Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Huivi on kantajansa näköinen – Nastolan työpajassa opeteltiin musliminaisen päähuivin kietomista ja piirtämistä

Maryam Abuzaid-Ryu opetti, että päähuivin voi kietoa monin eri tavoin. Sara Honkanen ja Eve Kajander piirsivät mallista. Kuva: Ronja Koskinen

Ikkunalla on riviin aseteltuina toistakymmentä erilaista huivia. Puuvillasta ja polyesterista, kuviollisia ja yksivärisiä. Ne kaikki ovat vantaalaisen Maryam Abuzaid-Ryun. Huivikokoelma on saatu suurimmaksi osaksi siskoilta ja ystäviltä, eikä Abuzaid-Ryun tarvitse ostaa huiveja itse kovinkaan usein. Silloin kun tarvitsee, niin sopivia löytyy sekä vaatekaupoista että etnisistä kaupoista.

– Tärkeintä on huomioida, että huivi on tarpeeksi pitkä, leveä ja mukava, Abuzaid-Ryu täsmentää.

Talvella suositaan paksuja kankaita, kesällä ohuempia. Maryam Abuzaid-Ryu sanoo, että kesällä tulee kuuma joka tapauksessa, käytti huivia tai ei. Kuva: Ronja Koskinen

Sarjakuvateemaisella Väristyksiä-festivaalilla Lahden Nastolassa pidettiin sunnuntaina erilaisia työpajoja. Abuzaid-Ryun pitämässä työpajassa opeteltiin päähuivin piirtämistä. Suomalaisista piirtäjistä esimerkiksi Warda Ahmed tekee sarjakuvia, joissa esiintyy musliminaisia.

Aamupäivällä Abuzaid-Ryu ehti pitää saman työpajan osana Lahden Sibeliustalolla pidettyä Desucon-animetapahtumaa. Muslimihahmoja esiintyy esimerkiksi japanilaisissa mangasarjakuvissa.

Konkaripiirtäjätkin oppivat uutta

Sara Honkanen ja Eve Kajander osallistuivat Nastolan kunnantalolla pidettyyn työpajaan. Honkanen ja Kajander myivät tapahtumassa oman sarjakuvakollektiivinsa töitä, mutta tahtoivat oppia samalla uutta. Muslimien huivikulttuuri oli heille melko tuntematon.

– Tiesin entuudestaan vain vähän, vaikka muutama kaverini käyttää päähuivia, Honkanen sanoo.

– Sarjiksia varten olen joskus googlannut, miten päähuivi kannattaisi piirtää, Kajander jatkaa.

Eve Kajander (vas.) ja Sara Honkanen olivat tapahtumassa myymässä omia sarjakuvatöitään, mutta heitä kiinnosti tutustua myös muiden sarjakuviin. Päähuivin piirtäminen oli heille uutta. Kuva: Ronja Koskinen

Abuzaid-Ryu näyttää styroksista valmistetun pään avulla, kuinka huivi sidotaan. Hiukset peitetään pantahuivilla tai myssyllä, jonka päälle huivi kietaistaan. Alushuivin on tarkoitus peittää korvat ja pitää hiukset kurissa. Toisen huivin tulee peittää hiukset, kaula, niska ja povi.

Huivityyleissä kukkia ja prinsessoja

Esimerkkeinä Abuzaid-Ryu näyttää liki kymmenen erilaista tapaa solmia huivi. Osa tyyleistä on helpompia, osa vaikeampia usean huivin yhdistelmiä.

Iloinen ja puhelias Abuzaid-Ryu selittää, että aloittelijalle sopivin on amira-niminen, yksinkertainen huivityyli. Amira tarkoittaa prinsessaa, mutta Abuzaid-Ryu ei tiedä, mistä nimi tulee.

Juhlavamman tyylin saa kietomalla kaksi erilaista huivia yhteen. Turbaanit ovat nyt muotia erityisesti Malesiassa. Huivin päät jäävät turbaanin etuosaan kukalta näyttäväksi koristeeksi.

Eve Kajander piirsi nopeasti erilaisia versioita päähuivista. Kuva: Ronja Koskinen

Honkasen ja Kajanderin paperit täyttyvät nopeasti ja varmoin ottein erilaisilla huivikuvilla.

Huonona huivipäivänä päähän voi laittaa vaikka pipoturbaanin. Tapoja on monia.

Huivin käyttö aloitetaan teini-iässä

Muslimien pyhä kirja, Koraani, määrittelee, mitä huivin alle jää. Abuzaid-Ryun mukaan huivia tulee käyttää silloin, kun paikalla on miehiä, joiden kanssa voisi teoriassa pariutua.

– Uskonto on huivin käytön taustalla. Huivia ei ole kuitenkaan pakko pitää ja sitä voi käyttää monilla eri tavoilla, Abuzaid-Ryu kertoo.

Musliminainen aloittaa huivin käytön useimmiten silloin, kun hänellä alkaa kuukautiset.

Eri alueilla suositaan erilaisia huivityylejä ja myös muoti-ilmiöt vaikuttavat tapoihin kietoa huivi. Inspiraatiota otetaan niin katumuodista kuin näytöslavoiltakin. Uraa on uurtanut muun muassa yhdysvaltalainen malli Halima Aden, joka on esiintynyt esimerkiksi Voguen kannessa hijab-huivissa.

Kukkakoristeinen turbaani on Maryam Abuzaid-Ryun suosikkityylejä tällä hetkellä. Turbaanin tekeminen onnistuu parhaiten ohuesta kankaasta. Kuva: Ronja Koskinen

Abuzaid-Ryun tämänhetkinen suosikki on turbaanimalli. Honkanen kokeilee turbaanimallin tekemistä mallinukelle ja onnistuu heti ensiyrittämällä.

Musliminaisten vaatetus

Erilaiset huivit ja hunnut

Hijab on pään ja hiukset peittävä huivi tai liina, mutta hijabilla voidaan tarkoittaa myös kokonaisvaltaista kunniallista käyttäytymistä.

Niqab peittää kasvot silmiä lukuun ottamatta. Huntu on osa pään ja vartalon peittävää vaatetusta.

Burka on koko vartalon peittävä vaate, jossa on silmäverkko. Se ei ole islamilainen asu vaan yleistyi afganistanilaisen ääriliikkeen Talibanin pakottamana. Burkaa saatetaan käyttää oman turvallisuuden vuoksi, vaikka talibanhallinto on jo kaatunut.

Huivin käyttäminen ei ole pakollista.

Lähteet: STT ja Maryam Abuzaid-Ryun haastattelu.
Havumäki Henrika
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi