Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Jokiset pyöräilivät halki Amerikan mantereen, ja se mullisti heidän käsityksensä siitä, mitä he elämältä tahtovat

Ville ja Kristen Jokisen lähes kaksivuotinen pyörätaival alkoi Alaskasta ja päättyi maailman reunaksi kutsuttuun Argentiinan Bahía Lapataiaan. Niukalla budjetilla tehty reissu oli rankka, mutta kaikkein rankimmaksi osoittautui paluu ”normaaliin” arkeen.

Kristen ja Ville Jokisen polkupyörät ovat kantaneet Amerikan mantereen päästä päähän, ja seikkailut jatkuvat. Pyörälaukuissa on tunnuksina Oregonin osavaltion sekä Suomen liput. Kuva: Katja Luoma

Kristen ja Ville Jokinen alkoivat aavistella olevansa menossa sangen syrjäiseen kolkkaan, sillä muut matkustajat lentokoneessa olivat lähinnä jääkarhututkijoita tai öljyteollisuuden työntekijöitä. Retkeilyvaatteisiin pukeutunut amerikkalais-suomalainen pariskunta erottui joukosta.

Alaskan Prudhoe Bay, jonne he lensivät 26. kesäkuuta 2016, on Amerikan mantereen pohjoisin paikka, jonne vie tie.

Paluulippuja ei ollut, sillä pariskunnan aikeena oli pyöräillä etelää kohti niin pitkään kunnes vastassa olisi Amerikan mantereen eteläisin paikka, jonne vie tie. Se sijaitsee Bahía Lapataiassa Argentiinan eteläkärjessä.

Tällaisia ideoita saattaa syntyä, kun kaksi seikkailuhenkistä ihmistä löytää toisensa sukelluskurssilla Vietnamissa. Vuosi oli 2008. Oregonissa varttunut Kristen työskenteli tuolloin opettajana thaimaalaisessa orpokodissa. Lahdessa kasvanut Ville oli töissä Toyotalla analyytikkona.

Sukelluskurssilla Ville hurmasi Kristenin klassisella tavalla: sukeltamalla komeasti siten, että hukkasi samalla uimahousunsa.

– Tämä teki vaikutuksen, nauraa pariskunta, joka on tullut kyläilemään Lahden Karistoon Villen vanhempien luo.

Amerikan-pyöräilyn reissuteltta on Jokisilla edelleen käytössä. Tällä kertaa se oli pystytettynä järven rantaan Lahden Karistossa. Kuva: Katja Luoma

Pari patikoi alkajaisiksi yhdessä kymmenen päivää Vietnamissa. Sitä seurasivat pestautuminen Karibialle seilaavan purjelaivan miehistöön sekä viiden kuukauden patikointireissu Meksikon rajalta Kanadan rajalle.

– Siinä kyllä oppii tuntemaan toisesta parhaat ja pahimmat puolet, he tuumaavat.

Jo tuolla reissulla Ville taisi ensi kerran sanoa, että olisipa hienoa tehdä pyöräretki Alaskasta etelään. Idea paisui lopulta sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan mittaiseksi. Toteutus vain hiukan viivästyi:

– Ostimmekin talon.

Se oli hieno vanha talo Oregonin Bendissä. Avioitunut pariskunta remontoi taloa ahkerasti, jotta saisi sen vuokralle. Vuokrarahojen turvin he voisivat toteuttaa unelmiensa pyöräreissun. Rahaa olisi siten käytettävissä 820 dollaria kuussa.

Vuonna 2016 he vihdoin nousivat pyöriensä selkään Prudhoe Bayssa ja aloittivat urakan, josta tuli heille eräänlainen elämän vedenjakaja. Lähes kaksi vuotta kestäneen matkan vaiheet he taltioivat We Lost the Map -blogiinsa. Kirjakin on tekeillä.

Ruuhkaa Perun ylängöillä noin 3 000 metrin korkeudessa. Kuva: Kristen ja Ville Jokinen

Luulisi, että tuollaiselle matkalle voi lähteä vain huolella treenanneena ja millintarkasti kaikkeen varautuneena.

Jokisilla ei ollut karttoja eikä gps-paikantimia, ainoastaan kännykän karttasovellus. He eivät olleet juurikaan pyöräilleet ennen suurta koetustaan. He eivät suunnitelleet reittejään etukäteen.

Alaskan-etapin koetukset tulivatkin melkoisena järkytyksenä: satoja kilometrejä hiekkatietä ilman huoltoasemia, massoittain hyttysiä sekä rankkasadetta, jota pakoon ei päässyt mihinkään. Ja karhuja.

Alaska osoittautui seuduista kaikkein hankalimmaksi. Onneksi kiltit rekkakuskit auttoivat. Moni pyöritteli päätään kuultuaan, ettei matkalaisilla ollut asetta turvanaan.

Myös pyöräilyn fyysinen rasitus oli uutta, vaikka kummallakin on urheilutausta.

–  Ensimmäiset kymmenen päivää olivat brutaaleja. Tuli hiertymiä, takapuoli ja polvet kipeytyivät, Kristen kuvailee.

Kun kunto lopulta nousi, se myös pysyi. Noin kuukauden kuluttua pyöräily lakkasi tuntumasta kauhealta.

– Tosin Andien ylitykseen ei voi millään keinoin valmistautua!

Matkalle kertyi lopulta mittaa kaikkiaan noin 30 000 kilometriä, sillä reitit mutkittelivat usein kaukana valtateistä. Kristen ja Ville kyselivät kaikkialla neuvoa paikallisilta. Nämä neuvoivat reiteille, joille ulkopuolinen ei olisi välttämättä osannut.

Tässä piilee hukkasimme kartan -tyyppisen matkaamisen ydin. Jää tilaa kohtaamisille, improvisoinnille ja yllätyksille – sekä myös takaiskuille kuten kiukkuiselle emokarhulle, villikoirien hyökkäykselle tai dengue-kuumeelle.

Matkaajat nukkuivat yksinkertaisessa teltassa ja söivät sitä, mitä paikallinen tarjonta sattui olemaan – vaikkapa perulaisnaisen valmistamaa marsua.

Kristen ihailee Estero Reloncavi -lahtea Chilen Cochamossa. Kuva: Kristen ja Ville Jokinen

Villen taltioimilla matkavideoilla vilisee koko Amerikan mantereen uskomaton maantieteellinen kirjo henkeäsalpaavine maisemineen. Ajaessa ajatukset vaelsivat omia polkujaan tuulen puhaltaessa kasvoilla.

– Ajamisesta tuli kuin meditaatiota, Ville sanoo.

Kahden vuoden aikana asioiden arvojärjestys muuttui siinä määrin, että matkan jälkeen paluu ”normaaliin” länsimaiseen arkeen tuntui kauhealta. Kristen kuvailee blogissa, kuinka alkoi kerran liikennevaloissa itkeä silkasta stressistä. ”Olinko joskus tosiaan osa tätä?” hän pohti. ”Oliko normaalia istua ruuhkassa, selata alinomaa puhelinta ja juosta paikasta toiseen? Mitä hiljaisuudelle tapahtui? Ikävöin tuulta.”

Bolivian Salar de Uyuni on maailman suurin suola-aavikko. Kuva: Kristen ja Ville Jokinen

Matka opetti myös sen, miten ystävällisiä ihmiset kaikkialla ovat.

– Meksikon rajalla jännitti, miten siellä suhtauduttaisiin meihin pyöräileviin gringoihin, sillä USA:ssa uutisoidaan koko ajan negatiivisesti kaikesta Meksikoon liittyvästä. Presidentti toitottaa koko ajan muurin rakentamisesta, Kristen sanoo.

Huoli osoittautui täysin turhaksi. Meksikolaiset tuntuivat olevan maailman ystävällisin kansa.

– Kun olemme kouluvierailuilla kertoneet matkastamme, olemme halunneet korostaa tätä esimerkkinä siitä, että aidot kohtaamiset romuttavat ennakkoluuloja ja ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä. Rauhaa tehdään tällä tavoin.

Kristen koululaisten ympäröimänä Guatemalassa lähellä Quatzenalcoa. Kuva: Kristen ja Ville Jokinen

Helmikuussa 2018 matkalaiset alkoivat Patagonian halki taivallettuaan lähestyä päätepistettä. Se tuntui epätodelliselta. Viimeisten kilometrien aikana kaikkien matkalla kohdattujen ihmisten kasvot alkoivat nousta mieleen. Se liikuttaa mieltä edelleen.

– Älä itke, muuten minäkin alan, sanoo Ville Kristenille.

He jatkoivat Bahía Lapataiassa paikkaan, jonne tie päättyi. Matka sai ”superhullun” päätöksen:

– Matkan alkamista olimme todistaneet vain me kaksi. Kun saavuimme tunnemylläkässä päätepisteeseen, siellä oli ryhmä valokuvaajia, jotka olivat lähdössä Antarktikselle. He ympäröivät meidät valtavilla objektiiveillaan kuultuaan, mistä olemme tulossa, Ville nauraa.

Matkan loppupuolella Patagoniassa, taustalla Fitz Roy -vuori. Kuva: Kristen ja Ville Jokinen

Tuon matkan jälkeen on vahvistunut tunne siitä, että näin kumpikin tahtoo elää. Uran rakentaminen tai omaisuuden kerääminen eivät tunnu enää tavoittelemisen arvoisilta. Bendin-talo on myyty. Strategiana on elää nuukasti, tehdä töitä ja säästää rahaa seuraavaa seikkailua varten. Ja sitä seuraavaa. Ja niin edespäin:

– Maailmassa on niin paljon nähtävää.

Tämän haastattelun julkaisupäivänä pariskunta pyörineen on jo noussut laivasta Tallinnassa ja jatkanut kohti Balkania.

Ilman karttaa.

Kuvia ja videoita Kristen ja Ville Jokisen seikkailuista: http://www.welostthemap.com/

Lue myös: Perinnetietoinen pelimanni liikkuu tietysti polkupyörällä
Kristenin ja Villen valinnat

3 x Amerikan-pyöräilyn kohokohta

1. Meksiko: Vaarallisena pidetty maa osoittautui hurmaavaksi. Hyvät tiet, mahtavaa ruokaa ja kivoja ihmisiä. Tuntemattomat ihmiset veivät meitä festivaaleille ja sukulaistensa luo syömään.

2. Peru: Ylänkökylien elämästä puuttuivat viitteet länsimaisesta elämänmuodosta. Ihmiset elivät perinteiseen tapaan kotieläimineen ja käsin ommelluine vaatteineen ja puhuivat inkojen kieltä ketšuaa.

3. Patagonia: Chilelle ja Argentiinalle kuuluva mantereen eteläinen niemimaa oli esi-isien käsityksen mukaan maailman reuna, ja siltä se tuntuikin. Aroineen ja pingviineineen sen luonto on jotakin aivan erityistä.

Kaisa Hako
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi