Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Kolumni: Kaalikeittodieetistä kaatopaikkapaastoon

Kuva: Janne Laakkonen

Jotkut ihmiset kertovat, että he vain unohtavat syödä. Minulle ei ole koskaan käynyt niin: rakastan ruokaa. Samoin on olemassa ihmisiä, jotka vihaavat kaikenlaista kaupassakäyntiä eivätkä halua yhtään lisää tavaraa.

Itse kuulun tässäkin enemmistöön: vaikka koetan elää ekologisesti, haaveilen aina jostain materiasta – tällä hetkellä ulkosaunasta, teehuoneesta ja laatikkopyörästä.

Lehdet ovat täynnä neuvoja siitä, miten välttää ylipaino, mutta samoissa julkaisuissa suitsutetaan olohuoneita, joiden omistaja kertoo uusivansa koko sisustuksen vähintään parin vuoden välein ja sohvatyynyt sitäkin useammin.

Kuitenkin kyse on vähintään yhtä isosta ongelmasta kuin ylipaino: me hankimme enemmän tavaraa kuin tarvitsemme. Ja materian kohdalla ylikiloista ei kärsi vain oma terveytemme. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää rauhassa kehossaan, oli se minkä painoinen tahansa; koska maapallon kantokyky on rajallinen, ylikuluttaminen taas on asia, joka kuuluu myös muille.

Vaikka koetan elää ekologisesti, haaveilen aina jostain materiasta – tällä hetkellä ulkosaunasta, teehuoneesta ja laatikkopyörästä.

Kumpikaan ilmiö ei ole yksilöiden vika. Aivomme ovat kehittyneet kehottamaan meitä ahmimaan kaloreita silloin harvoin kun niitä on tarjolla, ja nykyajan yltäkylläisyyden keskellä ihminen joutuu tietoisesti kehittämään menetelmiä, joilla selvitä syömättä itseään hengiltä.

Samaan tapaan tavarapaljouden keskellä eläessämme reagoimme luontaisesti moniin ärsykkeisiin haluamalla aina jotain lisää. Kivikaudella kannatti pitää itsellään jokainen käsiin saatu nahanpala ja pula-aikana hankkia vaatteita ja tavaroita aina kun oli mahdollista, koska harvoin oli.

Me toimimme edelleen kuin esi-isämme ja saalistamme lisää, ja mainosvirta kuiskuttaa, että olemme sen arvoisia. Ei pidä paikkaansa: me olemme enemmän arvoisia. Ansaitsemme maailman, jossa sen paremmin kotimme kuin kaatopaikkammekaan eivät huku roinaan.

Erilaiset konmaritukset toimivat yleensä kuin pikadieetit: alkuinnostuksen jälkeen uudet tavarakilot palaavat moninkertaisina takaisin. Kulttuurissa, jossa asketismia arvostetaan korkeintaan kesämökeillä, yksilön on todella nähtävä vaivaa muuttaakseen suhtautumisensa tavaraan. Jokaisella meillä on varaa täyttää kotimme kaukomaiden hikityöpajoissa tuotetulla halpakamalla ja vaihtaa ne sohvatyynyt sesongin vaihtuessa, eikä kukaan kyseenalaista, jos niin teemme.

Mutta haastan itseni ja sinut, lukijani, mukaan muutokseen: Älä osta mitään mitä jo omistat, jos vanha toimii tai jos sen voi korjata. Jos tarvitset jotain, osta se käytettynä tai valitse mahdollisimman ekologisesti ja eettisesti tuotettu vaihtoehto.

Haaveilen päivästä, jona lehdissä hehkutettaisiin sisustajaa, joka on entisöinyt isoäitinsä vanhan sohvan ja tehnyt isoisänsä pellavapaidasta päälliset sohvatyynyihin – ja rakastaa samoja tyynyjä yhä vuosikymmenten jälkeenkin.

Katriina Ranne
Kirjoittaja on lahtelainen kirjailija.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi