Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Matkailu

Kokenut turisti kaipaa eksoottisia kohteita, uskaliain voi tulla vaikka Lahteen

Brúnó Korányi ei löytänyt Lahti-aiheista magneettia, mutta Suomi-teemaisen onneksi kuitenkin. Kuva: Janne Ranne

Eurooppaan matkaavien turistien määrän odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavien 15 vuoden aikana. Tällä hetkellä Euroopassa käy vuosittain 1,1 miljardia turistia. Suurin kasvupotentiaali on Aasiassa, missä kasvava keskiluokka matkustelee entistä ahkerammin.

Jo tällä hetkellä matkailun parissa työskentelee kymmenen prosenttia eurooppalaisista ja turismista saatavat tulot vastaavat kymmentä prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta. Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa Euroopassa voi syntyä viisi miljoonaa uutta työpaikkaa matkailualalle.

- Investoinnit matkailuun tuovat työpaikkoja, ja näiden investointien tukeminen on komission kärkihankkeita, sanoo Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, joka puhui turismista parlamentin seminaarissa syyskuun lopussa Brysselissä.

Katainen luettelee esimerkkejä projekteista, joita on tuettu EU-rahalla. Kreikkaan on avattu alueellisia lentokenttiä, Puolassa parannettu raideliikennettä ja Ruotsissa tukea on annettu yritykselle, joka on koonnut matkailusivuston vammaisille matkustajille.

- Tätä prosessia halutaan yksinkertaistaa työllisyyden lisäämiseksi, Katainen sanoo.

Matkailualan erikoispiirteenä on se, että se työllistää erityisesti nuoria.

Talviurheilu kiinnostaa Kiinassa

Myös Suomi hamuaa omaa osuuttaan matkailijoista, mutta Suomen ongelmana on tunnettuus.

- Mitä kauemmas mennään, sen ohuempaa on tietämys Suomesta. Aasialaiset eivät tiedä mitään, mutta ei tunnettuus kovin hyvä ole Keski-Euroopassakaan, Visit Finlandin tuote- ja sisältöjohtaja Kristiina Hietasaari.

Se vähä, mitä Suomesta tiedetään, liittyy yleensä Lappiin ja Revontuliin, ja Helsinkiin. Varsinkin aasialaisilla on tapana matkata reippaassa tahdissa halki koko maanosan. Keskimäärin kiinalainen turisti vierailee yhdellä matkalla neljässä tai viidessä maassa.

- Monet kiinalaiset haluavat bongailla kohteita ja nähdä vaikka Lapin tai kaikki pohjoismaiset pääkaupungit. Mutta kun matkailukokemusta kertyy, hekin haluavat viipyä pidempään samassa paikassa ja saada aitoja kokemuksia, Hietasaari sanoo.

Siihen väliin on maakunnillakin mahdollisuus päästä. Juuri nyt Visit Finland koordinoi Järvisuomi-hanketta, jossa mukana ovat Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Pirkanmaa. Ideana on, että maakunnat voivat yhdessä ideoida ja markkinoida, mitä läntisen järvisuomen alueella voisi turisti tehdä.

- Kiinalaisia kiinnostavat myös teemamatkat. Esimerkiksi talviurheilu on hyvin kiinnostavaa. Olemme kutsuneet mukaan hiihtokeskuksia ja urheiluopistoja miettimään, millaisia teematuotteita heillä olisi tarjota. Mukana voisi olla myös talviurheilutapahtumia, siinä Lahti olisi ehdoton, Hietasaari sanoo.

Kestävää kehitystä ei markkinoida

Suomea markkinoidaan matkailijoille luonto edellä. Puhtaus ja turvallisuus houkuttelevat matkailijoita, ja yhä enemmän näinä aikoina. Matkailun nousevana trendinä on myös ympäristöystävällisyys ja eettisyys. Suomessa nämä asiat, esimerkiksi kierrätys, energian säästäminen ja työntekijöiden hyvä kohtelu ovat hyvin hoidossa, ehkä vähän liiankin.

- Asiat ovat suomalaisille niin itsestään selviä, ettei niitä osata markkinoida. Pitäisi ehkä luoda jokin merkki, jota voisi käyttää markkinoinnissa, Hietasaari sanoo.

Vodka jäi juomatta

Unkarilaiset Istuán Caczkó ja Brúnó Korányi viettivät Lahdessa vajaan viikon. He tulivat kaupunkiin töiden takia, sillä heidät työllistävä messualan yritys kuljettaa miehiä eri kaupunkeihin ympäri Eurooppaa. Työpäivien jälkeen jäi kuitenkin aikaa myös vapaa-ajalle.

- Suurin ongelma oli se, että Lahdesta ei löytynyt mistään matkamuistoja. Olisimme halunneet ostaa ainakin magneetin, Korányi harmittelee.

Huvittelunhaluisille miehille tuli myös yllätyksenä se, että yöelämä on Lahdessa varsin hiljaista.

- Vodkaakaan ei saanut ostettua mistään, koska oli sunnuntai, kun sitä halusimme.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi