Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Lukijat yllyttivät toimittaja Kaisa Hakoa julkaisemaan kolumnejaan

Kirjan nimi, Värioppi, viittaa kirjoittajan tapaan tarkastella asioita värien kautta. Kokoelmassa palataan myös toimituksen ja oman perheen arkeen.

Toimittaja Kaisa Hako on julkaissut kirjan Värioppi, joka sisältää Hakon kolumneja vuosilta 2008-2017. Kirjassa kerrotaan myös perheen Dobby-koirasta. Kuvassa on perheen toinen koira Peppi, sillä Dobby ei halunnut osallistua kuvaukseen. Kuva: Anna-Kaisa Kallio

Itä-Hämeessä toimittajan uransa aloittanut Kaisa Hako opittiin tuntemaan erityisesti lempeän lämminhenkisistä kolumneistaan, joista pidettiin niin paljon, että lukijat yllyttivät häntä julkaisemaan niitä kirjan kansissa. Hiljattain ilmestynyt Värioppi-niminen kokoelma sisältää valikoiman Itä-Hämeessä ja Etelä-Suomen Sanomissa julkaistuja kolumneja vuosilta 2008–2017.

Erityinen kiitos rohkaisusta kirjaprojektiin kuuluu eräälle Kaarina-neidille, jonka tarina on mukana reilut 30 tekstiä sisältävässä kokoelmassa.

– Kaarina lähes vaati minua julkaisemaan kirjan. En ole tavannut häntä pitkään aikaan eikä minulla ole ollut tilaisuutta kiittää häntä kannustamisesta. Olen kiitollinen myös Itä-Hämeelle siitä, että sain mahdollisuuden kirjoittaa kolumneja ja löytää oman tyylini, hän sanoo.

Linssi on kirjan ulkoasun henki

Kirjan ulkoasun ovat luoneet Hakon työtoveri, Etelä-Suomen Sanomien graafikko Anssi Hietamaa ja helsinkiläinen graafinen suunnittelija Saara Hako, joka on Kaisa Hakon lasten serkku.

– Ihailen Anssin taitoa löytää kuvituksiin oivalluksia, joita en olisi itse tullut ajatelleeksi ja jotka ovat yhtä aikaa huvittavia ja pikkuisen surumielisiä. Saaran ansiosta kirjasta syntyi yhtenäinen kokonaisuus. Hänellä oli malttia odottaa, että kirjalle oli löytynyt nimi ja punainen lanka, hän kuvailee.

Kolumnikirjassa on teksti, jossa nainen katsoo aikuisuuden linssien läpi elämän eri ilmiöitä, mutta yllättäen hänet pakotetaankin tutkimaan maailmaa nuoren silmin. Linssielementistä päätettiin tehdä kirjan ulkoasun henki.

Koska kirja sisältää kahdessa eri lehdessä julkaistuja kolumneja, lukija saattaa löytää siitä ennestään tuttujen tekstien lisäksi myös uutta luettavaa.

Aiheita kumpusi arkisista sattumuksista

Kirjassa julkaistut kolumnit ovat syntyneet aikana, jolloin Hako työskenteli Itä-Hämeessä ja Etelä-Suomen Sanomissa toimittajana. Kirjan yksi osa käsittelee toimituksen arkielämää.

– Omien tekstien läpikäyminen herätti paljon muistoja, jotka liittyivät töissä sattuneisiin hauskoihin edesottamuksiin. Varsinkin vuorovaikutus työkavereiden kanssa oli työn suola, hän sanoo.

Kolumniaiheita kumpusi myös oman perheen elämästä, kun kaikki lapset asuivat vielä kotona.

–  Olen ryöstöviljellyt lasteni arkea ja välillä ihmettelen, että olen yhä väleissä heidän kanssaan, mutta he eivät koskaan loukkaantuneet teksteistäni. Ehkä heitäkin kiinnosti se, millä tavalla olin käsitellyt arkeamme.

Elämä kasvavien lasten kanssa sisälsi monenlaista arjen hiertämistä, jota äiti käsitteli kirjoittamalla.

– Lapsilta ja nuorilta saatu materiaali oli usein sellaista, että itseltäni meni luu kurkkuun. He osasivat ravistella omia luutuneita käsityksiäni maailmasta. Luulin kasvattavani heitä, mutta asia olikin toisinpäin.

Omat värit löytyivät

Kirjan nimi, Värioppi, syntyi vasta viimeistelyvaiheessa, kun Hako tajusi lukiessaan uudelleen omia tekstejään, että hän on tarkastellut monia asioita värien kautta.

– Värien merkitys korostuu esimerkiksi silloin, kun kukka puhkeaa kukkaan ja tulee sellaiseksi kuin siitä on ollut tarkoitus tulla. Myös ihmisessä on siemenenä olemassa omat kukkaan puhkeamisen värit, ja hän voi myös olla niistä tietämätön. On kuitenkin tilanteita, joissa voi havaita, että juuri nämä ovat minun elämäni värit. Uskon, että olen löytänyt kirjoittamalla omat olemassa olemisen värini. Olen myös saanut seurata sivusta ihmisiä, jotka ovat puhjenneet kukkaan.

Yksi Hakon kolumneista kuvaa värien merkitystä toisella tavalla. Tarina liittyy maalausta harrastavaan äitiin, joka oli tuohtunut siitä, että koulussa opetettiin maalaamaan lunta jättämällä paperi valkoiseksi lumen kohdalta. Äidin mielestä myös lumessa oli paljon värejä.

– Äitini opetti katsomaan taidetta ja todellisuutta toisin kuin opetetaan. Jos asioita katsoo vain yhden valjun näkemyksen kautta, se voi estää näkemästä, mitä kaikkea ympärillä onkaan.

Värioppi-kolumnikirjaa juhlistetaan heinolalaisessa ravintola Kusmikussa lauantaina 18. toukokuuta kello 19.

Kuka?

Kaisa Hako

Heinolalainen freelance-toimittaja. Kirjoittaa sanoma- ja aikakauslehtiin ja kolumneja Etelä-Suomen Sanomiin.

Työskennellyt Itä-Hämeessä vuosina 2008–2013 ja Etelä-Suomen Sanomissa 2013–2017.

Naimisissa, kolme aikuista lasta.

Harrastaa kirjallisuutta, käsitöitä, poikkitaiteellisia projekteja, ruoanlaittoa ja laulua Virtapiiri-kuorossa.

Anna-Kaisa Kallio
anna-kaisa.kallio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi