Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Keikkailusta on tullut yli 20 vuotta Suomea kiertäneelle Irinalle elämäntapa – Heinolassa asuva artisti haaveilee rokkaamisen ohella myös rauhallisemmista keikoista

"Perseenheilutusrockista" tunnettu kahden lapsen äiti haaveilee rauhallisemmista keikoista, joissa laulettaisiin muutakin kuin hittejä.

Heinolassa perheineen asuva Irina Saari viimeistelee yhdeksättä levyään. Seuraavan singlen pitäisi tulla ulos jo syksyllä. Kuva: Ronja Koskinen

Yli 15 vuotta sitten esikoislevynsä Vahvan julkaissut Irina Saari on havahtunut juhlavuonna pohtimaan ajan kulumista.

– Musiikillisesti on tapahtunut tosi paljon, mutta silti ei tunnu, että Vahvasta olisi noin pitkä aika. Olin urani alussa aika hukassa, enkä tiennyt millaista musiikkia halusin tehdä.

– Minua loukkasi, kun biisejäni sanottiin pop-iskelmäksi, vaikka halusin olla katu-uskottava rock-muusikko. Nyt tiedän kuka olen, enkä ole kiinnostunut lokeroinnista. Sillä ei ole mitään merkitystä, Irina Saari juttelee teekupin äärellä heinolalaisen vohvelikahvila Harjupaviljongin yläkerrassa.

Ajan kulumisen näkee lukuisten hittien lisäksi bändin mukana kasvaneissa faneissa. Irina Saari kertoo, että tänäkin kesänä keikkayleisössä on näkynyt paljon tuttuja kasvoja vuosien takaa. Osa kiertää Irinan perässä Pohjois-Suomea myöten. Jotkut tulivat ensimmäisille keikoille pieninä koulutyttöinä 15 vuotta sitten.

Tarpeesta olla välillä yksin nousi viime levyn jälkeen yleinen teema Irinan haastatteluissa. Hän kertoo nauttivansa erityisesti lenkkeilystä metsissä laput korvilla. Kuva: Ronja Koskinen

– Niistä lapsista on tullut nyt nuoria aikuisia, joilla on ensimmäisiä työpaikkoja sekä poika- tai tyttöystäviä. Kesällä yksi tällainen fani halusi kyyditä minua pyörätaksilla Kuopiossa. Siinä mä sitten istuskelin kyydissä, olihan erikoisen hauskaa, Saari nauraa.

Joistakin faneista on tullut bändin jäsenille niin tuttuja, että heidän kanssaan pelataan korttia ennen keikkaa tai vaihdellaan syvemmin kuulumisia.

– Heistä on tullut osa meidän porukkaa. Muutamat voisin kuvitella kutsuvani kotiinikin, Heinolassa perheineen asuva laulaja sanoo.

Tärkeiden biisien tulkitsija

Viime aikoina lähinnä viikonloppuisin keikkalavalle noussut Irina on näkynyt koko kesän Ylellä pyörivän Elämäni biisi -ohjelman yhtenä tähtisolistina. Hän kävi ensin kutsuttuna koekuvauksissa uuden ohjelman juontajan pestiin, mutta siihen valittiin lopulta musiikkialan konkari Katja Ståhl. Ohjelmassa Irina ja kolme muuta laulajaa tulkitsevat vaihtuvien vieraiden elämän tärkeimpiä kappaleita, joita muut vieraat yrittävät yhdistää oikeisiin henkilöihin.

– Ohjelmaa on ollut tosi ihanaa tehdä. Me artistitkaan emme tienneet ennakkoon kenen elämän biisejä pääsimme laulamaan. Minulle osui paljon ihan vieraita biisejä, joita piti opetella. Tykkäsin melkein kaikista biiseistäni. Pääsin tulkitsemaan muun muassa Metallicaa, Michael Jacksonia ja Pave Maijasta, Irina Saari kertoo ja toivoo paljon positiivista palautetta saaneelle ohjelmalle jatkoa.

Metsään laput korvilla

Muiden artistien lauluja esittämällä uransa aloittanut Irina viimeistelee parhaillaan kahdeksatta pitkäsoittoaan. Toukokuussa levyltä julkaistiin ensimmäinen single Haluun olla yksin, jonka sanoitus on teemaaltaan tuttua.

Irinan debyyttilevyn julkaisusta tuli keväällä kuluneeksi 15 vuotta. Laulajatar muistelee olleensa uransa alussa hukassa oman musiikkityylinsä kanssa. Kuva: Ronja Koskinen

–  Edellisen levyn jälkeen puhuin haastatteluissa yksin olemisesta ja siitä tuli jotenkin minun aihe. Minulle on edelleen tärkeää päästä yksin metsään, mielellään laput korvilla. Biisin sanoma toimii hyvin perheettömillekin, koska olemme tässä ajassa koko ajan sosiaalisesti kuormittuneita, Saara Törmän kanssa sanoituksen tehnyt Irina Saari sanoo.

Haluun olla yksin -kappaleen tunnistaisi Irinan tuotannoksi ilman sanojakin, koska se on tempoltaan ja tarttuvalta melodialtaan laulajattaren mukaan ”sitä mun perseenheilutusrockia”. Välillä Irina ja bändi yrittivät vältellä tavaramerkiksi nousseen tyylin kappaleita, mutta nyt sellainen haluttiin vaihteluksi keikkasetin loppunostatukseen.

Säästötilillä on rahaa

Ammatikseen yli 20 vuotta ympäri Suomea kiertänyt Irina Saari ei koe keikkailua raskaaksi. Siitä on tullut elämäntapa. Matkustaminen keikkabussissa on oma aikaa. Silloin ei voi siivota eteisestä lasten kenkiä, vaan yleensä tunnit kuluvat äänikirjoja tai musiikkia kuunnellen.

– Vihaan keikkailussa vain pakkaamista, ja sitä pitäisi tehdä koko ajan. Minulla on helkkaristi esiintymisvaatteita, mutta jätän pakkaamiseen yleensä viime tippaan. Siksi mukaan lähtevät usein samat turvavaatteet, hän sanoo.

Lavalla rokkaava Irina kertoo ehkä yllättäen haaveilevansa monipuolisemmasta keikkailusta. Rauhallisemmat konserttisalikiertueet tai akustiset keikat pienemmissä paikoissa olisivat laulajalle vaihtelua, jossa pitäisi hypätä irti energisen Irinan roolista.

Aina ennen tauoille vetäytymistä Irina kertoo kantavansa huolta taloudellisista asioista. Kuva: Ronja Koskinen

– Rauhallisemmilla keikoilla pystyy kommunikoimaan eri tavalla. Silloin voi kuulla miten yleisö laulaa mukana. Minulle on sisäsyntyistä pomppia, mutta joskus voisi vetää biisejä ihan paikallaan. Olisi myös mahtavaa tehdä sellaisia keikkoja, joilla ei vedettäisi aina niitä suurimpia hittejä. Harvoin uskallan vetää keikoilla montaa vähemmän tunnettua kappaletta peräkkäin, laulaja myöntää.

Tavoista irti rimpuilemisen lisäksi konserttisalikiertueisiin liittyy taloudellisia riskejä, joita artisti joutuu punnitsemaan. Oman palkkion lisäksi on mietittävä bändin muita jäseniä. Tähän mennessä taloudellisesti tiukimpaan paikkaan Irina joutui juuri ennen ensimmäistä äitiyslomaansa, kun verottaja vaati yllättäen verotarkastuksen jälkeen kymmeniä tuhansia euroja. Bändin soittajat olivat maksaneet verot omien firmojensa nimissä, mutta se ei sopinut verottajalle. Siitä selvittiin säästöjen avulla, mutta keikkoja piti tehdä tiuhaan ennen pitkää taukoa.

– Olen aika järkevä rahankäyttäjä. Leveämmistä vuosista on vielä rahaa säästötilillä. Talousasiat huolettavat aina ennen tauolle jäämistä, mutta osaan tarvittaessa pienentää kulujani.

Ikävä bändileireille

Haastattelun lopussa Irinan puhelin pirahtaa. Tokaluokkalainen kuopus on tullut koulusta ja kaipaa välipalaa. Äiti vinkkaa nappaamaan pihapuusta päärynän. Kohta poikaa pitää lähteä viemään harrastuksen perässä golf-kentälle.

– Lapset aikatauluttavat arkeani sopivasti. Koulupäivien aikana voin tehdä omia juttujani ja käydä vaikka monen tunnin lenkillä. Iltaisin on kuljettamisrumbaa, koska molemmilla on paljon eri harrastuksia. Viikonloppuisin heitä kuskaavat isovanhemmat, koska olemme mieheni kanssa tien päällä.

Lähes kaikki bändin jäsenet ovat perheellisiä, joten ajan raapiminen studiosessioihin on hankalaa. Siksi levyn valmistuminen usein venyy. Irina Saari sanookin kaipaavansa pitkiä bändileirejä diskopallojen valossa.

– Ehkä ne ajat taas koittavat, kun lapset kasvavat. Omien lasten kanssa juttelen hyvin suoraan kaikista aiheista, viime aikoina esimerkiksi sosiaalisen median säännöistä ja koulukiusaamisesta. Välillä kannan huolta lasten ja koko maapallon tulevaisuudesta. Kun omassa elämässä ei ole stressattavaa, niin voi pähkäillä tällaisia suuria teemoja.

Irinan valinnat

Elämäni biisit

1) Coldplay: Magic. Koko levy liittyy vahvasti aikaan, jolloin oma elämäni oli pihalla. Levyn avulla sain avattua monia mielen solmuja. Se on edelleen yksi turvalevyni.

2) Olavi Uusivirta: Löysäläisen laulu. Kuuntelin tätä paljon odottaessani esikoistani. Laulussa on jotain taikaa, vaikka sanoitukset ymmärsin vasta myöhemmin. Liittyy voimakkaasti viimeisiin hetkiini pallomahan kanssa. Minä-vaihe oli muuttumassa pitkäksi me-vaiheeksi.

3) The Cardigans: Communication. Kommunikaatio ja sen hankaluus ovat aihe omissa teksteissäni. Välttelen konflikteja viimeiseen asti ja siksi saatan vaipua mykkyyteen tai kierrän tiukkoja aiheita keveämmillä. On helpompaa olla hiljaa kuin nostella kissoja pöydille. Tämä kappale on aiheensa vuoksi ollut minulle varsin rakas ja kulkenut mukana luureissa pitkään.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi