Näetkö näissä kuvissa kasvot?

Janne Ranne

viikkokuvakisassa etsittiin kuvia kaikesta, missä kuvaajan mielestä on piirtyneenä kasvot – paitsi varsinaisista ihmiskasvoista. Riemukkaan oivaltavia kuvia lähetettiinkin.

Kirjapalkinto lähtee tällä kertaa Liisa Rantalalle. Hänen ottamassaan kuvassa katse saattaa ensimmäiseksi kiinnittyä vienosti puhaltelevaan Pohjanakkaan. Vasta ehkä hetkeä myöhemmin huomaa, että kuvassa on myös sadoittain poroja.

Pohjanakka poroerotuksessa. Liisa Rantala

julkaistaan viikoittain lukijoiden ottamia kuvia jostakin teemasta. Kyseessä on pieni kilpailu, jossa paras kuva palkitaan. Toimitus voi etukäteen määritellä teeman, mutta se voi nousta myös siitä, että jostakin aiheesta lähetetään toimitukseen useita kuvia. Näyttävin kuvista palkitaan viikoittain ammattiluontokuvaaja Jussi Murtosaaren teoksella .

Seuraavaksi etsitään kuvia teemalla lapsi. Jos kuvauskohteena ei ole oma jälkikasvusi, kysythän vanhemmilta luvan kuvaukseen.

Lähetä tulkintasi ensi tiistaihin mennessä osoitteeseen kuva@ess.fi.

Noita-akka.
Luonnon muovaamat kasvot. Seppo Vahvaselkä
Pöllö tunturissa. Liisa Rantala
Metsäretkellä. Laila Törrönen
Kotitekoisen ruisleivän mustikkanaama. T. Tahvanainen
Kasvot nämäkin. Ritva Koskela
Kuoleman kasvot. Merja Hölttä
Kiven hymy. Päivi Karakko
Kirjanaama. Jukka Oksa
Jääkarhu. Hannu Lahti
Hämmästynyt. Sirkku Auvinen
Tämmöinen ilmestyi leikkuulaudalle. Merja Kolu
Kivikasvo. Eija Heikkilä
Savuun muodostuneet kasvot. Kuva on otettu keväällä risujen polton yhteydessä. Sami Laine
Lettunaama. Raija Helminen
Kukas sieltä kurkistaa? Kehäradan aseman kattoikkunasta. Hannu Jylhä-Ollila
Puusilmä. Ritva Ylöstalo
Iloiset terveiset tiskialtaasta. Anita Metsälä
Chilinaama itse kasvatetuista ja kuivatuista chileistä. Timo Hyvärinen
Pylväspyhimys. Leena Kaartinen
Mörkö puussa. Jukka Uuttu
Inka. Ritva Koskela
Hiihtäjien iloksi! Hilkka Tikka
Tarkkailija. Hannu Lahti
Kukkulan kuningas. Jussi Korhonen
Kauankohan tämä peikko on vartioinut metsäpolun vieressä? Stella Kokkonen
Valkoviininaama. Tuula Pajunen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.