Pienpanimo Husky Brewing alkaa tuottaa syksyllä myös lonkeroita.
Janne Huikko, 43, oli tehnyt kotona olutta siskon miehensä kanssa usean vuoden ajan. Kun koronapandemia vei häneltä tapahtuma-alan työt väliaikaisesti, oman panimon perustaminen tuli ajankohtaiseksi.
– En osaa olla tekemättä mitään, joten kysyin siskon mieheltä, laitetaanko panimo pystyyn, Huikko sanoo panimon tiloissa Pitäjänmäellä Helsingissä.
Pienpanimo Husky Brewing on ollut nyt toiminnassa kaksi vuotta. Panimo sijaitsee Pitäjänmäellä toimistorakennuksen neljännessä kerroksessa. Yhdessä huoneessa on panimo, toisessa kauppa ja kolmannessa varasto.
Aluksi heidän tarkoituksenaan oli hioa kuntoon 3–4 laadukasta perusolutta: pale ale, ipa, lager ja vehnäolut. Nyt erilaisia oluita on jo yhdeksän.
– Matkan varrella on tullut vähän muitakin mukaan.

Huhtikuussa kahden vuoden kovasta työstä tuli palkinto. Panimon 9,6-prosenttinen Husky Imperial Stout valittiin Vuoden olueksi Helsinki Beer Festivaleilla.
– Olimme tehneet 6,9 prosenttisen stoutin. Huomasimme, että siitä puuttui jotain, joten teimme imperial stoutin. Maussa on espressoa, suklaata, lakritsia ja hivenen hunajaa, Huikko kuivailee tummaa ja täyteläistä olutta.
Huikolla riittää kiirettä, koska hän pyörittää panimoa päivätyönsä ohessa. Huikko työskentelee tapahtuma-alalla.
Oluen valmistuksessa on ollut paljon opittavaa, vaikka hän oli pannut olutta usean vuoden ajan ennen pienpanimon perustamista.
– Ensimmäinen vuosi meni pitkälti reseptiikan hiomiseen.
Huikko kertoo, että reseptien parantelu on hidasta, koska esimerkiksi alen valmistuminen kestää neljä viikkoa. Imperial Stoutin pitää kypsyä 2–3 kuukautta.
– Tuotteet ovat nyt hyviä, mutta brändin tunnettuutta pitäisi saada lisättyä.
Kilpailu pienpanimoiden kesken on Huikon mukaan kovaa. Moni panimo on mennyt hiljattain konkurssiin. Haasteita lisää raaka-aineiden ja sähkön hinnannousu.

Suurin ongelma on kuitenkin Suomen alkoholilainsäädäntö.
– Voimme lähettää olutta asiakkaille ulkomaille, mutta emme Suomessa.
Asiakas voi tilata Suomessa pienpanimolta olutta verkkokaupasta, mutta olut täytyy hakea panimolta. Sen sijaan ulkomailta tilattu olut voidaan toimittaa kotiovelle.
Husky Brewingillä on panimolla kauppa. Panimon oluita on myynnissä myös pääkaupunkiseudulla joissain Keskon ruokakaupoissa ja muutamissa ravintoloissa ja pubeissa.
Huikko kertoo, että he eivät ole ottamassa tuotevalikoimaan lähiaikoina uusia oluita. Sen sijaan syksyllä panimo alkaa valmistaa lonkeroita.
– Olemme testailleet jo reseptejä.
Husky-koira säilyy Huikon mukaan todennäköisesti myös uusien juomien etiketeissä.
Entä mistä panimon nimessä ja etiketissä esiintyvä husky on peräisin?
– Meillä on kotona Diego-niminen koira, joka on huskyn ja koirasuden risteytys. Sieltä se nimi tulee.