Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Tatuoijalla ei saa koskaan olla huonoa päivää – kaksi lahtelaistatuoijaa kertoo, millaista on tehdä taidetta iholle työkseen

Tatuointi oli 20 vuotta sitten kannanotto, nyt ne ovat valtavirtaa. Alan konkari Tony Raita ja kaksi vuotta sitten oman liikkeen perustanut Suvi Alalantela kuvailevat tatuoimista intohimoammatiksi, jossa ei pääse rikastumaan.

Emma Hilska ja Tony Raita suunnittelevat Hilskan uutta tatuointia Ipadin avulla. Kuva: Ronja Koskinen

Tarroja, tauluja, kuvia tatuoinneista, diplomeja ja tatuoinnin pohjana käytettäviä stensiilejä. Tatuoija Tony Raidan työtilassa lahtelaisessa Otherside tattoo -liikkeessä ei juuri tyhjää seinätilaa ole. Ikkunalaudalla on mustin nahkakansin ja kultakoristein varustettu perheraamattu ja vieressä Taiteilijan opas -niminen kirja. Raita on kerännyt huoneeseen muistoja 25-vuotiselta tatuointiuraltaan.

– Ei ole ihan perus-Ikeaa, hän naurahtaa.

Kymmenettä tatuointiaan ottamaan tullut Emma Hilska näyttää Tony Raidalle, missä kohtaa olisi tilaa uudelle kuvalle. Kuva: Ronja Koskinen

Raita kertoo, että tatuointiala voi kuulostaa hauskanpidolta, mutta on henkisesti raskas. Jatkuvasti pitää luoda uutta ja huonoja päiviä ei saa olla. Jokainen virhe jää asiakkaan iholle pysyvästi.

– Jos mokaan yhden tatuoinnin, se on siinä. Tieto huonosta tatuoinnista leviää etenkin somessa nopeasti, Raita kuvailee.

Hän tilasi ensimmäisen tatuointikoneensa yli 30 vuotta sitten kirjeitse Britanniasta. Raita oli säästänyt sitä varten 9000 markkaa. Tilausprosessissa kesti kahdeksan kuukautta, mutta sen jälkeen maailma oli auki.

Raita on tatuoijana itseoppinut. Hän kiersi hakemassa oppia ulkomailla tatuointimessuilla, sillä muualta sitä ei 1990-luvulla juuri saanut. Käteen jäi ammattitaidon ja elinikäisten ystävien lisäksi kirjaimellisestikin jotain – nimittäin näyttäviä tatuointeja. Nyt hän pääsee itse tatuoimaan messuilla ja raivaa samalla tietä suomalaiselle tatuointitaiteelle.

– Suomi on yksi maailman tasokkaimmista tatuointimaista, Raita kertoo.

Tear Garden Tattoo -liikkeen yrittäjä Suvi Alalantela tatuoi Nella Seppäsen käteen tämän Papu-koiraa. Kuva: Ronja Koskinen

Harjoittelu alkoi omasta ihosta

Tatuointiala kasvaa nopesti ja uusia tekijöitä tulee jatkuvasti lisää. Yksi heistä on vanhalla virastotalolla Tear Garden Tattoota pitävä Suvi Alalantela. Hän perusti liikkeen kaksi vuotta sitten, mutta teki ensimmäisen tatuointinsa jo kahdeksan vuotta sitten. Se oli omaan jalkaan tehty pentagrammi, jonka keskellä oli peuran pää.

– Töissä sitä vähän kummaksuttiin. Nyt olen peittänyt sen toisella tatuoinnilla, koska halusin harjoitella peitekuvan tekemistä.

Tatuoiminen oli alun perin oikeastaan Alalantelan varasuunnitelma. Hänellä on vaatealan koulutus Muotoiluinstituutista. Kuusi vuotta sitten hän kuitenkin jätti vakityönsä Luhdalla, kun pääsi harjoittelijaksi riihimäkeläiseen OmenArt-liikkeeseen. Siellä Alalantela oppi välineiden oikeanlaista hygieenistä käyttöä ja ”muita alan koukeroita”.

– Alalle tullaan perinteisesti menemällä liikkeeseen harjoitteluun. Toki visuaalisen alan koulutuksesta on hyötyä, mutta ei tähän mikään koulu valmista.

Ensimmäinen tatuointi jännitti Nella Seppästä, mutta toimenpide olikin hänestä yllättävän kivuton. Kuva: Ronja Koskinen

Tatuonti ei ole mystinen tabu vaan taidetta

Alalantela kertoo asiakaskuntansa muodostuneen pikkuhiljaa. Tieto hyvistä tekijöistä kulkee yleensä suusta suuhun. Alalantela mainostaa töitään myös sosiaalisessa mediassa, josta on tullut tatuoijille merkittävä ja koko alaa muuttava työkalu.

– Olen täällä piilossa, kun liikkeeni ei näy katukuvassa mitenkään. Toisaalta asiakkaaksi ei nyt eksy humalaisia tai hassuttelijoita.

Enimmäkseen hänen neulansa alle tulee naisia, mikä sopii hyvin mieluiten eläimiä ja kukkia tatuoivalle Alalantelalle. Asiakkaiden ikä vaihtelee kahdeksastatoista yli 50-vuotiaisiin.

– Stereotyyppistä tatuoinnin ottajaa ei enää ole. Niistä on tullut internetin myötä niin tavallisia, Alalantela kertoo.

Raita on samaa mieltä. Hän kertoo tatuointiliikkeen arkea kuvaavan Miami Inkin tuoneen tatuoinnit suomalaisten olohuoneeseen. Kun ihmiset alkoivat kuulla tarinoita tatuointien takaa ja nähdä hienoja kuvia aivan tavan tallaajien iholla, tatuoinneista karisi kaikki turha mystisyys ja tabuus. Tatuointien tajuttiin voivan olla taidetta iholla.

– Nyt tatuoinnin ottaminen ei ole enää kannanotto ja keino erottua joukosta kuten 1990-luvulla. Silloin tatuointeihin liittyi stigma, sillä täällä ei ollut vakiintunutta tatuointikulttuuria. Se oli erityisesti Suomen ilmiö, sillä esimerkiksi Tanskan kuninkaat ovat olleet tatuoituja iät ja ajat, Raita kertoo.

Raidan vanhin asiakas on ollut 89-vuotias. Hän halusi iholleen poikiensa nimet.

Alalantelan mukaan osa asiakkaista tahtoo, että tatuoinnilla on jokin merkitys itselle. Toiset vain toivovat kaunista kuvaa. Tatuoinneissa jotkut aiheet nousevat välillä suositummiksi kuin toiset ja uusia tyylejä syntyy, mutta vanhat eivät katoa.

– Perinteiset tyylit kuten japanilainen tai musta-harmaa realismi eivät ole menossa mihinkään, vaikka esimerkiksi pistetekniikasta on tullut suosittu. Tatuointi on pysyvä koristus, joten se ei ole trendilaji, Alalantela sanoo.

Raita mallaa valmista kuvaa Hilskan käsivarteen. Kuva: Ronja Koskinen

Sielu rikastuu, pankkitili ei

Molemmat tatuointiartistit kuvailevat työtä intohimoammatiksi, jolla ei pääse rikastumaan. He jatkavat silti tatuoimista, sillä se on molemmista maailman siistein ammatti.

– Jokaiseen työhön pitää sitoutua tunnetasolla, joten rakastun aina siihen tatuointiin, mitä teen. Sitten tulee seuraava tatska työn alle ja heittäydyn siihen, Alalantela kertoo.

Paras hetki hänestä tatuoimisessa on valmiin työn näkeminen.

– Itse tatuointitilanne on oikeastaan aika stressaava, kun asiakkaaseen sattuu. On kuitenkin hieno tunne, jos pystyy ylittämään asiakkaan odotukset, vaikka kaikesta sovitaankin tarkasti etukäteen.

Raita ei ajattele tatuoimista edes työnä. Se on jotain suurempaa.

– Jotkut elävät tatuoidakseen, toiset tatuoivat elääkseen. Minä kuulun ensimmäisiin.

Papu-koira sai kaverikseen ruusuja Nella Seppäsen tatuoinnissa. Kuva: Ronja Koskinen
Lue myös: Kulmat saavat nyt näkyä – pitkäaikaisia tuloksia tavoitellaan erilaisilla tatuointitekniikoilla
Elina Nissinen
elina.nissinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi