle” jääneiden suomalaisten tarina muodostui Norjan puolella asuneisiin verrattuna. Lappalainen ei epäile kutsua Muurmannin suomalaisten kohtaloa kansanmurhaksi.

Suomalaisista tapettiin yhteensä noin 85 prosenttia. Väitöskirjatutkija Tarja Lappalainen

– Se oli vähääkään epäilemättä kansanmurha, koska kaikki suomalaisten kylät tuhottiin ja talot asutettiin venäläisillä. Juuri kukaan ei päässyt palaamaan synnyinseudulleen. Muurmannin suomalaisista tapettiin arviolta 85 prosenttia kolmessa eri terroriaallossa. Ne alkoivat vuonna 1937 ja jatkuivat 1940-luvulle, Lappalainen kertoo.

Yläkuvassa oik. Jalmar Ludvikinpoika Bergström, Ale Jalmarintytär Bergström, vas. Sulo Jalmarinpoika Bergström. Jalmar sairastui ja kuoli karkoitusmatkalla, Sulo teloitettiin. Ale selvisi karkoituksesta hengissä ja työskenteli sittemmin toimittajana Leningradissa. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Muurmanniksi kutsuttu alue sijaitsee jäämeren rannalla Norjan rajan tuntumassa Kuolan niemimaalla. Sinne alkoi syntyä suomalaisasutusta 1860-luvulta alkaen. Nykyisin alueen etelälaidalla sijaitsee yli 300 000 asukkaan suurkaupunki Muurmansk.

Suomessa koetut suuret nälkävuodet 1866–1868 ajoivat aluksi varsinkin Pohjois-Suomen asukkaita Jäämeren kalaisille ja läpi vuoden sulana pysyville rannoille. Meri ei tuntenut nälkävuosia, vaan jakoi halukkaasti antimiaan työteliäille suomalaisille, jotka vaurastuivat kalakaupalla ja rakensivat talonsa vuonojen rannoille.

Uuralainen Verneri Ranta pidätettiin vuonna 1938 ja teloitettiin myöhemmin. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Suomalaisyhteisö eli rinnakkain venäläisten ja saamelaisten kanssa, pääosin sovussa, vaikka venäläisten kanssa olikin tuon tuosta erimielisyyksiä. Myöhemmin suomalaisia saapui lisää muun muassa Muurmannin radan työmailta sekä vuoden 1918 sisällissodan jälkeen, osin poliittisistakin syistä.

Parhaimmillaan alueella toimi useita suomenkielisiä kouluja ja suomalaisia sanomalehtiäkin painettiin. Nämä lakkautettiin kuitenkin 1930-luvun lopun yhä ahdistavammaksi käyneessä ilmapiirissä.

Muurmannin suomalaisten ongelmat alkoivat kasautua vuonna 1937. Tuolloin alkaneessa ensimmäisessä, vainoaallossa venäläinen terroriryhmä haki kodeistaan kansanvihollisiksi nimeämiään, yleensä yhteisön pystyvimpiä ja ahkerimpia miehiä. Nämä katosivat öisissä pidätyksissä, eivätkä koskaan palanneet.

Tyyne Mantere (o.s. Heikkinen myöhemmin Zinovjeva) nuorena. Mantere oli yksi kirjan tärkeistä lähteistä. Hän menetti vainoissa miehensä ja monia sukulaisiaan, mutta selvisi itse karkotuksesta Karjalaan ja Arkangeliin hengissä. Asui myöhemmin Petroskoissa, mutta joutui arvostelun kohteeksi yrittäessään tuoda julkisuuteen Muurmannin suomalaisten kohtaloa. ”Olen köyhä, syytetty, poljettu, orpo ja avuton. On häpeä kuolla tällaisena, mutta vielä häpeällisempää on elää tällaisena. Minä rakastin aina ihmistä, nyt minä pelkään heitä”, Mantere kirjoittaa 74-vuotiaana kirjeessään. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Myöhemmin selvisi, että heidät oli tuomittu kuolemaan pikaisissa kenttäoikeudenkäynneissä. Osaa myös kidutettiin, jotta heiltä saatiin tunnustus Neuvostoliittoa vastaan vehkeilemisestä. Lappalaisen arvio on, että tuolloin katosi suomalaisyhteisöstä satoja miehiä.

Toinen vainoaalto lähti liikkeelle talvisodan jälkeen vuonna 1940, kun Muurmannin alue tyhjennettiin kaikesta vierasmaalaisesta asutuksesta. Suomalaiset pikakarkotettiin ensin Karjalaan ja sieltä kolmannessa, pahimmassa terroriaallossa hirvittäviin oloihin Arkangeliin. Jo matkalla moni kuoli nälkään ja tauteihin.

Tyhjentyneet suomalaiskylät ja niiden omaisuus annettiin Lappalaisen mukaan venäläisille, jotka asettuivat suomalaistaloihin asumaan.

Lappalaisen kirjaansa haastatteleman Sven Lokan mukaan suomalaiskylät Muurmannissa ovat edelleen asuttuja, mutta eivät suomalaisten toimesta. Joitakin vuosia sitten suomalaisillakin oli mahdollisuus vierailla alueella, nyt ovet ovat sulkeutuneet sotilastukikohtien takia.

Sven Lokka (1924–2018) asui nuoruutensa Päiväjärven kylässä Kuolan niemimaalla.

Sven oli vasta 14-vuotias, kun hänen isänsä Benjami vangittiin toukokuussa 1938 osana juuri alkanutta Muurmannin suomalaisten vainoaaltoa. Pidättäjien mukaan isä oli kulakki eli kyläkapitalisti ja keinottelija.

Oiva Mantere, Tyyne Mantereen puoliso ja heidän pienen tyttärensä isä. Muutaman vuoden kuluttua kuvan ottamisesta Oiva pidätettiin ja tapettiin vuonna 1938 vankileirillä. Kuva: Lapin maakuntamuseon kuva-arkisto

Nuori Sven kertoo koskettavasti, kuinka hänet lähetettiin viemään vangitulle isälle rahaa.

– Isäni katsoi minuun ja sanoi, että ei ole mihinkään syyllinen, että ”kai ne tutkii ja päästävät sitten vapaaksi” uskomatta itsekään ja silitellen siinä samalla antamaani viisiruplaista polveaan vasten. Näin kuinka isäni silmistä tippui setelin päälle kyyneleitä, Lokka muistelee.

Myöhemmin Lokka sai kuulla, että isä oli pahoinpidelty ja tapettu Leningradin vankilassa.

Lisää vaikeuksia oli tulossa.

Vuonna 1940 asukkaat saivat kansankomissaari Lavrenti Berijan pakkomuuttomääräyksen Karjalaan. Svenille ja tämän äidille annettiin kaksi päivää aikaa jättää talonsa ja karjansa ja nousta junan härkävaunuun. Karjalaan karkotus ei kuitenkaan jäänyt pysyväksi.

Kun uusi sota syttyi Suomen ja Neuvostoliiton välille vuonna 1941, Muurmannin suomalaiset määrättiin Arkangeliin. Jo junamatkalla kuoli ihmisiä nälkään ja tauteihin, sillä junia seisotettiin kirjan mukaan tahallaan ja tarkasti vartioituina viikkokausia asemilla.

Kirjaan haastateltu Sven Lokka nuorena.

Loppusijoituspaikassa Arkangelin metsissä nääntyi Lokan mukaan kolme neljästä suomalaisesta. Lokka siirrettiin Siperiaan pakkotyöleirille. 172-senttinen mies kuihtui leirillä vain 43-kiloiseksi, mutta selvisi hengissä ja palasi synnyinseudulleen, jossa oli jäljellä kourallinen suomalaisia.

Lokka meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Saipa hän aikaiseksi muistolaatankin pystyttämisen lähelle Muurmanskia. Laatassa todetaan: "Muisto suomalaisuhreille. Teloittajalla on aina se toive, että hänen uhrinsa eivät koskaan nouse, eivätkä esiinny syytepuhein. Mutta siitä huolimatta on olemassa sellainen oikeus, joka voi pakottaa kuolleetkin puhumaan. Sen oikeuden nimi on historia".

Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö. Docendo 2019, 372 sivua.

Katri Nieminen / Uutissuomalainen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi