Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Koko Hubara rukoili joka ilta, että saisi siniset silmät – "Tajusin, että en voi jatkaa näin"

Esseistin ja toimittajan tarina on oppikirjaesimerkki ruskean tytön elämästä. Hän haluaa, ettei ruskeus määrittelisi hänen tytärtään.

Koko Hubara kertoo, ettei ole nukkunut kolmeen vuoteen, sillä töitä riittää. Kuva: Laura Oja

Kun Koko Hubara oppi lukemaan neljävuotiaana, hän alkoi heti kertoa tarinoita.

Kiiltokuvista tuli sarjakuvia, kun niihin lisäsi puhekuplia. Hubaran teininä kirjoittamissa tarinoissa seikkaili tavallinen tyttö, jolle tapahtui tavallisia asioita.

– Se poltti tupakkaa, kokeili alkoholia ja pussaili poikia, Hubara sanoo.

Tärkeintä kuitenkin oli, että tytössä ei ollut mitään erikoista, sillä muiden mielestä Hubarassa oli.

Vantaalla asunut jemeninjuutalaisen isän ja suomalaisen äidin lapsi oli alueensa ainoa ruskea tyttö. Hän rukoili joka ilta, että saisi siniset silmät.

Nyt Hubara päätoimittaa Suomen ensimmäisestä ruskeiden ihmisten mediaa, Ruskeita Tyttöjä.

Käsitteellä ruskeat tytöt Hubara tarkoittaa niitä, jotka eivät ole yhteiskunnassa valta-asemassa: ei-valkoisia ei-miehiä. Ruskeat Tytöt Mediassa ääneen pääsevät ne, jotka eivät välttämättä muuten saisi tilaisuutta.

– Maailma näyttää jo meiltä, mutta media ei vielä. Suomessa on pitkään kierrelty ja kaarreltu, sanottu ”toisen polven maahanmuuttaja”. Nyt lehdissäkin saatetaan jo kirjoittaa suoraan, että ruskea ihminen.

Ruskean tytön elämä Suomessa on muun muassa tätä: Lapsena muut ihmettelevät erikoista nimeä, ruskeaa ihoa, koskettelevat hiuksia. Nimittelevät rasistisesti ja kiusaavat.

Kun tyttö kasvaa, häntä aletaan seksualisoida ja eksotisoida: Tuon näköinen on varmasti villi sängyssä, osaa tanssia tai haluaa paljon lapsia. Yksikään opettaja tai auktoriteettihenkilö ei näytä häneltä. Vaikka keskiarvo olisi yli yhdeksän, peruskoulun jälkeen ehdotetaan lähihoitajakoulua.

Jos tyttö päätyy yliopistoon, häntä luullaan siivoojaksi, kahvilatyöntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi. Asiakaspalvelijat puhuvat englantia. Jos kertoo, että on kotoisin Vantaalta, ei uskota vaan kysytään, mistä tyttö on ”oikeasti” kotoisin.

– Se on väsyttävää, Hubara kertoo.

Kerron Hubaralle, että olen lukenut hänestä juttuja haastattelun taustaksi.

– Ai Hommafoorumia, Hubara sanoo, katsoo silmiin ja nauraa.

Maahanmuuttovastaisella Hommafoorumilla riittäisi materiaalia sivukaupalla. Hubara joutui rasistien ja äärioikeiston hampaisiin, kun hän perusti Ruskeat Tytöt -blogin vuonna 2015.

Blogi oli krapula-aamuna syntynyt hetken mielijohde. Ensimmäisessä postauksessa Hubara kirjoitti siitä, kun tajusi olevansa ruskea. Blogiteksti levisi heti laajasti ja herätti innostusta.

Pian Hubaran ja tämän kuusivuotiaan lapsen tiedot ja kuvat oli jaettu Hommafoorumilla. Myös muita perheenjäseniä riepoteltiin.

Parin viikon jälkeen Hubara muutti yhteystietonsa salaisiksi. Myöhemmin hän vaihtoi myös asuntoa.

Kuva: Laura Oja

Olisit voinut kertoa etukäteen, että aiot perustaa blogin, sanoivat Hubaran vanhemmat.

– Mutta en minä tiennyt perustavani sellaista, joten vähän vaikea olisi ollut kertoa!

Nyt äiti ja isä käyttävät Ruskeat Tytöt -t-paitoja melkein koko ajan, Hubaran äiti jopa työasunaan kaupan kassalla.

– Emme todellakaan ole vanhempieni kanssa kaikesta samaa mieltä. Mutta se on ihan ok. He opettivat minut kyseenalaistamaan.

Hubaran lapsuudessa vantaalaisen omakotitalon ovet olivat aina auki, kirjaimellisesti. Jos katsoo taloa Google Street View’sta, kuvassa näkyy, että ovi on selällään.

Samassa pihapiirissä asuivat myös Hubaran äidinpuoleiset isovanhemmat. Oli marjapensaita, eläimiä ja paljon vieraita. Hyväntekeväisyyttä tehneet isovanhemmat toivat kotiin esimerkiksi paperittomia ihmisiä.

– Heitä me sitten piilottelimme saunassa! Oli ihan normaalia, että meillä on nyt tämä tyyppi, joka on loikannut Neuvostoliitosta ja selvittelemme hänen asioitaan.

Kotipihasta poistuminen vei erilaiseen maailmaan. 1980- ja 1990-lukujen Vantaalla ei juuri ollut muita perheitä, joissa toinen vanhempi olisi ollut ei-valkoinen.

Hubaraa kiusattiin koulussa. Siksi vanhemmat kertoivat hänelle jo pienenä, mitä rasismi on. Samalla he puhuivat kolonialismista, orjuudesta ja maailmanpolitiikasta.

Samoihin aikoihin Hubaran isä pahoinpideltiin.

– Se oli kamalaa ja vaikea ymmärtää. Ei siinä auttanut ajatus, että tämä on osa maailmanhistoriaa.

Kauhealta tuntuu myös se, ettei Hubaran isän näköisiä ihmisiä näy Suomessa yritysten johdossa tai eduskunnassa.

– Kaikki, jotka näyttävät isältäni, tekevät hanttihommia. Jos he ovat esillä mediassa, he ovat joko raiskaajia tai terroristeja. Totta kai tällainen on vaikuttanut, kun olen miettinyt, mitä voin itse tehdä.

Hubara kirjoittaa henkilökohtaisista asioista avoimesti. Kuva: Laura Oja

Nyt Hubara kirjoittaa henkilökohtaisista aiheista rehellisesti ja avoimesti: syömishäiriöstään, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka uhriksi hän joutui lapsena kassajonossa, läpi elämän seuranneesta rasismista. Äitiydestä ja yksinhuoltajuudesta. Ruskeudesta.

Vielä muutama vuosi sitten Hubara oli arka ja anteeksipyytelevä. Lapsena hän saattoi purskahtaa itkuun, jos piti vastata opettajan kysymykseen. Ujous seurasi aikuisuuteen.

Sitten hän sai lapsen.

– Tajusin, että en voi jatkaa näin. Millaisen naisen mallin tyttäreni saa, jos olen aina vain hiljaa siksi, etten viitsi pilata muiden tunnelmaa?

Maailman pitää muuttua, jotta Hubaran tytär ei joudu kohtaamaan samaa kuin äitinsä.

– Toivon, että tyttöys, ruskeus ja ulkomaalainen nimi eivät määrittäisi häntä yhtä paljon kuin minua. Että hänen ei tarvitsisi edustaa kokonaista ihmisryhmää aina kun hän astuu ulos ovesta.

Siinä riittää työtä. Ruskeat Tytöt Median päätoimittamisen lisäksi Hubara kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan ja tekee juttuja vapaana toimittajana.

– En ole nukkunut kolmeen vuoteen.

Hymy syvenee ja kädet alkavat viuhtoa, kun Hubara listaa projektejaan: koulutuksia ja konsultaatioita valkoisuudesta ja ruskeudesta, bileitä, podcasteja, videosarjoja.

– Nämä ovat niin siistejä juttuja! Välillä minun täytyy nipistää itseäni, että voiko olla totta, että saan koko ajan tehdä näin mielenkiintoisia projekteja.

Aikaa riittää silti myös lapselle, Netflixille ja hengailemiselle. Se vaatii rajojen asettamista.

Hubara on alkanut uida, sillä ”altaassa ei voi tehdä töitä”.

– Olen opetellut sanomaan ei. Minun ei tarvitse pelastaa maailmaa, vaan teen nyt tätä juttua, ja se on tärkeää.

Koko Hubara aloittaa Sunnuntaisuomalaisen kolumnistina sunnuntaina 9.9.2018. Lue hänen ensimmäinen kolumninsa tästä.

Kuka?

Koko Hubara, 34

Toimittaja, kääntäjä ja kirjailija.

Syntynyt Helsingissä vuonna 1984.

Perheeseen kuuluu yksi lapsi. 

Äiti on suomalainen, isä israelilainen jemeninjuutalainen.

Perusti Ruskeat Tytöt -blogin. Siitä kasvoi Ruskeat Tytöt Media, jota Hubara nykyisin päätoimittaa.

Esikoisteos ”Ruskeat tytöt – tunne-esseitä” ilmestyi 2017.

Aino Elomäki
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X