Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Lahtelaissyntyinen Kristoffer Heikkinen on metsästävä muotoilija ja Habitaren mukaan nimi, jota pitää nyt seurata

Habitare nostaa Heikkisen kiinnostavimpien muotoilijoiden joukkoon. Heikkisen muotoilussa korostuvat tuotteen helppokäyttöisyys ja pitkäikäisyys. Materiaaleista puu tuntuu tällä hetkellä omimmalta.

Muotoilija Kristoffer Heikkisen mielestä kalusteiden pitää kestää aikaa ja kulutusta, eikä niiden valmistus saa syödä liikaa luonnonvaroja. Heikkinen on valittu Habitaren Talentshopissa neljän tämän hetken kiinnostavimman muotoilijan joukkoon. Kuva: Sami Kuusivirta

Kalustemuotoilija Kristoffer Heikkinen ottaa vastaan Lahdessa Sylvia-kodin pihalla seisovan jykevän kuusen luona. Puu on seissyt siinä pitkään.

Puu materiaalina tuntuu Heikkisestä tällä hetkellä omimmalta.

– Isäni on puuseppä, joten olen katsonut sitä työtä läheltä. Puuta on helppo työstää, se on ekologista ja kestävää.

Kristoffer Heikkinen tekee käsillään paljon, kokeilee, rakentelee ja etsii uutta. Hän on viettänyt viime aikoina liki kaikki viikonloput Sylvia-kodin verstaalla. Hän on viimeistellyt parhaillaan Helsingissä, sisustus- ja designtapahtuma Habitaressa esillä olevia tuotteitaan, puisia kalusteita.

Habitare nostaa Heikkisen tänä vuonna kiinnostavimpien muotoilijoiden joukkoon. Mitä hän itse ajattelee tästä?

– Ehkä se johtuu siitä, että osallistun asioihin. Jos ei hae mihinkään eikä tee mitään, ei voi nousta esille, 27-vuotias Heikkinen vastaa vaatimattomasti.

Joitakin vastauksia antavat Kristoffer Heikkisen käsissä syntyneet koivupuiset tuotteet, kuten ruokapöytä penkkeineen, pikkupöytä tai lepotuoli. Kalusteet ovat kauniita ja keveitä. Vaaleaa, sileää pintaa tekee mieli koskettaa.

– Koivu on kestävä. Prototyypit teen männystä ja kuusesta.

Uu-puu on Heikkisen taideprojekti, joka on myös käyttökaluste. Kuva: Sami Kuusivirta

Onko kalustemuotoilija luomistaan tuotteista ylpeä?

– Aina jossain vaiheessa olen, yleensä niiden valmistuttua. Ajan myötä niistä alkaa löytää virheitä ja paranneltavaa.

Jo viime vuonna Kristoffer Heikkisen nimi nostettiin Habitaren aikaan esille esimerkiksi Meillä kotona -lehdessä. Raati kehui Heikkisen Naru-säilytyskalusteen kauneutta, sulavalinjaisuutta ja käytännöllisyyttä. Narussa puisen, mutkittelevan pyörötangon päädyt toimivat naulakkona, ja välin mutkat pitelevät peiliä ja tasoa.

Lapsuus Sylvia-kodin metsissä

Heikkisen vanhemmat, suomalainen isä ja tanskalainen äiti, tapasivat aikoinaan Sylvia-kodissa työskennellessään. Äiti työskenteli aiemmin alueella lastentarhanopettajana, nyt hän opettaa ensimmäistä luokkaa.Työtä tehdään Sylvia-kodissa erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Toimintaa pyörittävä Sylvia-koti -yhdistys ry tarjoaa päivähoitoa, opetusta, asumispalveluja, kuntoutusta ja työtoimintaa.

– Elin täällä ensimmäiset 14 vuottani, kunnes muutimme Lahden keskustaan, Kristoffer Heikkinen kertoo.

Nykyään Heikkinen asuu Helsingissä ja opiskelee taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa. Hän muistaa, että lapselle yhteisöllinen ympäristö oli hauska paikka kasvaa. Lähimetsässä sai juosta ja leikkiä mielensä mukaan kavereiden, isonsiskon ja pikkuveljen kanssa.

Ei miehellä ole Lahden keskustastakaan pahaa sanottavaa.

– No, olen mä kerran joutunut tappeluun ja saanut turpaani, mutta siinä oli varmaan omaakin syytä, Heikkinen kertoo ja nauraa päälle.

Kalusteen on kestettävä aikaa

Lahden muotoilunstituutista vuonna 2017 valmistuneen Heikkisen muotoilussa korostuvat helppokäyttöisyys ja pitkäikäisyys.

– Muotsikassakin opiskelijat haluavat hioa töitään viimeiseen asti, miettiä parasta vaihtoehtoa. Se tunne on säilynyt minulla edelleen.

Tuotteen kestävyys on Heikkiselle tärkeää.

– Sen pitää kestää aikaa ja kulutusta, eikä valmistus saa syödä liikaa luonnonvaroja. Kalusteiden pitää olla myös helposti paikasta toiseen liikuteltavia. Hinnan on oltava sen mukainen, että jokainen tekijä saa siitä oman osuutensa.

Liikuteltavuutta helpottaa se, että kalusteen saa halutessaan osiin. Esimerkiksi Heikkisen suunnittelemasta ruokapöydästä voi irrottaa pöytälevyt ja jalat, jolloin sen kuljettaminen vaikkapa muuton yhteydessä onnistuu helposti.

Kristoffer Heikkinen oli lapsena kiinnostunut käsitöistä ja kuvaamataidosta. Edelleen hän mielellään kokeilee, rakentelee ja etsii uutta. Kuva: Sami Kuusivirta

Suomalaisella muotoilulla menee Kristoffer Heikkisen mielestä ihan hyvin.

– Ainakin toivon niin. Melko paljon täällä ollaan kiinni vanhassa, nimekkäissä muotoilijoissa.

Kansainvälisillä messuilla, kuten Tukholmassa ja Milanossa, joissa Heikkisen töitä on jo ollut esillä, suomalaisilla ei ole mitään hävettävää.

– Eikä suomalainen muotoilu ole enää pelkästään minimalistista.

Heikkinen lukee alan lehtiä ja seuraa Instagramia. Muotoilijan täytyy seurata aikaansa ja olla hereillä siitä, mitä on jo tehty.

– Ettei käy niin, että huomaamattaan kopioi jotakin. Jossakin nähdyt ideat ovat voineet jäädä alitajuntaan.

Heikkinen työskentelee teollisena muotoilijana huonekaluyritys INTO Conceptilla, mutta on pohtinut ajoittain myös oman yrityksen perustamista. Hänen mukaansa se vaatii kuitenkin vielä paljon, esimerkiksi lisää verkostoja ja yhteistyökumppaneita.

Jänismetsällä ase voi jäädä autoon

Kuten puu on vetänyt puoleensa ehkä isän ammatin kautta, isänsä jalanjäljissä Kristoffer Heikkinen on hakeutunut myös metsästysharrastuksensa pariin. Hän kuuluu Länsi-Orimattilan metsästysseuraan.

– Olen kasvanut luonnossa liikkumiseen. Käyn hirvi- peura-, sorsa- ja jänismetsällä. Tosin joskus ase saattaa jäädä autoon ja käyn metsässä vain rauhoittumassa tai kalastan.

Taiteilija- ja muotoilijapiireissä Heikkisen harrastus ei ole yleisimmästä päästä.

– Tuttavapiirissä on tosi paljon ihmisiä, jotka eivät syö lihaa. Hekin kuitenkin kunnioittavat sitä, että jos syö lihaa, metsästää ruokansa itse eikä syö teollisesti tuotettua lihaa. Jos syö lihaa, pitää tietää, mistä ja miten se tulee.

Heikkinen sanoo, että metsästämisessä tappaminen ei ole kivaa. Siitä voi tulla hyvinkin paha mieli, mutta se on pakollinen paha ja eläinkantojen hoitamista.

– Hienoin hirvi päästetään menemään, ja otetaan vanhempi tai heikompi yksilö. Samoin jos kahdesta vasasta toinen näyttää siltä, että se ei selviäisi talvesta, otetaan se.

Lue myös: Päijät-Hämeessä jäädään opiskelemaan kotikonnuille – katso, mihin kouluihin ja aloille Lahdesta ja muualta maakunnasta haettiin ja päästiin
Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi