Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Kosinta on aina ikimuistoinen – tapahtuu se sitten yltiöromanttisesti tai kesken arjen askareiden

Kosinnallekin on ihan oma teemapäivänsä. Kosintapäivää vietetään 20.3. Kuva: Colourbox

Jos olet miettinyt jo pitkään tyttö- tai poikaystäväsi kosimista, nyt voisi olla hyvä hetki. Keskiviikkona 20.3. vietetään kansainvälistä kosintapäivää.

Pyysimme Etelä-Suomen Sanomien lukijoilta kosintakertomuksia. Näissä tarinoissa on sekä romantiikkaa että ihania arjenpilkahduksia. Joka tapauksessa kosinta on ikimuistoinen hetki.

Mona Viikisalo kertoo: "Minua kosittiin syksyisellä etelän matkalla lomaviikon lopuksi. Mieheni ehdotti, että käytäisiinkö syömässä eräässä suositellussa hyvässä ravintolassa. Illallinen oli ajoitettu auringonlaskun aikaan, pöytä oli varattu merelle aukeavalta terassilta. Katsoin pöytään saapuessamme, että onpa meidän pöytämme koristeltu kauniisti ruusunterälehdillä ja kynttilöillä. Mieheni sanoi tietyssä kohtaa lähtevänsä käymään miestenhuoneessa – ja olikin käynyt sopimassa tietyistä järjestelyistä. Hetken päästä siitä, kun mieheni saapui takaisin pöytään alkoi soida Whitney Houstonin I Will Always Love You, mieheni nousi seisomaan, ojensi kätensä ja pyysi minua nousemaan. Sitten hän polvistui keskellä kaikkia illastajia ja avasi sormusrasian ja pyysi vaimokseen. Kyllä-vastauksen jälkeen alkoivat ravintolan kaiteilla ilotulitesuihkut palaa ja ihmiset taputtivat. Kysyin jälkikäteen mieheltäni, että mitä jos en olisikaan vastannut 'kyllä'. No mutta, ihania häitä juhlittiin seuraavana kesänä."

Voisiko sen sanoa vaikka näin? Kuva: Colourbox

Jari ja Sirpa Löytönen: "Tarina alkoi vuonna 1984. Tapasimme joulukuussa. Eräänä aamuna (oli vuosi 1988 ja asuimme silloin Liipolassa) tuleva vaimoni oli vielä nukkumassa, kun huusin aamupalaa tehdessäni keittiön oven suusta: ”HEI mennään naimisiin”. Hän vastasi: ”Okei, mennään vaan”, ja liitto jatkuu edelleen."

Tarja Pölkki: "Se oli ihan tavallinen sunnuntai-iltapäivä, kun miesystäväni ehdotti lohikeitolle menoa Myllysaareen. Asuimme Jalkarannassa, joten lähdimme kävellen kyseiseen ravintolaan. Miesystäväni ehdotti, että kävelisimme hieman ennen sisälle siirtymistä. Myllysaaren ravintolan takana on mutterin muotoinen lasipaviljonki. Kiinnitin huomioni sisällä palaviin kynttilöihin ja sanoin: ”Katso miten kaunista, valkoiset ruusut ja kynttilät... mennään katsomaan!”. Niinpä menimme lähemmäksi ja kauhukseni miesystäväni estelyistäni huolimatta avasi oven ja kutsui minut sisälle. Hän kehotti minua istumaan ja samalla polvistui ja kosi minua. Vastasin myöntävästi!"

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi