Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Teemat

Saara Kukkonen viljelee maata ja miettii, miten saisi sidottua samalla mahdollisimman paljon hiiltä

Naisviljelijä ei välitä pullantuoksuisesta emäntälookista, mutta ei yritä olla isäntä talossa. Äiti hoitaa pullat, tytär metsätyöt.

Hän viljelee ruista leipääsi, mallasohraa olueesi ja rapsia paistoöljyysi. Saara Kukkonen on moderni maaseudun nainen, joka ei tuoksu pullalle, vaan metsälle ja villalle. Kuva: Katja Luoma

Ei ruutuessua, ei huivia, ei kumisaappaita eteisessä eikä kissaa latkimassa vastalypsettyä maitoa. Ei pullantuoksua keittiössä, vaikka tuoretta pullaa kahvipöydässä onkin. Hämeenkoskelainen Saara Kukkonen ei ole tyypillinen emäntä, vaikka on maaseudun nainen.

15. lokakuuta vietetään kansainvälistä maaseudun naisten päivää. Tarkoituksena on huomioida se työ, minkä maaseudun naiset ympäri maailmaa tekevät yleisen hyvinvoinnin, ruokahuollon parantamisen ja perheyhteisön eteen. YK:n julistuksen mukaan naiset torjuvat työllään köyhyyttä, edistävät tasa-arvoa ja kestävää kehitystä.

Kuvaukseen sopii myös 30-vuotias suunnistava naisviljelijä, joka leipomisen sijaan menee metsätöihin.

– Minulla ei ole mitään emäntäkuvaa vastaan, mutta itse en ole sellainen. En osaa laittaa ruokaa, enkä leipoa pullaa. En myöskään yritä olla mikään isäntä tai mies tilalla, reipas nainen nauraa.

Ruoka tulee maalta, maasta, ja jonkun on se viljeltävä. Viljelijä Saara Kukkonen
Juuret tiukasti kotitilan maaperässä. Rapsin juuri jätetään talveksi maatumaan ja parantamaan maaperää. Kuva: Katja Luoma

Metsätöissä

Hänen kotinsa ei niin ikään ole tyypillinen maalaistalon päärakennus. Tyylikäs, uusi koti on sisustettu vähäeleisesti. Ei räsymattoja eikä perinneryijyjä vaan modernia minimalismia. Olohuoneen ikkunoista aukeaa näkymä sänkipellolle, jossa kesällä kasvoi rapsia. Kaukana maisemassa laiduntaa naapurin ylämaan karjaa.

Aamu ei ala navettahommilla, karjaa ei ole ollut 1980-luvun jälkeen. Huhtikuusta syksyyn vapaa-aikaa ei juurikaan ole, eikä viljatilalla syljeskellä kattoon talvellakaan.

– Nousen aamulla kello 6.30, ruokin lampaat ja sitten tulen aamiaiselle. Päivät teen toimistotöitä ja talveen kuuluu paljon suunnittelua. Lisäksi teen metsätyöt itse, isäni on siinä apuna. Traktorit ja työkoneet kuluvat kesän töissä, joten niitä pitää huoltaa. Tilalla on runsaasti eri-ikäisiä rakennuksia, joten aina on jotain, Saara Kukkonen kuvailee arkeaan Hämeenkosken Nikkarin tilalla.

Kuva: Katja Luoma

Kotitilalla

Nikkari on hänen kotitilansa. Hän tapasi aviomiehensä Teron ollessaan Hauholla Keskon eli nykyisen Lantmännen Agron koetilalla harjoittelussa. Aviomies käy edelleen koetilalla palkkatyössä.

Kun kaksi maanviljelijää tapaa, romanttisiin puheisiin kuuluvat sellaiset asiat kuin ”paljos teillä on viljeltyä” ja ”millainen traktori sulla on”. Saara Kukkonen saattoi vastata että 55 hehtaaria ja traktori on Valtra.

– Kotimainen merkki, nuori viljelijä nauraa.

Hän ei itse asiassa ole kasvanut tilalla, vaan Järvenpäässä. Ennen häntä tilaa viljelivät hänen isänsä ja kaksi setäänsä, joista toinen setä asui tilalla.

– Vietin täällä kaikki viikonloput ja kesät. Tunsin aina, että täällä haluan elää. Koska olin kiinnostunut viljelystä, 23-vuotiaana ostin tilan.

Hän alkoi maanviljelijäksi aikana, jolloin maatalous on murroksessa ja ennustajat veikkaavat koko touhun loppuvan pian. Saara Kukkonen ei usko heitä.

– Meidän kaikkien on syötävä. Ruoka tulee maalta, maasta, ja jonkun on se viljeltävä, hän sanoo.

– Metsien ja maan järkevällä käytöllä voidaan sitä paitsi ratkaista tämä ilmastonmuutos.

Viljelijällä on ikioma hiilinielu, peltoa ja metsää. Ilmastoasiat ovat mielessä usein.

– Olen mukana Baltic Sea Action Groupin tutkimuksessa, jossa etsitään viljelytoimia, joilla saataisiin mahdollisimman paljon hiiltä sidottua maahan. Osa pelloistani on tämän tutkimuksen koelohkoina. Suomessa meitä on yhteensä sata tilaa mukana tässä Carbon Action -hankkeessa.

Hän viljelee ruista leipääsi, mallasohraa olueesi ja rapsia paistoöljyysi. Saara Kukkonen on moderni maaseudun nainen, joka ei tuoksu pullalle, vaan metsälle ja villalle. Kuva: Katja Luoma

Säänkestävää

Tilalla viljellään nyt ruista, mallasohraa, härkäpapua, kuminaa ja rapsia. Kuudenneksi kasviksi on juuri istutettu vihreää parsaa, ensimmäinen sato saadaan parin vuoden kuluttua. Suunnitelmissa on laajentaa myös muihin puutarhakasveihin.

– Kiinnostusta olisi viljellä jotain, joka ei olisi riippuvainen siitä sataako vai ei, Saara Kukkonen tiivistää. Takana on pari kesää, jotka ovat olleet maanviljelijän kannalta turhan jännittäviä. Ensin satoi niin, että satoa jäi peltoon, sitten tulikin helle ja kuivuus.

Lampolassa on kymmenen suomenlammasta. Ne ovat enemmän lemmikkejä kuin tuotantoeläimiä.

– Lampaani ovat kotitarpeiksi, sellainen maisemakatras. Pääasiallinen tehtävä on maisemanhoito. Ne syövät kasveja, jotka muuten valtaisivat alaa, kuten vuohenputkia, sananjalkaa ja vadelmia ja pitävät huolta perinnebiotoopistamme.

Lampaiden villan Saara Kukkonen kehruuttaa pienkehräämössä langaksi. Kasvivärjäys on kesällä alkanut uusi kiinnostuksen kohde. Villaa riittää myös myyntiin saakka. Uuhet karitsoivat, mutta lihantuotantoa viljelijä ei halua tehdä yhtään enempää kuin nyt.

– Teurastaminen ei ole minun mielestäni kivaa. Toki ymmärrän, että jos aikoo syödä lihaa, se on väistämätön juttu. Silti valvoin edellisen yön ennen tämänvuotisten karitsojen lähtöä.

Juuret maassa

Nikkarin tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1745, joten Saara Kukkonen on sen kahdeksas sukupolvi.

– Olen käynyt myös tilan ulkopuolella töissä, olen ollut Pro Agrian kasviviljelyneuvoja ja tehnyt maatalouden edunvalvontaa, mutta nyt tavoitteena on työllistyä pelkällä viljelyllä.

Päivätyö ja viljely olivat turhan rankka yhdistelmä.

– Palkkatöissä ollessa pää oli ihan täynnä, enkä ehtinyt tehdä asioita kunnolla. Se oli sellaista tulipalojen sammuttelua, en ehtinyt suunnitella tilan töitä. Toisaalta, minulla oli työyhteisö ja monella kollegalla oli myös maatila, joten siellä puhuttiin aiheesta. Nyt olen aika yksin täällä.

Moni vaihtaisi paikkaa hänen kanssaan. Kesälomat tosin joutuisi pitämään maaliskuussa ja kesällä työpäivät voisivat venyä pitkiksi. Mutta toisaalta, saisi ajaa valtavan suurella traktorilla sarka kerrallaan komean maiseman halki. Jos alkaisi työnteko puristaa, voisi hypätä juoksukenkiin ja kipaista omaan mielenterveystoimistoon nimeltä metsä heti kun mieli tekisi.

– Syksyisin treenilenkeillä kulkee mukana kassi sienien varalta. Jos ei ole kassia, kerään paidanhelmaan, Saara Kukkonen nauraa.

– Elän unelmaani. Täällä on metsää ja luontoa, täällä ovat minun juureni. Minulle on tärkeää jatkaa tilan viljelyä. Yritän pitää elävänä sekä tilaa että ympäristöä. On paljon tiloja, joille ei enää löydy jatkajaa.

Saara Kukkonen ei elättele ruusuista kuvaa elämästä maalla.

– En kuvittele, että elannon tarjoaisi pari lammasta ja vihannespenkki. On oikeasti laskettava mikä kannattaa, mutta haluan asua täällä, viljellä maata ja toimia niin, että se onnistuu.

Kolme valintaa

Suunnista näihin

Saara Kukkonen harrastaa suunnistusta ja on myös kilpaillut suunnistuksessa. Tässä ovat hänen kolme mieluisinta tapahtumaansa siltä alalta.

1 Jukolan viesti

2SM-yö

3Lahden alueen Yökuppi

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi