Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ihmiset ja ilmiöt

Teatterin puvustossa ommellaan, patinoidaan ja tilataan netistä - "Työn luonne on, ettei mikään mene niin kuin suunnitellaan"

Kauniit mutta työläät epookkipuvut ovat puvustossa jokaisen unelma. Varastossa on tuhansia ja taas tuhansia vaatteita.

Anna Karenina-musikaalissa apuna oli seitsemän pukijaa. Arkistokuva.

Saketit, smokit, frakit, housut, hameet, mekot, jakut ja paidat. Sukat, napit, emännän essut. Kengät, hatut, eri maiden kansallispuvut. Modernia täällä, epookkia tuolla. Miesten vaatteet tässä, naisten puoli käytävän toisessa päässä.

Teatteriompelija Kirsi Tervo listaa vaatekappaleita Lahden kaupunginteatterin pukuvaraston käytävää pitkin kävellessään. Tuota käytettiin Amadeuksessa, täällä ovat Beatles Story -musikaalin värikkäät Beatles-asut. Kaukaisessa kulmauksessa näkyy Narnian tarinoiden Valkean velhon viitta.

Teatteriompelija Kirsi Tervo kaupunginteatterin pukuvaraston uumenissa. Kuva: Sami Kuusivirta

Vaatteet riippuvat siististi pitkillä tangoilla niin tiheässä, että tietyn asun löytäminen muiden seasta vaatii tietoa ja vähän fyysistä voimaakin. Missä ei ole henkareita, hyllyihin on laskostettu vaatekappaleita ja asusteita. Varaston ulkopuolella käytävän varrella on teline täynnä irtomahoja, -peppuja ja -rintoja.

Yritän poimia suunnittelijan ajatuksen. Tavoite on saada hänet sanomaan: "Vau, tämä oli, mitä halusin". teatteriompelija Maija Korsu, Lahden kaupunginteatteri

Vaatteiden tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Asukokonaisuuksia on tuhansia, yksittäisiä vaatekappaleita jopa kymmeniä tuhansia - siitä huolimatta, että paljon on myyty tilanpuutteen vuoksi pois.

Hahmon tarina näkyy vaatteissa

Teatteriompelija Maija Korsu on touhussa puvuston patinointihuoneessa - kädessään sivellin, edessään musta nahkatakki, johon on syntymässä kirkkaanpunainen liekkikuvio. Siitä on tulossa takki Joel Mäkiselle Love Me Tender -musikaalin pirut ja enkelit -kohtaukseen.

Korsun erikoisalaa ovat patinointi ja värjääminen. Patinoinnilla voidaan saada uusikin vaate näyttämään vanhalta.

Teatteriompelija Maija Korsun erikoisuuksia ovat värjäys ja patinointi. Kuva: Sami Kuusivirta

- Voidaan hakea uusi vaate kaupasta ja haluta saada se näyttämään siltä, että se päällä on tultu baarista katuojan kautta. Hahmon tarina otetaan huomioon, Korsu kuvailee.

Tekniikoita riittää: vaate voidaan värjätä epätasaisesti, tehdä siihen tahroja tai rikkoa sitä.

Kurinalaista, mutta luovaa

Välillä puvustossa toteutetaan reippaasti tavallisesta pukeutumisesta poikkeavia asuja. Puvun alle pitää piilottaa vaikkapa valjaat lentämistä varten.

Korsun mieleenpainuvin projekti on kymmenen vuoden takainen Cats-musikaali, johon tehtiin neljäkymmentä yksityiskohtaista asua ”kaikella hartaudella”.

Vuonna 2007 ensi-iltansa saanutta Cats-musikaalia varten tehtiin 40 yksityiskohtaista asua. Arkistokuva. Kuva: Katja Luoma kluo

- Niissä oli hännät, korvat ja kissamaskit, mutta ne eivät olleet kissapukuja, vaan ihmisvaatteita kissoille fantasiatyyliin. Niissä yhdistettiin trikoota ja tekoturkista.

Rooliasujen piirustukset syntyvät pukusuunnittelijan päässä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Toiset suunnittelijat ovat yksityiskohdista erittäin tarkkoja, toiset antavat hyvinkin vapaat kädet ompelijoille.

- Teatteriompelijan työ on kurinalaista, mutta luovaa. Siinä yhdistyy suunnittelijan visio ja minun näkemykseni. Yritän poimia suunnittelijan ajatuksen. Tavoite on saada hänet sanomaan: ”Vau, tämä oli, mitä halusin”, Korsu kuvailee.

Kaikki on varastossa hyvässä järjestyksessä. Kuva: Sami Kuusivirta

Mallipalaverista valmiisiin asuihin

Puvustossa uurastetaan kuuden hengen porukalla, johon kuuluvat puvustonhoitaja, vaatturi ja teatteriompelijoita. Lisäksi töissä on kolme pukijaa, joiden työsarkana on käytännön pukuhuolto: muun muassa siitä huolehtiminen, että puvut ovat esityksen alkaessa oikeassa paikassa ja tulevat sen jälkeen pestyiksi.

Työn alla on kolme tulevaa ensi-iltaa: lastennäytelmä Tatun ja Patun Suomi, kaksiosainen Täällä Pohjantähden alla sekä Love Me Tender.

Valmista pitää olla viimeistään pari viikkoa ennen ensi-iltaa, näytelmän ensimmäisten läpimenojen aikaan. Sitä ennen on palaveerattu, tutustuttu varastoihin ja tehty tilauksia, ommeltu, sovitettu, muokattu ja ehkä sovitettu uudestaankin. Ensimmäisestä mallipalaverista valmiisiin asuihin kuluu ehkä jokunen kuukausi, suurissa projekteissa jopa vuosi. Viimeisiä viilauksia tehdään vielä aivan ensi-illan alla.

Kaikki tämä tapahtuu pitkän käytävän varrella, jossa on omat huoneensa niin ompelemiselle, spreiaamiselle, pesemiselle kuin vanhoille puvuillekin. Sovitukselle on oma pieni nurkkauksensa.

"Mikään ei mene niin kuin suunnitellaan"

- Työn luonne on, että mikään ei mene niin kuin suunnitellaan, hymähtää puvustonhoitaja Laura Mykrä.

- Miten voi tehdä taidetta, jos ei voi muuttaa mieltään?

Samaa sanovat muutkin. Maija Korsulla on edessään mustien housujen liekkikuvion tekeminen uudelleen, koska ensimmäinen yritys ei onnistunut. Vaatturi Noora Tarkiainen hurauttaa parhaillaan ompelukoneella jääkiekkoilijan säärisuojuksia rooliasun pikavaihtoon.

Vaatturi Noora Tarkiainen (vasemmalla) ja teatteriompelija Kirsi Tervo työn ääressä. Kuva: Sami Kuusivirta

- Tämäkin saattaa mennä uusiksi kymmenen kertaa ennen ensi-iltaa, hän naurahtaa.

Marraskuussa työt aloittanut Tarkiainen on puvuston tuorein vahvistus. Keskiaikaisesta pukeutumisesta kiinnostunut nainen sanoo, että voi teatterissa käyttää koko ammattitaitoaan. Historiallisesti tarkkaa vaatetta töissä ei pääse tekemään, mutta oikean siluetin luominen vaatii rakenteiden ja materiaalin tuntemista.

- Teatterivaate on ihan eri asia kuin yksityisasiakkaalle tehty. Vaatetta saattaa nykyään käyttää useampi kuin yksi ihminen, joten rakenneratkaisujen pitää sopia monelle.

Jokainen vaatekappale pitää myös voida pestä. Nyt puvustossa iloitaankin siitä, että sinne on saatu myös kemialliseen pesuun tarvittavat laitteet.

Vaatteita netistä ja kirpputoreilta

Pukuvarasto on varsinainen naamiaisfanin unelma: vaatekappaleita on tuhansia ja taas tuhansia. Kuva: Sami Kuusivirta

Teatterin maailma on kokenut vuosien varrella muutoksen. Sen tietää teatteriompelija Kirsi Tervo, joka on työskennellyt puvustossa vuodesta 1995. Hänen mukaansa asujen tekeminen alusta lähtien itse on vähentynyt.

- Nykyaikaa on, että vaatteita ostetaan kirpputoreilta tai tilataan netistä ja muokataan tarpeen mukaan, Tervo kertoo.

Ei itse tekeminen ole kokonaan loppunut. Tervo silittää housuja, jotka ovat tulossa Täällä Pohjantähden alla -näytelmään. Siihen kaikki vaatteet tehdään itse.

Jokaisen puvustossa työskentelevän unelma ovat epookkipuvut eli historialliset asut. Työläästi tehtäviä ja puettavia epookkiasuja tehdään kuitenkin nykyään harvoin.

- Nopeus on ollut valttia viime vuosina. Siinä on haastetta meille, Mykrä sanoo.

Hän pohdiskelee, kumpi tuli teattereihin ensin: yksinkertaisempi tyyli vai ylipäätään pienemmällä väellä teatterin tekeminen.

- Nykyään näyttelijät tekevät hirveästi rooleja. On peruukkeja ja partoja ja tekomahoja. Siinä ei ehdi hakasia nykertämään.

Poikkeuksiakin on: vuosituhannen vaihteessa kaupunginteatterissa esitettiin Anna Kareninaa, ja tuolloin lavasteissa pyöri peräti seitsemän pukijaa tavallisen yhden sijaan. Lisäksi teatterissa oli lisäväkeä ompelemassa ja hattuja tekemässä.

Moni epookkipuku on myös tilanpuutteen takia päätynyt varastosta kirpputorille. Se on harmittanut varsinkin pitkän linjan ompelijoita.

- Teatterikäyttäytyminen on ylipäätään muuttunut. Aiemmin teatteri oli kultaa ja punaista samettia, nyt ollaan taiteellisempia, Tervo pohdiskelee.

Marjaana Lahola
marjaana.lahola@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi