Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Lahden Kortteliliiga syntyi nuorisoporukoista, jotka haastoivat peliin toisen kuppilan – nyt vietetään jo 50-vuotisjuhlia

Kortteliliigalla on Lahdessa pitkä historia. Yksi liigan monista lajeista on beach volley. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden harrasteurheilun pitkäikäinen ja vireä yhdistys Kortteliliiga yltää puolen vuosisadan kunnioitettavaan ikään. 50-vuotias liiga juhlistaa synttäreitään lauantaina 10. elokuuta urheiluteemalla.

Päivällä tapahtuma valtaa Lahden Kisapuiston, missä Kortteliliiga aikanaan sai alkunsakin.

Vapaat lauantait ja nuorisoporukat loivat liigan

Kortteliliigan toiminnanjohtaja Jake Ropponen kertoo, että liigan perustamiseen vuonna 1969 liittyivät vahvasti yhteiskunnalliset asiat.

– Silloin tulivat vapaat lauantait, ja sen myötä ihmiset rupesivat miettimään, mitä voitaisiin tehdä. Oli aktiivisia nuorisoporukoita, ja ne keksivät, että haastetaan toinen kuppila jalkapallopeliin, ja sillä tiellä ollaan. Toinen suuri murros oli, kun keskiolut vapautui. Ollaan oltu lahjakkaita loppukäyttäjiä, Ropponen naurahtaa.

Ropponen painottaa, ettei toiminta ole ollut ryppyotsaista. Pelaamisen ohella toiminnan kova ydin on sosiaalisessa kanssakäymisessä ja ystävyysporukoissa. Pelikavereista löytyy ystäviä, jotka tukevat koko elämän varrella.

Ropponen etsii tiedon, jonka mukaan viime vuodenvaihteessa Kortteliliigassa oli 3 961 jäsentä. Siis lähes 4 000 urheiluharrastajaa, ikähaitarikin 15–80.

– Esimerkiksi tenniksessä meillä on vilkasta senioritoimintaa, jossa on mukana ehkä liigan vanhimpia aktiivipelaajia.

Jalkapallo, lentopallo, curling...

Kortteliliigan laaja lajikirjo on syntynyt pikkuhiljaa. Ensin oli miesten jalkapallo, sitten tuli naisten lentopallo, ja sitä kautta aina lisää.

– Joku alkoi katsoa telkkarista curlingia ja kysyi, miksei meillä pelata. Ei muuta kuin sarja pystyyn, Ropponen kuvailee.

Vähän samoin kävi pokerin kanssa: kun väki alkoi kysellä mahdollisuuksia siihen, sitä alettiin järjestää.

– Sanoisin, että se on kasvutarina. Se lähti pienestä liikkeelle, ja porukka on huomannut, että se on hyvä juttu ja siihen voi lähteä mukaan.

Kisapuiston kaikille avoimissa ja ilmaisissa 50-vuotisjuhlissa järjestetään pelejä ja kisoja, ja puolenpäivän aikaan on suunnitelmissa kokoontua juhlamarssiin Kisapuiston ympäri. Ohjelmassa on muun muassa kilpailuja, otteluita ja turnauksia eri lajeissa, livemusiikkia sekä urheiluvälinekirpputori.

Ropponen kertoo, että illalla juhla jatkuu Tirrassa, Torvessa ja Lahden Pikkuteatterilla, joihin jokaiseen on suunnitteilla tietylle ikäryhmälle suunnattua ohjelmaa.

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi