Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Naimisiin ilman stressiä? Tunnelmallisia hääyötapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea

Hääyö järjestettiin ensi kertaa syyskuussa 2009 Vantaalla. Silloin vihittäviä kertyi jonoksi asti, ja ensimmäiset parit tulivat odottamaan vuoroaan jo iltapäivällä. Kuva: Arkisto/Päivi Tuovinen

Haluatteko naimisiin mutta ette jaksa järjestää häitä? Silloin kannattaa harkita osallistumista Hääyö-tapahtumaan, jossa saa tunnelmalliset ja juhlalliset kirkkohäät vain ilmestymällä paikalle. Parit vihitään joko yksi kerrallaan tai useampi yhtä aikaa.

Ensimmäistä Hääyötä vietettiin kymmenen vuotta sitten Vantaalla Pyhän Laurin kirkossa. Hääyöstä tuli niin suosittu, että malli vaivattomasta vihkitapahtumasta levisi laajasti muillekin paikkakunnille. Tikkurilan seurakunnan vuotuinen tapahtuma on nykyään myös rekisteröity tavaramerkki.

Sormus, puoliso ja paperit mukaan

Varsinkin syyskuussa on useita Hääyö-vihkimisiä. Tapahtuman verkkosivujen mukaan niitä järjestetään pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Lohjalla, Ylöjärvellä ja Nokialla.

Hääyöhön voi kutsua myös omia vieraita ja osaan tapahtumista voi varata ajan tai itselleen mieluisan vihkipapin.

Mukaan pitää tulevan puolison lisäksi ottaa vain sormukset, avioliiton esteettömyystodistus ja molempien henkilöllisyystodistukset.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi