Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Punainen skootteri ja tuhansia kuvia vesipisaroista – tällä reseptillä Pirjo Uimonen pääsi pois synkkien ajatusten kierteestä

Reilu vuosi sitten heinolalainen Pirjo Uimonen hiiviskeli päivisin yöpaidassa unettomuuden ja masennuksen lannistamana. Nyt maailma näyttää taas valoisalta. Uimonen tietää kokemuksesta, että pohjakosketuksen jälkeen voi syntyä jotakin uutta ja ihanaa — vaikkapa oma valokuvanäyttely.

Pirjo Uimonen sai idean skootterin hankkimisesta mieheltään. Sen kyytiin mahtuvat helposti kamerat ja putket. Kuva: Katja Luoma

Heinolalaistalon pihassa on punainen skootteri, pyykkinarulla punaisia lakanoita. Talon keittiössä on punaiset kaapinovet, keittiönpöydän ääressä punatukkainen nainen.

Väriä on.

– Olen kirkkaiden värien ystävä, tunnustaa Pirjo Uimonen, 59.

Unettomuus toi masennuksen

Aivan lähimenneisyydessä on kuitenkin aika, jolloin värit tuntuivat kokonaan haalistuneen elämästä.

Vielä reilu vuosi sitten tämä luonnostaan iloinen nainen hiiviskeli yöpaidassa päivät pitkät ja ihmetteli, mihin ilo oli hävinnyt.

Ei ollut mielenkiintoa mihinkään. Luonnon kauneus ei sykähdyttänyt. Aivot olivat kuin paksussa sumussa. Elämänasenne muuttui negatiiviseksi ja passiiviseksi.

– En saanut mistään kiksejä, Uimonen muistelee.

Vesipisaroiden kuvaaminen on Pirjo Uimoselle ehtymätön innostuksen lähde. Matti Uimosen rakentama pisarakuvauslaite valloitti keittiönpöydän koko viime talven ajaksi. Kuva: Katja Luoma

Keskivaikea masennus oli saapunut kutsumattomaksi vieraaksi pahan unettomuuden myötä. Uimonen, joka aina oli pitänyt unenlahjojaan oivallisina, ei yhtäkkiä pystynytkään nukkumaan.

– Kyllähän minun sairaanhoitajana olisi pitänyt tunnistaa merkit, mutta suutarin lapsilla ei ole kenkiä, kuten sanonta kuuluu. Töissä huolehdin kyllä muiden väsymyksestä, mutta en omastani, hän sanoo.

Mies referoi uutisia

Unettomuuskierre paheni nopeasti. Onneksi työterveyshuolto otti tilanteen vakavasti. Edessä oli kuukausien mittainen sairausloma.

Aivot olivat oli niin tukossa, että pahimmillaan Uimonen ei kyennyt edes lukemaan uutisia.

– Pyysin Mattia referoimaan niitä minulle, hän muistelee.

– Onneksi Matti jaksoi suhtautua minuun kärsivällisesti.

Pisara puhuttelee

Erästä vesipisaraa voi pitää syyllisenä siihen, että Pirjo (o.s. Tuovinen) ja Matti Uimonen nelisen vuotta sitten päätyivät yhteen.

Valokuvausta harrastava Pirjo oli hankkinut järjestelmäkameraansa makroputken ja esitteli kameraseuraan kuuluvalle Matille pisaraa, jonka oli kuvannut. Pisara ja nainen hurmasivat miehen.

Vesipisaroissa oli jotakin, joka kutkutti mieltä. Pirjo Uimonen oli kytännyt kameroineen tuntikausia keittiön hanaa ja koettanut tavoittaa tipahtelevan veden mystistä olomuotoa.

Pisarakuvien värit syntyvät erilaisten värillisten nesteiden, värisalamoiden, taustapapereiden ja värivalojen avulla. Kuva: Pirjo Uimonen

– Pisara puhuttelee, sillä sitä ei koskaan ehdi silmällä nähdä. Oudon fantasiamaailman tavoittaminen kiehtoo, Pirjo kuvailee.

Kun Pirjo ja Matti päätyivät yhteen ja sittemmin naimisiin, pisarahulluus pääsi lopullisesti valloilleen.

Pirjo pohdiskeli, olisiko kameralla mahdollista tavoittaa pisaroiden törmäys, ja Matti alkoi rakentaa tarkoitukseen sopivaa laitteistoa.

Ei ole helppoa tavoittaa hetkeä, jolloin vedenpinnasta pomppaavat pisarat kohtaavat toisensa. Ajoitus on sadasosasekunneista kiinni.

– Sitä iloa, kun ensimmäisen kerran saimme sen taltioitua!

Uimoset joutuvat usein ottamaan lukuisia kuvia ennen kuin pisaroiden törmäys saadaan talteen. Kuva: Katja Luoma

Keittiön pöydälle rakennettu tippakuvauslaite on jo huomattavasti kehittyneempi versio kuin ensimmäinen. Vanhasta valokuvasuurennuskoneesta rakennetussa laitteessa on säiliö, josta pisarat tippuvat alla olevaan vesiastiaan. Ajastin säätelee kameran suljinta, pisaroiden tipahteluväliä ja salaman välähdystä. Silti tuhannen kuvan joukossa saattaa olla vain muutama sellainen, joihin pisaroiden törmäys on saatu napatuksi.

