Kun esihistorian pitää mahtua 50 merkkiin - Suomen Kansallismuseo uudisti käytäntöjään
Suomen Kansallismuseon uusi esihistorian perusnäyttely tuo menneisyyden lähelle katsojaa. Kun aikaisemmin museoissa esineitä katsottiin tiukasti vitriinin takaa, nyt on jopa lupa koskea. Ihanko oikeasti, katsoja miettii ja nopeasti hipaisee tuhat vuotta sitten tehtyä värttinän kehrää. Kyllä!
Esihistorian entinen näyttelyosasto oli historianharrastajien pyhiinvaelluskohde, olihan se kuin rautakauden koruluettelo kolmiulotteisena. Nyt esillä on vain neljännes siitä esinemäärästä, mitä entisessä näyttelyssä oli. Tämä antaa vitriineihin laitetuille esineille enemmän tilaa kuin ennen. Uuden valaistuksen ansiosta esineet nousevat esiin myös esihistoriallisina design-esineinä.
Nykyajasta kertoo se, että näyttelytekstit ovat lyhentyneet. Esineen tarina on pitänyt mahduttaa 50 merkkiin ja vain erikoistapauksissa hyvin perustellen tekstiriville on saanut laittaa 60 merkkiä. Eikä siihen mahdu esimerkiksi paikkatietoa - esineen alkuperästä kertoo piste kartalla ja ajoitus näytetään aikajanalla.
Mutta se riittää keskivertokävijälle. Enemmän tietoa kaipaaville on jotain aivan uutta eli esineen luettelonumero. Sen avulla kävijä voi hakea syvempää tietoa vaikkapa Finna-hakupalvelusta, jonne kaikkien esineiden pitäisi ehtiä huhtikuun aikana.
Nippelitiedon sijaan näyttelyn tavoitteena on antaa kävijälle ajatus menneen ajan maailmankatsomuksesta, liikkeestä ja materiaalisuudesta. Maailman vanhin kalaverkko, töölöläisikkunan takana vilahtava mammutti tai karhua palvonut kansa - ehkä niistä syntyy ajatus siitä, mitä näillä mannuilla on koettu aikana, jolloin kukaan ei vielä kirjoittanut tapahtumia muistiin.
Kannattaa myös uhrata hetki Leväluhdan kansalle, joka kerran haudattiin suohon, mutta on nyt tuotu näyttelyyn.
