Koeajo | Kian uusi Sportage tuntuu laadukkaalta, mutta lumisella tiellä meno on työlästä

Kia esitteli aivan juuri kokonaan uuden, nyt jo viidenteen mallipolveensa ehtineen Sportage-katumaasturinsa. Aiemmin melko tuntematon katumaasturimalli on etenkin kahden edellisen mallisarjan myötä alkanut yleistyä katukuvassa Suomessakin, ja Kia myöntää nyt suoraan uuden Sportagen olevan merkille ehdottomasti tärkein uutuus tänä vuonna.

Sportage solahtaa mukavasti suomalaisten suosikkiluokkaan, keskikokoisiin katumaastureihin. Se kilpailee lähtöpään malleissaan varsin suoraan esimerkiksi Nissan Qashqain kanssa, mutta äveriäämmin varustellut nelivetoiset lataushybridit kosiskelevat vakaasti myös seuraavan koko­luokan katumaasturien asiakkaita. Mitoiltaan Sportage on hieman Qashqaita suurempi, mutta vastaavasti vaikkapa Ford Kugaa pienempi.

Jotain automallin tärkeydestä valmistajalle kertoo sekin, että Sportagesta on tarjolla todella paljon malliversioita jo heti näin alkuun. Tarjolla on niin bensiini- kuin dieselmalleja sekä etu- että nelivetoisena. Lisäksi listalta löytyy etu- ja nelivetoisia kevythybridejä, joissa bensamoottorin ja sähkön avulla on tarjolla 230 hevosvoimaa, ja näiden lisäksi vielä ladattavaa nelivetohybridiä samalla tekniikalla, mutta 265 hevosvoiman tehoilla.

Kun varustelutasojakin on kolme tai neljä versiosta riippuen ja automaattilaatikoitakin kahta mallia, pääsee Kia-asiakas selailemaan hinnastoa ihan tosissaan. No, varusteita Sportagessa kyllä on ihan mukavasti, kalleimmissa malleissa jopa runsaasti.

Sportagea on nyt viritetty hieman eurooppalaiseen makuun, mikä perinteisesti tarkoittaa jämäkkää jousitusta ja tarkempaa ohjausta kuin vaikkapa jenkkimalleissa. Alustan viritys on silti yhä sopivan mukava lumipolanteillekin. Periaatteessa Kian ajettavuus onkin luokkansa katumaasturiksi aivan kelvollinen, ohjauksessa on asiallinen tunto.

Heti kun käännyttiin taas auratulle tielle, Kia taipui maantien mutkaan kauniisti.

Maantieajo sujuu näin ollen leppoisasti siihen asti, kun tien pinnassa on selkeä pito. Jos lunta on kuitenkin satanut reilusti, kuten testiviikonloppuna satoi, tulee peliin hieman muuttujia.

Koeajoautona oli etuvetoinen hybridimalli GT Line -varustein, pellin alla siis bensaturbomoottori kevythybriditekniikalla ja mainittu 230 heppaa. Liukkaalla pinnalla Kian etupää muuttui yllättävän lipsuvaksi. Auto puski lumisella sivutiellä tavallista enemmän, vaikka alla oli huippuhyvät nastarenkaat. Ajonvakautuskin holhoaa ajoittain aivan liikaa.

Sportage eteni kyllä lumessakin, mutta ajamisesta tuli hieman työlästä, koska pitoon ei täysin voinut luottaa. Olo oli kuin pikkukengissä talviliukkaalla. Lumipöpperössä paljastui myös toinen auton erikoisuus: kaistavahti ärhenteli ja ohjaili autoa lumitiellä ajoittain omia aikojaan niin, että apuhärveli teki mieli sammuttaa saman tien.

Heti kun käännyttiin taas auratulle tielle, Kia taipui maantien mutkaan kauniisti, kuten hyvän katumaasturin pitääkin. Sisä­melukin on kurissa.

Kaupunkiajo sujui Kialla varsin mukavasti, perinteinen automaattivaihteisto toimii hienosti.

Kevythybriditekniikka tarjoaa autoon aivan mukavat voimat, mutta juuri näin hybridiksi Kia ei ole erityisen taloudellinen: koeajon keskikulutus asettui seitsemään litraan.

Hyundai Ioniq 5:lla ajanut toimittaja nautti kepeästä ajotuntumasta, mutta kaipasi takalasin pyyhkimiä

Sportagen ohjaamossa on kaarevine näyttöineen paljon tuttua Kian mainiosta EV6-sähköautosta. Kojelauta on tyylikäs, mutta onneksi esimerkiksi lämmönsäädölle on vielä selkeät napit, vaikka toiminotoja muuten onkin viety paljolti valikoihin.

Malliston ylähyllyn versiona GT Linessa on esimerkiksi nahkaverhoilu, mikä toki osaltaan tuo laadukasta tunnelmaa. Kaikkiaan työn jälki on hyvää, ja tässä autoluokassa Kian kuskin työympäristö on varsin mallikas.

Tilaa Sportagessa on mukavasti etenkin edessä, ajoasento toimii, eikä takaistuimellakaan tule ahdasta. Kokonaisuus on siis sisustan osalta oikein hyvä.

Tavaratilan tilavuus riippuu hieman voimanlähteestä, hybridien kontit ovat hieman bensamallia pienempiä, mutta tämän koeajetun bensahybridin 562 litraa tekee Kian kontista jo mukavan tilavan. Kontti on selkeän mallinen.

Autoon saa kytkeä myös peräkärryn aivan normaaliin tapaan.

Kokonaisuutena Kia Sportage on varsin hyvä ja linjakas katumaasturi tähän luokkaan. Ajettavuus on periaatteessa hyvä, mutta lumisen tien hapuilut hieman latistavat tunnelmaa. Nelivetomallilla tilanne voisi olla jo aivan toinen.

Auto tuntuu kaikkiaan hyvin viimeistellyltä ja tilaakin on, joskin polttoainetta voisi kulua hieman vähemmän. Silti Kia epäilemättä kilpailee näillä ominaisuuksilla jälleen tosissaan menestyksestä tässä kovin suositussa autoluokassa.

Tekniset tiedot

Kia Sportage 1,6 T-GDI FWD Hybrid GT-Line AT 230 hv

Mitat pituus/leveys/korkeus mm: 4 515/1 865/1 645

Järjestelmän yhteisteho kW (hv): 169 (230)

Järjestelmän huippuvääntö: 350 Nm

Kiihtyvyys 0–100 km/h: 8,3 sekuntia

Kulutus yhdistetty (WLTP): 6,2 litraa/100 km

Hiilidioksidipäästöt: 131 g/km

Hinta: 46 919 euroa.

Mainos: Lahden kaupunki

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut