Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Koruja tehdessään Ildar Wafin ei tunne edes nälkää, keväällä Muotsikan kasvatti vei luomuksensa ranskalaisen muotikilpailun finaaliin

Nuori korumuotoilija työstää koruihinsa kulttuuriperintöään, Suomen luontoa ja arkkitehtuuria. Jalometallit ovat hänelle kuin taikinaa.

Perhe on Wafinille tärkeä voimavara. Ranskaan perhe tuli kannustamaan mummia myöten. Kuva: Sami Kuusivirta

23-vuotiaan Ildar Wafinin mustan takin rinnuksissa on suuri hopeasta ja kullasta valmistettu rintakoru. Se on yksi seitsemän korun sarjasta, joka vei Wafinin keväällä Ranskan Rivieralle Hyèresin muotikilpailun finaaliin.

Vastikään Wafin palasi opiskelijavaihdosta Milanosta ja aloittaa pian neljännen ja viimeisen vuotensa Lahden Muotoiluinstituutin korumuotoilun opiskelijana.

– Milano oli tosi ihana kaupunki. Haluan jossain vaiheessa sinne takaisin, hän sanoo ilahtuneena.

Hetken aikaa Wafin ehtii ennen koulun alkua vielä levähtää, vaikka nyt intoa sorvin ääreen on jo roppakaupalla.

– Nyt on pakko päästä tekemään käsillä jotakin.

"Voisin tehdä koruja loputtomiin"

Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin. Wafin oli kiinnostunut koruista jo lapsena – ensimmäinen ”kokoelma” syntyi muovieläimistä 4–5-vuotiaana. Viisi vuotta myöhemmin hän punoi koruja makeanvedenhelmistä, joita perhetuttava toi mukanaan Kiinasta. Parhaita asiakkaita olivat omat sukulaiset, erityisesti molemmat isoäidit.

Vanhemmat olivat aina kannustavia, ja Wafin uskoo tuolloin käsityönopettajana työskennelleen äitinsä nähneen, että käsillä tekeminen kiinnostaa poikaa.

– Olin myös lapsena aika kipeä. Minulla oli autoimmuuni-munuaissairaus. Olin silloin paljon kotona ja piti keksiä tekemistä, Wafin mainitsee.

Luovasta tekemisestä tuli taukoa lukiossa, mutta kun Wafin pääsi tekemään keramiikkaa, hän tajusi luovan alan olevan hänen juttunsa.

– Voisin tehdä koruja loputtomiin, niitä tehdessä en tunne edes nälkää. Korujen tekeminen ei tunnu työltä, kun se on niin ihanaa.

Nuoren korumuotoilijan inspiraatio syntyy muun muassa omasta kultuuriperinnöstä, Suomen luonnosta ja arkkitehtuurista. Kuva: Sami Kuusivirta

Öinen puhelu, joka vei Ranskaan

Hyèresin kilpailu oli kiinnostanut Wafinia jo pidempään, sillä Aalto-yliopiston oppilaat olivat menestyneet siinä aiemmin. Marraskuussa hän huomasi, että kilpailuun oli lisätty hänelle sopiva asustekategoria – mutta hakuaika oli jo meneillään.

Tuli kiire. Piti suunnitella korusarja, tehdä prototyyppi ja kasata portfolio. Wafin halusi tehdä korut itse käsin, mutta teki ensimmäistä kertaa omaa sarjaa ja ehti jo itkeä epäonnistuneita versioita työpajalla.

Oli ihana juttu, että pääsin muokkaamaan koruja perinnöstäni.

– Minulla oli joku näyttämisen halu. Lähdin täysillä sitä kohti.

Odottelun jälkeen Wafin sai kuulla olevansa neljänkymmenen parhaan joukossa. Lisäksi tuli lupaus yhteydenotosta, jos finaalipaikka aukeaa.

– Sitten finalisteja alettiin julkaista Instagramissa ja ajattelin jo, että ei mitään, en nyt päässyt. Sitten puhelin soi puoliltaöin, Wafin naurahtaa.

Tammikuiseen puheluun heräsi koko perhe, ja pian hyviä uutisia soitettiin jo isoäideillekin.

Altavastaajasta yhteistyösuunnitelmiin

Kilpailun takia myös Milanon vaihto jäi tyngäksi, sillä Wafin myöhästyi kurssien aloituksesta. Kahteen kurssiin aikaa kuitenkin oli, ja muutenkin Wafinin ajatus oli enemmänkin verkostoitua, opetella kieltä sekä tutustua Milanon muotimaailmaan ja estetiikkaan.

Myös huhtikuussa järjestetyssä Hyèresin finaalissa suurin anti oli verkostoituminen. Voittoa ei lohjennut, mutta se ei haittaa Wafinia tippaakaan. Kokemus oli joka tapauksessa arvokas.

– Kilpailu oli ehkä henkisesti raskain asia elämässäni. Se oli omien rajojen testaamista, Wafin sanoo.

Osasyynä raskauteen oli se, ettei organisointi toiminut aivan niin kuin piti. Wafin kertoo, että ensin finalistien piti harjoitella puolen tunnin mittainen puhe tuomaristoa varten. Puheiden pitopäivänä tuomaristo saapuikin paikalle kaksi tuntia myöhässä, ja puheet piti äkkiä lyhentää 10–15 minuutin mittaisiksi.

Viikon aikana kilpailijat myös kokosivat yhteistä näyttelyä, tapasivat sponsoreita ja tutustuivat toisiinsa. Nyt Wafin suunnitteleekin käymistä Lontoossa toisen kilpailijan luona yhteistyökuvioiden tiimoilta.

– Aluksi tuntui, että olin altavastaajana, kun muilla oli jo omat yritykset ja niin edespäin.

Inspiraationa sukujuuret, Suomen luonto ja arkkitehtuuri

Wafinin korusarjan nimi on Öleshlär. Tataarinkielinen nimi tarkoittaa osasia tai palasia ja viittaa myös hänen sukujuuriinsa, sillä hän on viidennen sukupolven suomentataari.

– Tataarius oli iso osa korukokoelmaani. Koruihin on sulatettu vaarini kultakettingit. Oli ihana juttu, että pääsin muokkaamaan koruja perinnöstäni.

Myös yksittäisten korujen nimet ovat tataarin kieltä. Manzara tarkoittaa näköalaa, Kuyruk häntää ja Yozak lukkoa tai mekanismia.

Wafinin tekemiin koruihin kuuluvat muun muassa nämä korvakoru, rintakoru ja rannekoru. Kuva: Sofia Okkonen

Tataari on myös perheen kotikieli.

– Tai se on oikeastaan sellaista finn-tataaria, Wafin naurahtaa.

Sukujuurten lisäksi toinen inspiraation lähde Wafinille on Suomen luonto, kolmas arkkitehtuuri ja sen geometriset muodot.

– Ihailen kovasti Ettore Sottsassia. Hän oli postmodernismin ajan arkkitehti.

Keittokirja esittelee tataarireseptejä

Wafin tuntee olevansa kahden kulttuurin välissä: Suomessa hän on tataari, ulkomailla taas sataprosenttisesti suomalainen.

– On tosi suuri rikkaus, että olen monikulttuurinen.

Tataarikulttuuri näkyy perheessä esimerkiksi ruokakulttuurissa.

– Aina kun menee sukulaisille kylään, pöydässä on ruokaa. Elämä on vähän eläväisempää, on laulua ja runoja ja railakastakin meininkiä, kun juhlitaan.

Wafin työstää myös keittokirjaa, johon kerätään tarinoita ja perinteisiä tataarireseptejä erityisesti omilta mummoilta. Heidän kanssaan Wafin oppi aikoinaan kokkaamaan.

– Lapsena, kun menimme koko perheen kanssa mökille ja siellä oli tylsää, menin mummojen kanssa tekemään ruokaa.

Mummi mukana Ranskassa

Suhde perheeseen, vanhempiin ja isovanhempiin on läheinen. Opiskelijavaihdon loppumisen jälkeen Ildar Wafin on asunut vanhempiensa luona Järvenpäässä, mutta käynyt paljon myös Helsingissä.

– Perhe on ollut minulle tosi tärkeä voimavara. Nyt kesällä olen ollut paljon mummon luona Helsingissä. Pärähdän paikalle ja kysyn, onko jotain ruokaa, hän nauraa.

– Olemme tosi läheisiä, voimme jutella kaikesta.

Korujen tekeminen ei tunnu työltä, mutta toisaalta Wafin sanoo tarvitsevansa korujen tekemistä varten "tasaisen tylsän elämän". Kuva: Sami Kuusivirta

Helsingissä on myös Wafinin vanhempien nykyään luotsaama itämaisten mattojen myymälä, jossa hän on myös työskennellyt ja jossa hän tuurailee yhä silloin tällöin. Siitä hän pitää, sillä asiakaspalvelutyössä oppii toimimaan ihmisten kanssa.

Perhe tuli myös mummia myöten Ranskaan kannustamaan.

– Hän on kyllä todella moderni mummi. Oli hauska nähdä hänet siellä muotimaailman seassa.

"Kone ei voi jäljitellä ihmisen kädenjälkeä"

Korujen maailmassa Wafin sanoo olevansa vielä alkuvaiheessa. Joka tapauksessa ne ovat hänelle pääjuttu, vaikka myös keramiikan opiskelu kiinnostaisi. Valmistumisen jälkeen voisi toisaalta lähteä tekemään maisterinopintoja Lontooseen.

– Tykkään hyppiä projektista toiseen, enkä jämähtää yhteen kategoriaan. Jossain vaiheessa haluan perustaa koruyrityksen, hän pohdiskelee.

Nyt hän vielä hakee paikkaansa. Silti käsillä tekeminen on hänelle hyvin tärkeää. Myös kilpailukorut hän teki alusta loppuun itse, mitä moni muu kilpailussa ihmetteli. Varsinkin ulkomailla muotoilija ei usein tee koruja itse, vaan ainoastaan suunnittelee ne.

Lue myös: Aivokalvontulehduksen sairastanut Sara Ronkainen piti lukion jälkeen kolme välivuotta, lepäsi ja löysi kutsumusalansa
 

– Käsintehdyt korut ovat tulevaisuudessa kaikkein kovinta luksusta. Kuka osaa 20 vuoden päästä itse istuttaa kiven?

– Kone ei voi jäljitellä ihmisen kädenjälkeä – koneella tehty on liian kliininen. Haluan, että korussa on jotain särmää.

Tyyliään Wafin kuvailee huolettomaksi ja leikkimieliseksi. Se sopii myös itselle muutenkin – hän ei halua ottaa asioita liian tosissaan. Jalometallit kiinnostavat, koska hän haluaa itselleen kultasepän taidot.

– Metallit ovat mielestäni kuin taikinaa, olomuotoja muokattaviksi.

Ildarin valinnat

Tataarikeittiön kolme parasta ruokalajia

Pärämäç. "Tunnetuin tataariruoka. Rypytetty lihapiirakka, joka kypsennetään öljyssä uppopaistamalla. Lisukkeina toimivat jogurtti, tomaatti, kurkkusalaatti sekä perinteinen musta tee. Suomalaisetkin ystäväni himoitsevat tätä herkkua."

Çomar. "Helteisen kesäpäivän pelastaja. Jogurttipohjaan valmistettu keitto, johon tulee tilliä, taikinanyyttejä, perunaa sekä uunissa kypsennettyä kananmunaa."

Umak. "Perinteinen pulla, jota voidaan syödä makeana tai suolaisena. Itse kastan umakini mansikkahilloon. Taitavimpien tekijöiden valmistamina umakit ovat suussasulavan pehmeitä."

Lahola Marjaana
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi