Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Välillä kannattaa kontata tai kiivetä – kolme ESS:n kuvaajaa esittelee lempiotoksensa

Tänään vietetään maailman valokuvauspäivää. Pyysimme kuvaajia esittelemään oman suosikkikuvansa ja kuvaustyyliään. Lisäksi he antavat vinkkejä muille kuvaajille.

Teuvo Hakkarainen kuvattiin niin sanotussa sauna-asunnossaan viime vuoden syyskuussa. Hakkaraisen asumisjärjestelystä tuli tuolloin valtakunnanuutinen. Kuva: Antti Yrjönen

Teuvo Hakkarainen "sauna-asunnossaan"

Valokuvaaja Antti Yrjönen

"Kuvassa tiivistyy se, mitä lehtikuvaajan työ on, ja mistä kuvaamisessa on minulle kyse. Hakkarainen oli haastattelussa väsyneen oloinen, joten minulla oli tuoli valmiina, jolle voin kiivetä ja ottaa kuvan. Parhaat tilanteet tulevat niin, että pitää olla valmiina. Tilannetta pitää ohjata salakavalasti – se ei toimi, jos esimerkiksi käskee ihmisen hymyillä.

Kuvaajan pitää osata ennakoida ja lukea tilannetta. Kannattaa etsiä tavallisesta poikkeavia kuvakulmia – kiipeillä ja kontata ja kiertää kohdetta. Tykkään metsästää kuvatilanteita. Pidän esimerkiksi katukuvauksesta. Ihmisiä voi jututtaa ja kuljettaa paikasta toiseen, toisin kuin maisemia ja rakennuksia."

Konsta Hietanen uima-altaassa

Valokuvaaja Sami Kuusivirta

Konsta Hietanen kuvattiin toukokuussa toimituksen uima-altaassa, ja lopputulos oli tämän vuoden kesälehden kansikuva. Kuva: Sami Kuusivirta

"Kuva on jännittävän erilainen ja konseptiltaan käsistä lähtevä. Aiheena oli vesi ja musiikki, joten lainasin Nirvanan Come as you are -musiikkivideon fiilistä. Henkilökuvaus on mielityylilajini valokuvissa. Maailmat, joita pyrin luomaan kuviini, ovat surrealistisia ja leikitteleviä. Mitä typerämpi idea, sitä toimivampi kuva.

Kameratekniikan opettelun jälkeen tärkeimmät asiat valokuvauksessa ovat henkilöohjaus ja valaisu. Kuvan vasemmalla reunalla on päävalona 100 cm octabox. Se luo pehmeän ja miellyttävän valon kasvoille. Viistosti oikealla on toinen salama, jolla valaisin veden. Kohteeseen tulee kiiltoa ja paljon huippuvalopisteitä, kun valot ovat ristikkäin.”

Masto Cupin ottelu

Kuvaajaharjoittelija Ronja Koskinen

FC Kuusysin isännöimässä juniorijalkapalloturnauksessa elokuun alussa Pajulahdessa kohtasivat HJK sinisissä paidoissaan ja JyPK vihreissä paidoissaan. Kuva: Ronja Koskinen

"Kuvassa tiivistyy turnauksen tunnelma, vauhti ja vaaralliset tilanteet. En ole aiemmin paljon kuvannut urheilua, ja olen nauttinut siitä tosi paljon. Pidän siitä, että voin olla sivustakatsojana, ja urheilukuvauksessa asiat vain tapahtuvat. Se on dokumentaarista kuvausta parhaimmillaan.

Jos urheilukuvaus kiinnostaa, pienempiin tapahtumiin voi mennä kysymään, voiko tulla harjoittelemaan kuvaamista. Kannattaa myös kysyä, mitä pitää ottaa huomioon, ja muistaa pysyä pois tieltä. Netistä löytyy ohjeita kamera-asetuksiin eri urheilulajeille. Sitten vain ottaa paljon kuvia ja opettelee lukemaan tilannetta."

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi