Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Arki

Lapsi itkee kouluun jäädessään ja muita pattitilanteita – asiantuntija opastaa, miten toimia

Koulu- ja päiväkotiarjessa tulee vastaan monia kimurantteja tilanteita, joissa vanhempi kaipaa välillä neuvoja.

Kuva: Katarzyna Bialasiewicz

Esitimme kysymyksiä asiantuntijalle, kuinka toimia kimuranteissa, monille tutuissa tilanteissa päiväkoti- ja kouluarjessa.

Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Kaisu Muuronen korostaa, että tosielämässä lapset ja tilanteet vaihtelevat. Sen vuoksi tilanteisiin ei ole vain yhtä oikeaa vastausta, vaan hän on taipuvainen yhdistelemään eri ratkaisumalleja.

Miten itse toimisit seuraavissa tilanteissa?

Lapseni itkee erotilanteessa päivähoitoon, eskariin tai kouluun jäädessään.

Vinkki:

– Lapsen tilanteeseen rauhoittuminen on keskeistä. Ollaan lapsen kanssa ja yritetään tehdä erotilanteesta rauhallinen mutta samalla jämäkkä. Jollain lapsella heipat kestävät pidempään, toisella lyhyemmän aikaa. En lähtisi neuvomaan, että sen pitäisi aina olla pikainen tapahtuma. Johdonmukaisuus on olennaista: mennään, sanotaan heipat ja sitten vanhempi lähtee. Takaisin ei kannata kääntyä, koska vanhemman pitää joka tapauksessa lähteä.

Muuronen korostaa myös ennakointia.

– Lapsi on varmastikin tutustunut paikkaan ja tietää, mihin ollaan menossa. Kannattaa keskustella myös edellisenä iltana, miten aamu tulee menemään, millainen on päivän kulku ja missä vaiheessa isi tai äiti tulee sitten hakemaan.

Apua voi olla myös jännityksestä puhumisesta. Esimerkiksi koululaisen kanssa tunteita voi käsitellä sanoittamalla.

– Voi sanoa, että minuakin jännittää, mutta että muutaman päivän päästä hommasta tulee jo tuttua ja arki lähtee kyllä kulkemaan omalla painollaan.

Lapseni on epävarma itsestään.

Vinkki:

– Opettajan tai hoitajan kanssa voi pohtia, miten epävarmuus näkyy taustalla ja miten itsetuntoa voisi vahvistaa. Jos lapsi on herkkä tai ujo, niin voidaan pohtia, miten lapsi pääsisi paremmin osaksi ryhmää. Osa sujahtaa mukaan nopeasti, mutta toisten kohdalla tarvitaan aikuista, joka osaa auttaa paitsi lasta myös muita lapsia ottamaan uuden lapsen ryhmään mukaan.

Kotona lasta kannattaa kannustaa.

– Kehu lasta niissä asioissa, jotka hän jo osaa tai joissa hän on taitava. ”En mä kuitenkaan osaa” -tilanteissa voi muistuttaa, kuinka lapsi osasi pukea itse vaatteet tai kattaa pöydän.

Jos lapsi puhuu jännittämisestä, sitä ei kannata ohittaa.

– Jo siitä kertominen voi olla itsessään iso juttu lapselle. Aikuisen pitää ottaa viesti tosissaan, pysähtyä sen äärelle ja lähteä lapsen kanssa miettimään, miten tilanteesta päästään eteenpäin. Koskaan lasta ei pidä jättää yksin.

Muuronen ei suosittele nostattamaan itseluottamusta materian kautta, esimerkiksi ostamalla merkkivaatteita lapselle.

– Kenestäkään ei pitäisi lähteä tekemään arviota sen perusteella, millaisia merkkituotteita hänellä on. Toivoisin, että se lähtisi ihmisestä itsestään.

Lapseni kertoo ensimmäistä kertaa, että häntä on kiusattu.

Vinkki:

– Jos kyseessä on kahden lapsen välinen tilanne esimerkiksi koulumatkalla, ja vanhemmat tuntevat toisen lapsen vanhemmat, on ehkä helppo ottaa asia esille heidän kanssaan. Joskus tilanne selviää sillä, että perheet ja lapset puivat yhdessä tilannetta ja sitä, miltä se tuntui. Eivät lapset aina tule edes ajatelleeksi, että jokin teko tuntuu toisesta pahalta.

Muuronen huomauttaa, että kaikissa tilanteissa osapuolina eivät ole vain kiusaaja ja kiusattu, vaan mukana voi olla laaja joukko seuraamassa ja antamassa hyväksyntää sille, mitä tapahtuu.

Koulumaailman ilmiöitä voi olla hankala alkaa itse selvitellä, joten Muuronen kääntyisi tällaisissa tilanteissa koulun puoleen. Jokaisessa koulussa pitää olla suunnitelma kiusaamisen varalle.

– Silloin kun kiusaaminen on laajaa, ei auta, että kohdistetaan toimenpiteitä kiusaajaan tai kiusattuun. Kun koko koululuokka on mukana, silloin on syytä tukea koko ryhmän tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Niistähän kaikki lopulta lähtee: miten opitaan olemaan yhdessä toisten kanssa erilaisista ominaisuuksista tai taustoista riippumatta.

Lapseni kokee vertaispainetta, kun ”kaikilla” on tietynlaiset vaatteet, pelikonsoli, muotipolkupyörä tai kännykkä.

Vinkki:

– Tämä on lasten elämässä todella vahvasti läsnä oleva ilmiö ja monessa perheessä iso kysymys, kun elämä on nykyään niin kulutuskeskeistä. Lapset väistämättä vertailevat, mitä itse kullakin on tai mitä lomalla tehdään. Pienituloisten perheiden lapsilla voi olla riski jäädä ulkopuolelle. Tutkimusten perusteella se aiheuttaa häpeän ja osattomuuden tunteita, kun ei päästä mukaan esimerkiksi tiettyyn harrastukseen.

– Lapselle voi kertoa, että jokin merkkituote, vaikkapa tietty kännykkä, on yksinkertaisesti liian kallis. Toivoisin myös, että tästä käytäisiin laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua. Onko tällainen elämäntyyli itseisarvo?

7-vuotias lapsi sanoo pärjäävänsä yksin kotona koulun jälkeen.

Vinkki:

– Yksinoloon on hyvä totutella lyhyitä aikoja kerrallaan, vaikka lapsi vaikuttaisikin reippaalta ja valmiilta. Lopputulema voi kuitenkin olla, että yksin oleminen onkin pelottavaa. Aluksi vanhempi voi käydä lähikaupassa, tarkkailla tilannetta ja jutella siitä, miltä lapsesta tuntui.

– On vaikea sanoa tiettyä ikää, minkä ikäinen lapsi voi jo olla yksin, eikä sitä lakikaan määrittele. Pohtiessaan lapsen valmiuksia jäädä yksin vanhemman on keskeistä miettiä, miten toimitaan, jos tapahtuukin jotain poikkeavaa. Yllättävissä tai hätätilanteissa lapsi ei välttämättä osaakaan toimia. Kuinka lähellä on joku tuttu ja turvallinen aikuinen tai onko jompikumpi vanhemmista vähintään puhelimen päässä ja pystyy kohtuullisessa ajassa tulemaan kotiin?

Sääntöjen luominen on olennaista, kun yksinoloa aletaan harjoitella.

– Kannattaa käydä läpi, mitä kotona voi tehdä: Voiko mennä pihalle? Saako tulla kavereita? Onko lapsi valmis tekemään välipalaa? Mitä kodinkoneita voi käyttää?

Varttuvan lapsen ystäväpiiri laajenee. Entä jos seura ei tee hyvää lapselle?

Vinkki:

– Keskustelkaa, millaisia sääntöjä perheessänne on ja miten eri tilanteissa toivotaan käyttäydyttävän. Kun vanhempi tutustuu lapsen kavereihin, varmasti alkaa tarkentua se, mistä syntyy kokemus, että toinen lapsi ei tee hyvää omalle lapselle. Onko se vain ennakkokäsitys? Jos lapsen kutsuu omaan kotiin, niin siinä tarjoutuu samalla hyvä tilaisuus vähän seurailla, miten leikit, vuorovaikutus ja ystävyyssuhde toimivat.

Joissakin tilanteissa voi jutella kaverin vanhempien kanssa. Voi näet olla, että eivät ne asiat, joista lapset keskenään puhuvat, ole kaverinkaan perheessä sallittuja. Monesti lasten oma kokemus on, että kaikki muut saavat tehdä jotain paitsi lapsi itse, vaikka ei se ihan niin ole.

Soili Porokka
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi