Puhekilpailun voittaja Jere Haavisto muistaa elävästi ensimmäiset työhaastattelut, kun kädet tärisivät, hikoilutti ja puhe muuttui änkytykseksi. Niistä ajoista tähän päivään on tultu pitkä matka.
Jere Haavisto, 32, voitti hiljattain Nuorkauppakamarin järjestämän kansallisen tason puhekilpailun Vaasassa. Voiton seurauksena Haavisto lähtee edustamaan Suomea Romaniaan Euroopan laajuiseen kilpailuun. Haavisto edusti kilpailussa Järvenpään seudun Nuorkauppakamaria, jonka edustajalle kyseisen kilpailun voitto lankesi ensimmäistä kertaa.
It-alalla työskentelevä Haavisto vaikuttaa Järvenpäässä kuntapolitiikassa varavaltuutettuna sekä hyvinvointilautakunnassa. Nuorkauppakamaritoimintaan hän liittyi loppuvuodesta 2021, kun hän halusi uutena järvenpääläisenä luoda verkostoja uudessa kotikaupungissaan.
– Nopeasti ymmärsin, että verkostoja voi luoda myös ammatillisessa mielessä. Porukka tosi huippu ja tarjolla on hienoja koulutusmahdollisuuksia ja hauskoja projekteja, mies kertoo.
Puhujakilpailusta Haavisto kiinnostui oltuaan edellisenä vuonna kilpailun kannustusjoukoissa. Etelä-Suomen aluekilpailu oli kilpailun ensimmäinen vaihe, jossa Haavisto sai palautetta esiintymisjännityksen näkymisestä esityksen aikana.
Mukana oli myös ripaus ajatusta, että mitä sitten, vaikka menisikin pieleen.
– Sain sitä petrattua selkeästi kansalliseen kilpailuun. Jännityksen vähentämisessä auttoi ensinnäkin ympäristö, sillä yleinen ilmapiiri tilaisuudessa oli hyvä. Mukana oli myös ripaus ajatusta, että mitä sitten, vaikka menisikin pieleen. Se toi hieman rentoutta. Lisäksi tein hengitysharjoituksia ja itseni rauhoittamista ennen esiintymistä, Haavisto kertoo.
Kaksi viikkoa ennen kilpailua Haavisto sai tietää aiheen puheelle, jonka kesto sai olla viidestä seitsemään minuuttia. Ensimmäisen viikon hän kasasi tiiminsä kanssa itse puhetta ja toisen viikon hän opetteli sitä ulkoa.
– Ensin mietin, että seitsemän minuuttia on hirmuisen pitkä aika, mutta kun aloin kirjoittamaan tekstiä, se olikin lopulta aika lyhyt aika. Haastavaa oli saada teksti tiivistettyä ja samalla säilyttää punainen lanka. Tätä taitoa voin hyödyntää muussakin elämässä. Yleiset esiintymistaidot ovat monessa paikassa hyödyksi.
Esiintyjänä Haavisto on harjaantunut matkan varrella huimasti. Hän muistaa elävästi, kuinka työelämään alkutaipaleella ensimmäiset työhaastattelut olivat melko lamaannuttavia. Kädet tärisivät, hikoilutti ja puhe muuttui änkytykseksi.
– Niistä ajoista tähän päivään on tultu pitkä matka. Töissä ja muuallakin olen altistunut esiintymiselle melko paljon.
Haaviston mielestä hyvän puhujan tekee eläväinen ilmaisu, ettei puhu monotonisesti ja seiso puhujanpöntön takana lukemassa paperista, vaan että hän käyttää ilmeitä, liikkuu, painottaa sanoja ja pitää taukoja.
– Parasta tietysti on, jos pystyy aidosti olemaan sellainen, sillä teennäisyys näkyy läpi. Monotonisen suorittamisen sijaan kannattaa suosia tarinoiden kertomista.
Seuraavan kerran Haavisto pääsee koeponnistamaan esiintymistaitojaan toukokuun lopussa Romaniaan JCI Bucharestin järjestämään Eurooppa kokoukseen, jossa hän edustaa Suomea. Jos Euroopan kilpailusta tulee voitto, edessä on maailmantason kilpailu Sveitsissä ensi syksynä, jossa Haavisto edustaisi koko Eurooppaa.
– Tavoitteenani on vielä hioa lisää esiintymistä ennen kansainvälistä kilpailua, Haavisto pohtii.