Kamerat skootterin kyytiin

Kun unettomuuden aiheuttama masennus oli pahimmillaan, valokuvausharrastuskaan ei ilahduttanut samalla tavoin kuin ennen. Luontokuvaaminen väheni, sillä pihapiiristä lähteminen tuntui valtaisalta ponnistukselta.

Onneksi Matti keksi tässä vaiheessa ehdottaa skootterin hankkimista. Sillä Pirjon olisi helppo hurauttaa minne vain, ja kamerat ja putket mahtuisivat säiliöön.

Kolmen päivän kuluttua pihassa oli punainen Solifer, tuttavallisemmin Pippuri. Pirjo Uimonen ajeli aluksi pari päivää kotikatua edestakaisin ja harjoitteli.

– Pippuri pelasti minut, hän sanoo.

Pirjo Uimonen ajoi ensin Pippurilla vain kotikadullaan. Nuorisokin moikkailee skootterilla liikkuvaa naista. Kuva: Katja Luoma

Pippurilla hän ajeli ympäri kotikaupunkia sinne, minne huvitti: tutkimaan paikkoja, kuvaamaan luontoon. Värikäs ilmestys tuntui ilahduttavan kaikenikäisiä kulkijoita.

– Hei mamma, sulla jäi vilkku päälle, huuteli nuoriso.

Ajatukset eivät enää niin usein ennättäneet kiertämään synkille radoilleen, joten olo alkoi kohentua ja unetkin vähitellen palata.

– Kun ensi kerran nukuin kuusi tuntia, olo oli kuin lottovoittajalla!

Lähes sattumalta Heinolaan

Pohjan kautta. Se on Pirjo Uimosen motto. Se tarkoittaa sitä, että kurjimmastakin ajanjaksosta seuraa jotakin hyvää.

Siitä muistuttakoon keittiön seinällä oleva kuva, jossa nelikymppinen Pirjo Uimonen halailee koalaa.

Jos ei aikanaan olisi tullut raadollista eroa ex-miehestä, kun Uimonen vielä asui Kotkassa, hän ei olisi ikinä tullut lähteneeksi kuuden viikon reppureissulle Australiaan.

– Vaikka tuntuisi kuinka paskalta, vuoden päästä saatat istua aussien kanssa katselemassa ryhävalaita, hän sanoo.

Uimosella on muutenkin ollut tapana ottaa avosylin vastaan elämän tyrkyttämät ehdotukset. Heinolaankin hän saapui ”yhtenä perjantaina vuonna 2004, sanottuani itseni irti Meilahden sairaalan päivystyksestä”.

Kimmokkeina olivat isovaarin rakentama hirsitalo, joka mummon kuoltua oli jäänyt asumattomaksi, sekä Leevi-kissa, joka rakastui tähän taloon.

Intopaloa ja oma näyttely

Nyt ollaan tilanteessa, jossa Pirjo Uimosen spontaani ja iloinen minä on palannut kuvioihin. Aivosumu ja itsensä menettämisen tunne ovat väistyneet. Myös tieto osatyökyvyttömyyseläkkeelle pääsystä on helpottanut paineita.

Pohjakosketuksen jälkeen värit alkoivat palata elämään rytinällä.

Näkymätön näkyväksi -näyttelyn valokuvateokset ovat vuosilta 2015—2019. Kuva: Pirjo Uimonen

Pisarakuvaukseen löytyi uusi vaihde. Siitä syntyi itseään ruokkiva positiivinen kierre, sillä kuvaamiseen keskittyminen teki mielelle hyvää entisestään. Tuntui taas innostavalta luoda pisarakokeiluihin sävyjä erilaisin väripaperein ja -litkuin ja päästä yhä syvemmälle lumoukseen. Syntyi ajatus omasta valokuvanäyttelystä. Sen avajaisia vietettiin toukokuun lopulla. Uimonen pääsi avaamaan fantasiamaailmansa oven muillekin.

– Nyt on intopaloa, hän nauraa.

Pirjo Uimonen: Näkymätön näkyväksi. Valokuvanäyttely Heinolan kulttuuritoimiston näyttelytiloissa 31.8. asti, Kauppakatu 4, Heinola.

Poiminnat

3 x Pirjon paras tukikeino unettomuudesta tervehtymiseen

1. Avuntarpeen hyväksyminen. Ei kannata jäädä yksin, vaan ottaa vastaan kaikki apu, mitä on saatavilla.

3. Läheisten ymmärtävä asenne. Matti ei patistellut minua, vaan antoi minun rauhassa kuljeskella yöpaitasillani.

3. Pienet ilonaiheet. Kannattaa etsiä pieniäkin asioita, jotka tuottavat iloa tai ahaa-elämyksiä. Ne synnyttävät hiljalleen lisääntyvää hyvää oloa.

Kaisa Hako
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi