Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Matkailu

Vastaan tuli karhuja ja kalkkarokäärmeitä - suomalaispariskunta vaelsi yli 4 200 kilometriä halki Yhdysvaltojen

Anna Kaihlanen ja Tuomas Rajala hylkäsivät turvallisen arkensa Helsingissä ja matkasivat Yhdysvaltoihin patikoimaan Pacific Crest Trailin halki Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden. Matkaa taitettiin vaeltamisen lisäksi liftaamalla ja suihkuun kaksikko pääsi 4-5 päivän välein. Tällä hetkellä pariskunta asuu Jyväskylässä Kaihlasen vanhempien luona ja suunnittelee jo seuraavaa matkaansa Uuteen-Seelantiin.

Anna Kaihlanen ja Tuomas Rajala tekevät vaellusretkiä Suomessa ja ulkomailla useita kertoja vuodessa. He ovat vaeltaneet kotimaan kohteiden lisäksi muun muassa Norjassa, Yhdysvalloissa, Alpeilla ja Kiinassa. Kuva: Saara Tuominen

Anna Kaihlasella, 35, ja Tuomas Rajalalla, 34, on kokemusta patikoinnista. Pariskunnan pisin yhtäjaksoinen vaellus alkoi viime vuoden maaliskuussa ja kesti viisi ja puoli kuukautta. Pacific Crest Trail -reitti kulkee Meksikon rajalta Kanadan rajalle halki Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden.

Matkan varrella he kohtasivat paahtavaa aurinkoa, lumista vuoristomaastoa yli neljän kilometrin korkeudessa, lukuisia vuolaana virtaavia jokia ja polulle myrskyssä kaatuneita puita. Sekä pari karhua ja monta kalkkarokäärmettä.

Vastaan tuli myös ystävällisiä paikallisia, jotka ottivat liftarit kyytiin, kun he noin neljän päivän välein kävivät kaupungeissa peseytymässä ja ostamassa muonaa. Monet paikalliset myös majoittivat vaeltajia.

Kaihlasella ja Rajalalla ei ollut muuta tavoitetta kuin päästä perille viisumin voimassaoloajan puitteissa.

Kun luonnossa elämisestä tulee normaali olotila, koti, ei osaa vaatia samaa kuin ennen. Anna Kaihlanen

- Arviolta noin yhdeksän kymmenestä vaeltajasta keskeyttää matkan, Rajala toteaa.

Elämänrytmi hidastuu

Pariskunnan vaellusretket ovat laajentuneet matkustamisen myötä.

Ruokailupakissa keveys ja käytännöllisyys on valttia. Kuva: Saara Tuominen

- Vaeltaessa näkee maailmaa ja kohtaa ihmisiä eri tavoin kuin esimerkiksi kaupunkilomalla. Elämänrytmi hidastuu ja aistit herkistyvät. PCT-vaelluksen aikana kävimme lisäksi monissa pikkukylissä, joihin emme olisi muutoin tutustuneet, Kaihlanen kertoo.

Suosikkimaisemikseen he nimeävät vuoristoiset seudut, kuten Sierra Nevada Yhdysvalloissa, Alppien jylhät maisemat ja Pohjois-Norjan.

Myös Suomen Lapin hiljaiset erämaa-alueet ovat olleet mieleenpainuvia kokemuksia.

Ruoka on ainut menoerä

Ennen Yhdysvaltojen vaellusta Kaihlanen ja Rajala jättivät työelämän, luopuivat kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja vuokrayksiöstä Helsingissä.

Yhdysvaltojen vaelluksen jälkeen he ovat ehtineet käydä patikoimassa Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa. Erityisesti Yunnanin maakunnassa sijaitseva Tiger Leaping Gorge teki molempiin vaikutuksen. Seuraavaa kohdetta, Uutta-Seelantia, varten on jo viisumihakemukset vetämässä.

Nykyään matkakohteet valikoituvat pääosin luonnon mukaan: jos jossakin on mahtava vaellusreitti tai muu luontokohde, sinne halutaan lähteä.

Miten jatkuva patikointireissaaminen on käytännössä mahdollista?

- Menoja ei ruoan lisäksi juuri ole. Matkustamme niin kauan kuin mahdollista, sanoo Rajala.

- Rahat menevätkin nykyään matkustamiseen ja varusteisiin, Helsingin kaupungilla suunnittelijana aiemmin työskennellyt Kaihlanen sanoo.

Rajala työskenteli aiemmin valtionhallinnossa erityisavustajana. Tällä hetkellä he asuvat Jyväskylän keskustassa Kaihlasen vanhempien luona.

Vaatimaton varustus

Yhdysvaltojen vaelluksella Rajala kantoi mukanaan 37:ää esinettä tai vaatetta, jotka painoivat yhteensä vain vähän yli kuusi kiloa. Kaihlasen rinkka painoi suurin piirtein saman verran.

- Pitkällä vaelluksella varusteiden painoon on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Merinovillaiset varvassukat estävät rakkuloiden syntymisen. Kuva: Saara Tuominen

Teltan ja makuupussit pariskunta tilasi Yhdysvalloista, koska Suomesta vastaavia ei saa. Perinteiset vaelluskengät eivät Pacific Crest Traililla olleet toimivat, sillä ennen pitkää ne kastuivat vuoristossa ja kuivuivat hitaasti. Kaihlanen ja Rajala sekä lähes kaikki muutkin vaeltajat kävelivät matkan juoksulenkkareissa.

Kaihlanen muistuttaa, että pitkiä matkoja vaeltavan kannattaa hankkia erikokoisia kenkiä, sillä vaelluksen edetessä jalkaterä kasvaa. Sukista parhaimmiksi osoittautuivat merinovillaiset varvassukat, joissa jokaiselle varpaalle on oma paikka.

- En saanut vaelluksen aikana ensimmäistäkään rakkoa jalkoihin, Kaihlanen kertoo.

Merinovillaiset vaatteet osoittautuivat luontomatkailijoiden suosikeiksi, sillä ne ovat kuumalla viileät, kylmällä lämpimät, eivätkä ala haista.

Vuoristossa he pukivat päälleen kolmekin kerrosta fleece- tai untuvavaatteita. Varusteisiin kuuluivat myös lämmittävä avaruuspeitto, sadesuoja ja aurinkovarjo. Vaellussauvat toimivat teltan pystytyskeppeinä.

Ruuaksi he ostivat vaeltajille tarkoitettuja pussiruokia, joita Yhdysvalloista löytyi niin monenlaisia, ettei retkimuonaan ehtinyt kyllästyä. Puhdasta vettä he saivat vesipulloon kierrettävällä suodattimella.

Kaihlanen ja Rajala pääsivät suihkuun keskimäärin 4-5 päivän välein. Muulloin he peseytyivät kosteuspyyhkeiden avulla tai joessa.

- Kertaakaan en nukkumaan mennessä tuntenut oloani likaiseksi. Kun luonnossa elämisestä tulee normaali olotila, koti, ei osaa vaatia samaa kuin ennen. Silloin esimerkiksi suihku tuntuu luksukselta, Kaihlanen kertoo.

Suomeenkin tarvittaisiin lisää ohjeita

Pacific Crest Trail -reitin varrella vaeltaville on tarkat säännöt: ihminen ei saa jättää luontoon jälkiä. Esimerkiksi ulosteet pitää kaivaa maahan riittävän syvälle.

Rajalan ja Kaihlasen mukaan Suomessakin olisi hyvä olla nykyistä tarkemmat ohjeet luonnossa liikkujille.

- Esimerkiksi vessapaperi maatuu Suomen kylmissä oloissa niin hitaasti, ettei sitä pitäisi jättää luontoon. Yhdysvalloissa kuljetimme omat vessapaperimme mukana seuraavaan kaupunkiin ja jätepisteeseen.

Karhukanisteriin piilotetaan ruuat luonnossa liikkuvilta karhuilta. Kuva: Saara Tuominen

Heidän erikoisin varusteensa oli karhusäiliö. Siihen suljettiin ruokatarvikkeet, jotta karhut eivät pääsisi käsiksi ruokiin ja oppisi siihen, että ihmisten läheisyydestä löytyy aina ruokaa. Vaeltajien mukaan kanisterin tarkoituksena ei niinkään ole suojella ihmisten ruokia vaan turvata villieläinten hyvinvointi. Osan matkaa karhusäiliön käyttöä valvotaan sakon uhalla.

Lisätietoja matkasta pariskunnan blogista.

Anne Repo
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi