Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Teemat

Jani Lepistö valvoi Lahden Aleksanterinkadun parjatun uudistuksen kaupungin palveluksessa - nyt innostaa Ranta-Kartano, josta tulee "jotain erilaista, kaupungin uusi lippulaiva"

Aleksi näyttää Jani Lepistön silmin "aika hyvältä". Kuva: Juha Peurala

Kaapin päällä, kuin kunniapaikalla, on pala punaista kiveä. Se on leikattu Lahden Aleksanterinkadun reunakivestä.

Kivenpalaa ympäröi pahvi, jossa lukee 5/200. Jani Lepistö sai kivensä, koska edellisen työnantajansa palveluksessa valvoi Lahden Aleksanterinkadun uudistusta Kauppakadun ja Paasikivenaukion välillä.

Kivi numero yksi meni silloiselle kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirralle.

Aleksin kivi kertoo kaikkien aikojen parjatuimmasta – puhutuimmasta ainakin – kadunpätkästä Lahdessa.

Lue myös: Liikennejärjestelyt olivat Aleksin remontin suurin ongelma alusta loppuun: "Olen käynyt itsekin aika hiilenä"
 

”Keskustelu” Aleksanterinkadun ajoradan kavennuksesta, pyörätiestä, pysäköintiruuduista ja ylipäätään mittavasta katuremontista kävi välillä kovilla kierroksilla. Taustalla oli pelkoja kauppakadosta ja keskustan surkastumisesta.

Aleksi valmistui kolme vuotta sitten. Miltä se nyt näyttää?

– Aika hyvältä. Aleksia ajetaan alas ja Vaparia ylös. Pitää muistaa, että Lahti ei ole metropoli, jossa metro kulkee vierestä kolmen minuutin vuorovälein. On hyvä, kun Lahden keskustaan pääsee myös autolla.

Aleksin kivi muistuttaa siitä, mitä Jani Lepistö teki muutama vuosi sitten Lahden keskustassa. Insinööritoimiston konttori on vanhan valimorakennuksen yläkerrassa, jonne valoa antavat suuret, mutta pieniruutuiset ikkunat. Kuva: Juha Peurala

Ranta-Kartanon maaperä tutuksi

Ympäristöinsinööri tuntee kotikaupunkinsa, ja monet muutkin kunnat, pintaa syvemmältä. Hän nimittäin tutkii maaperää. Yksi tämän hetken kohteista on Lahden Ranta-Kartanossa, johon on tulossa kylpylähotelli.

– Siitä tulee jotain erilaista, Lahden uusi lippulaiva. Olen erittäin innostunut, Lepistö kehuu.

Ranta-Kartanossa riittää työsarkaa. Vanha Vesijärven pohja on savea, jonka päälle on aikojen kuluessa kasattu erilaisia maa-aineksia.

Suuren rakennuksen pohja pitää paaluttaa.

Paljain silmin katsottuna alue vaikuttaa alavalta, mutta oikeastaan Lahti on aika vino.

– Vesijärven pinta on 81,5 metriä merenpinnan yläpuolella ja vanhan linja-autoaseman nurkalla taso on jo 90 metriä.

Lahti voisi olla Mäki

Paikoitellen Lahti on niin vino, että nimi voisi olla Mäki.

Kysyttäessä Lepistö alkaa pohtia, mikä on Lahden korkein paikka.

Rakennuksia pitää ilman muuta vaalia siellä, missä säilyttäminen on järkevää. Lahtelainen ympäristöinsinööri Jani Lepistö

Hän muistelee maastokarttojen korkeuskäyriä ja päätyy esittämään Takkulaa. Läheltä liippaa, sillä Pesäkallion alueelta löytyy tosiaan vedenkoskematonta paikkaa. Vesihän nousi jääkauden jäljiltä 150 metriä yli nykyisen merenpinnan.

Nykyisen Lahden alueen korkein kohta lienee kuitenkin 178-metrinen Vahteristonmäki Nastolassa. Hollolan puolella Tiirismaa kohoaa 223 metriin.

Myös yritys tarvitsee vahvan perustan

Jani Lepistö on ympäristökonsultti, on ollut oikeastaan koko työikänsä, kohta 20 vuotta.

Pitkäaikaisin työpaikka on ollut Insinööritoimisto Ristolalla ja sen seuraajassa Rambollissa.

Omaa yritystä oli tehnyt mieli jo pitkään, ja elokuussa 2019 toiveista tuli totta. Lepistö lähti Sitowisesta omaan Insinööritoimisto Lepistö oy:hyn.

Mikä oli lähtiessä, kun pankinjohtajakin totesi, että "siitä vaan".

– Tulosvastuussa olen ollut jo 25-vuotiaasta asti. Se ainakin on tuttua yrittämisessä.

Maaperää tutkiva tietää hyvän pohjatyön ja perustusten arvon. Yritykselle antaa tukevan kivijalan hyvä hallitus. Lepistön yhtiön hallituksessa puhetta johtaa Arkkitehtipalvelusta noin 100 hengen yrityksen kasvattanut Tommi Luukkonen. Hallitukseen tulivat myös päijäthämäläinen geotekniikan "grand old man" Lasse Eerola ja rakennusyhtiö Hartelan johtotehtävistä eläköityvä Olli-Pekka Teerijoki.

Vanhan valimon suojissa

Pura vai säilytä, siinäpä pulma, jota aika moni kiinteistönomistaja joutuu pohtimaan, kun Lahtea pyyhkii purkuaalto.

Pitää muistaa, että Lahti ei ole metropoli, jossa metro kulkee vierestä kolmen minuutin vuorovälein. Jani Lepistö

Lepistöä asia askarruttaa sen verran, että hänen yrityksensä järjestää ensi tammikuussa ekologisen kaupunkikehittämisen seminaarin.

Lahti on nuori kaupungiksi, mutta vanhaakin rakennuskantaa näkee.

Lepistön toimisto on vuokrannut tilat Rauten entisen valimon yläkerrasta Vesijärvenkadun varrelta. Jyhkeäseinäinen tiilirakennus on seissyt paikallaan vuodesta 1917 lähtien. Monta Raute-rakennusta purettiin, mutta säilytettävien joukkoon valikoitui ansaitusti valimo. Se saneerattiin, kun kortteliin alettiin 1990-luvulta alkaen rakentaa asuntoja ja nykyistä Syke-kauppakeskusta.

– Rakennuksia pitää ilman muuta vaalia siellä, missä säilyttäminen on järkevää. Ennen vanhaan kuitenkin tehtiin paljon tehottomia tiloja, joita on nyt vaikea hyödyntää. Oikein tehtynä purkaminen antaa tilaa kehittää ja tiivistää kaupunkia. Kun kehätie valmistuu, sinne voi rakentaa sellaista, mikä tähän asti on ollut keskemmällä Lahtea. Olisi hienoa, jos esimerkiksi Paavolan kehittäminen saisi vauhtia, Lepistö toteaa.

Kahden koulunsa purkaja

Hieman erikoiselta varmaan tuntuu purkaa oma koulunsa. Lepistö on purkanut niitä kaksikin: ensiksi insinööriopintojen aikaisen koulunsa, entisen maatalousoppilaitoksen Kujalassa ja sitten Mukkulan koulun.

Ei hän moukaria heiluttanut, vaan antoi asiantuntijalausuntoja ja hoiti valvontaa.

Kuka?

Jani Lepistö

Paljasjalkainen lahtelainen, ikää 40 vuotta. Perheeseen kuuluvat vaimo Sanna ja kolme lasta.

Ympäristöinsinööri Lahden ammattikorkeakoulusta 2006, Teknologia, osaamisen johtamisen Master of Engineering 2014 ja pitkän linjan geotekniikan teekkari.

Työskennellyt aiemmin Insinööritoimisto Paavo Ristolassa (nykyisin Ramboll) ja perustanut vuonna 2016 espoolaiselle Sitolle (nyk. Sitowise) aluetoimiston Lahteen, jossa nykyisin noin 20 työntekijää.

Elokuusta 2019 alkaen oma, viisi henkeä työllistävä yritys Insinööritoimisto Lepistö oy, jonka toimialaa on infra- ja ympäristöalan konsultointi.

Toimisto Vanhalla Walimolla (entisessä Rauten valimorakennuksessa) Lahdessa.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi