Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Matkailu

Sortavalassa voi hypätä Valamon-laivaan ja suunnata kohti kultaisia kupoleja

Valamon pääsaaren laiturilla on ruuhkaa keskikesällä. Saarella poikkeavat ohi ajavat risteilyalukset ja turistikatamaraanit Sortavalasta. Kuva: Pirjo Kamppila

Venäjän-matkailu on nykypäivänäkin hiukan erilaista kuin passirajattomassa Euroopassa. Erityispiirre on tietenkin itse raja.

Raja-asemalla jännitys tiivistyy joka kerta, vaikka kuinka olisi varmistanut etukäteen, että paperit ovat kunnossa. Paperit tarkoittavat passia ja viisumia sekä autoilijalta vaadittua kansainvälistä vakuutuskorttia (Green card).

Rajalla pitää täyttää kahteen kertaan pikkuinen maahantulokaavake ja autoilijan myös tulliselvityskaavake. Ne onkin täytettävä tarkkaan. Aikaa on, sillä rajalla pitää odottaa Venäjän ehdoilla.

Rajan ylityksen jälkeen suurin osa suomalaismatkustajista käy vain kääntymässä lähimmällä bensa-asemalla ja korkeintaan juo päälle kahvit. Säästöä syntyy, jos on tankannut sekä bensasäiliön että varakanisterin noin 70 sentin litrahintaan.

Joensuun ja Sortavalan väliä taittaa edullinen venäläisbussi kerran päivässä.

Toisen maailmansodan aikainen suomalainen luolakomentokeskus Lahdenpohjassa on nyt museo Huuhanmäki. Kuva: Pirjo Kamppila

Bensaturismi on oma lukunsa, mutta ainakin kesäaikaan on monta syytä jatkaa pitemmälle. Tuore lisähoukutin on vasta perustettu Laatokan kansallispuisto, joka suojelee jättijärven pohjoisrantoja. Valitettavasti kansallispuistoa ei vielä osata markkinoida mitenkään.

Edes sen rajoja ei löydy, opastuksista puhumattakaan. Toisaalta nyt alueella on vielä rauha maassa. Kunhan Pietarin miljoonat asukkaat löytävät lähiluontonsa, kuhina on ehkä samanlaista kuin nyt Valamon saaren rannoilla keskikesällä.

Kävijämäärä kasvaa senkin vuoksi, että teitä parannetaan koko ajan. Nyt Sortavalaan pitää ajaa neljä tuntia Pietarista.

Niiralan raja-asemalta tullaan Karjalan tasavaltaan, jossa suomenkielisiin paikannimiin yhdistyy kyrillinen kirjaimisto, venäjän kieli ja venäläinen kulttuuri – ja turistin iloksi myös venäläinen hintataso.

Leningradin läänin alueella kaikki vanhat suomalaisnimet on vaihdettu venäläisiin. Viipuri on sentään edelleen Vyborg.

Ensimmäinen luonteva etappi Niiralan jälkeen on Sortavala. Matkan varrelle on rakennettu muutamia turistikohteita kotimaan matkailijoille, kuten entinen marmorilouhos.

Sortavalan vanhat suomalaistalot ovat rapistuneet. Kuva: Pirjo Kamppila

Sortavalan seudun ykkösnähtävyys on ilman muuta Valamon luostari tai oikeastaan saariryhmä monine kirkollisine rakennuksineen. Sinne pääsee helposti katamaraaneilla, kun kävelee oikeaan aikaan Sortavalan satamaan.

Matka kestää vajaan tunnin suuntaansa, ja edestakaisin pääsi tänä kesänä hintaan 2 500 ruplaa eli noin 35 euroa. Valamon majoitustilat ovat rajatut, mutta telttapaikkoja voi vuokrata etukäteen.

Yksittäiset ulkomaiset turistit ovat Laatokan rannoilla yhä ilmeisen harvinaisia, eikä matkailuneuvontaa näy.

Sen sijaan Valamo täyttyy monenkielisistä ryhmämatkalaisista. Saaren laituriin lipuu jatkuvasti aluksia eri ilmansuunnista. Suurimmat ovat jokilaivoja, jotka liikennöivät Pietarin ja Äänisen Kizhin kirkkosaaren väliä.

Sataman aitaan nojaava munkki katselee touhua ehkä kyllästyneenä, ehkä mielissään, sillä ihmismassa tarkoittaa rahaa. Mutta kuvauksesta hän kieltäytyy kohteliaasti.

Luostarin kullatut kupolit häikäisevät. Kunnostustyöt ovat olleet valtavat ja jatkuvat yhä, jolloin väkisinkin herää kysymys, mistä Venäjän ortodoksinen kirkko on saanut varat jättiurakkaansa.

Valamo on kaiken lisäksi vain pieni osa koko maan laajuista kirkonrakennustyötä. Vastausta voi hakea Venäjän hyvä veli -verkostosta, jossa kirkko ja valtio tukevat toisiaan.

Kuuluisin mökkiläinen Sortavalan saaristossa on presidentti Vladimir Putin. Hänen huvilansa sijaitsee Valamon-laivareitin varrella. Näin ainakin viittilöivät laivassa matkustavat venäläisturistit. Viime heinäkuussa rannassa ei näkynyt turvamiehiä, mutta ehkä päämies lomaili vasta elokuussa.

Jaakkiman jättikirkkoon mahtui koko pitäjä. Kuva: Pirjo Kamppila

Itse Sortavalan kaupungin pakollisia nähtävyyksiä ovat runonlaulajan patsas, funkis-Seurahuone ja lystikäs puinen paloasema, kaikki ajalta ennen sotia. Hotelli-ravintola Seurahuoneen sisustus on kuin vanhasta valokuvasta reväisty. Tosin ravintolassa ei arki-iltana istu ketään.

Parin korttelin päässä tunnelma on kuin maalaiskylässä. Lapset leikkivät kadulla, takapihoilla kitketään kasvimaita ja kastellaan tomaatteja muovihuoneissa. Koirat kulkevat vapaina.

Pikkukaupungissa on toisaalta säilynyt suuria, koristeellisia tiilikouluja Suomen ajoilta. Ne ovat sentään siistimmän näköisiä kuin parin vuoden takaisissa kuvissa.

Laatokan rantamilla näkyy lomarakennusbuumi. Periaatteessa rantaan ei saa rakentaa. Kuva: Pirjo Kamppila

Eräänlaista elämysruokailua on lounashetki kansanruokalassa (stolovaja), joita Venäjällä on yleisesti kaupungeissa. Niissä keittäjä annostelee konstailemattomat ruokalajit lautaselle, kun sormella osoittelee. Muista maistaa kaalipiirakkaa!

Maksaminen ei ole ongelma. Kaupoissa voi maksaa korteilla, ja käteistä saa pankkiautomaateista. Makeiset ja keksit ovat varma valinta tuliaisiksi. Viinan hakuun Venäjälle ei kannata lähteä. Votka on halpaa, mutta Suomeen saa tuoda vain litran väkeviä, ja sekin vaatii yöpymisen maassa.

Kuva: Anssi Hietamaa
E-viisumi

Uutuus ei ole voimassa kaikkialla

Venäjän matkailu sai tänä syksynä uutta potkua, kun maassa otettiin käyttöön ilmaiset elektroniset viisumit.

Viisumi on voimassa Pietarissa ja Leningradin alueella mutta ei Karjalan tasavallan puolella, johon Lahdenpohja ja Sortavala kuuluvat.

E-viisumi on kertaviisumi. Sen voi hakea itse tai matkatoimiston kautta korvausta vastaan.

Viisumi on voimassa 30 päivää, jonka aikana saa oleskella alueella korkeintaan kahdeksan päivää.

Meno ja paluu voivat tapahtua eri raja-asemien kautta.

E-viisumilla ei voi matkustaa Allegro-junalla.

Viisumilla voi matkustaa myös Virosta Kaliningradin alueelle.

Alkoholia voi tuoda Venäjältä Suomeen tullitta ja veroitta vain yli 24 tunnin matkalta.

Määrä on rajattu esimerkiksi yhteen litraan väkeviä ja 16 litraan olutta.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi