Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Arki

Soittajien jännittämät tutkintotilaisuudet jäivät pois musiikkiopistoissa

Musiikkiopistojen tutkinnot eivät enää huipennu joidenkin jännittämiin tutkintotilaisuuksiin. Kuva: Juha Tanhua

Musiikkioppilaitosten tutkintotilaisuuksia jännittäneet harrastajat voivat huokaista helpotuksesta, sillä uuden opetussuunnitelman jälkeen ne jäävät nyt historiaan. Tutkintojen sijaan nykyään suoritetaan opintokokonaisuuksia.

– Entisenlaisia tutkintotilaisuuksia, joissa 2–4 hengen lautakunta kuuntelee soittajaa tai laulajaa tyhjässä salissa, ei enää ole. Tämä kun on todistetusti aika monelle hirmuisen jännittävä tilanne, ja osalla soittoharrastuksen aloittaminen on todellakin saattanut näiden tutkintojen vuoksi jäädä kokonaan, Heinolan musiikkiopiston rehtori Jori Vuorinen sanoo.

Muuten uudistus ei ole Vuorisesta kovin järisyttävä. Palautetta on kuulunut vähän. Eniten uudistuksen kanssa ovat kipuilleet opettajat.

– Määrätietoisuus, tavoitteellisuus ja konkreettisuus ei uudessa opetussuunnitelmassa katoa mihinkään, päinvastoin. Suoritusmalli vain on erilainen. Myös todistuksen saa aivan samalla lailla kuin aiemmin, Vuorinen lisää.

Chiméne Bavard
chimene.bavard@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi